K. H. Wiik
Wikipedia
Karl Harald (K.H.) Wiik (13. huhtikuuta 1883 Helsinki – 29. kesäkuuta 1946 Helsinki) oli suomalainen toimittaja ja poliitikko.
Suomen sosialidemokraattisen puolueen puoluesihteerinä 1926–1936 toiminut Wiik erotettiin puolueesta ja sen eduskuntaryhmästä vuonna 1940, jolloin hän tovereineen muodosti Sosialistisen eduskuntaryhmän. Wiik vangittiin syksyllä 1941. Sotien jälkeen hän oli yksi Suomen Kansan Demokraattisen Liiton (SKDL) perustajista ja sen ensimmäinen puheenjohtaja (1944).
Wiik aloitti poliittisen toimintansa varhain. Ylioppilas Wiik liittyi Suomen Ruotsalaiseen Työväenliittoon vuonna 1901 ja seuraavana vuonna hänet valittiin liiton puheenjohtajaksi 19-vuotiaana. Wiik aloitti toimittajanuransa avustamalla ruotsinkielisiä työväenlehtiä. Vuoden 1905 suurlakon jälkeen Wiik alkoi esiintyä myös suomenkielisissä järjestöissä.[1] K.H.Wiik oli Edvard Gyllingin ja Kullervo Mannerin ohella neuvottelemassa Suomen itsenäisyydestä Vladimir Lenin kanssa Smolnassa 27. joulukuuta 1917. Lupaus Suomen itsenäisyydestä annettiinkin juuri heille, jo ennen Suomen senaatin edustajien Carl Enckellin ja K. G. Idmanin saapumista paikalle
Wiik valittiin SDP:n puoluetoimikuntaan vuonna 1910. Hän asettui ensi kerran ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa vuonna 1911 päätettyään opintonsa ja tuli heti valituksi.[1] Hän jatkoi kansanedustajana (lyhyin tauoin) aina kuolemaansa saakka. Vuonna 1918 Wiik oli Kansanvaltuuskunnan ulkoasiainosaston sihteerinä.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- K. H. Wiik Edustajamatrikkeli. Helsinki: Eduskunta.
| Edeltäjä: - |
SKDL:n puheenjohtaja 1944 |
Seuraaja: Cay Sundström |
