Käräjät
Wikipedia
Käräjät ovat vanhimpien, oppineimpien tai valittujen edustajien kokous, johon keräännytään eri puolilta päättämään asioista, käymään oikeutta tai tapaamaan muuten. Nykyisin käräjillä tarkoitetaan lähinnä oikeuslaitoksen oikeusistuntoa. Perinteinen käräjälaitos on kuulunut jossain muodossa lähes kaikkien luonnonkansojen ja muiden muinaisten pienten yhteisöjen perinteisiin.
Suomen sana "käräjät" (vanhassa muodossa myös "keräjät") tulee sanasta "kerätä", sillä käräjille usein keräännytään eli kokoonnutaan. Käräjillä usein neuvotellaan eli pidetään neuvoa. Neuvo tarkoittaa alun perin jotakuinkin viisautta käytännön asioissa, ja neuvonpito on siis koettu viisauden ylläpitämiseksi. Neuvotteluun osallistuvat ovat neuvosto.
Käräjät ovat olleet monen heimokulttuurin mittakaavassa korkea yhteiskunnallinen toimitus. Käräjät ovat pitäneet yllä heimon lakeja, perinteitä ja yhteenkuuluvuutta. Toisinaan käräjät ovat jopa yhdistäneet useita kansoja tai heimoja laajemmiksi hallinnollisiksi kokonaisuuksiksi, vaikkakin löyhästi. Esimerkiksi joillakin intiaanien pow-wow-käräjillä kokoontuvat edustajat useammasta heimosta tai kansasta. Tällöin neuvotellaan usein yhteistyöstä, sopimuksista tai rauhasta. Pienet käräjät ovat esimerkiksi kyläyhteisön vanhinten kokous.
Vaikka demokratia-käsitteen käyttäminen heimoyhteiskuntien yhteydessä on anakronistista, voidaan käräjälaitoksia luonnehtia suhteellisen demokraattisiksi verrattuna esimerkiksi moniin muinaisiin korkeakulttuureihin. Mukana käräjillä ovat voineet olla sukujen vanhimmat, perheiden päämiehet tai jopa kaikki täysi-ikäiset miehet. Joissain kulttuureissa myös hedelmällisen ikänsä ohittanut nainen on voitu ottaa käräjille. Matriarkaalisissa yhteisöissä neuvoa ovat pitäneet yleensä vanhat naiset. Heimoyhteiskunnissa oli vain harvoin muita selvästi enemmän yhteisöllistä valtaa omaavaa yläluokkaa. Päällikkökin sai usein valtansa neuvostolta, ja häntä sitoivat perinteet ja neuvoston säätämät lait. Yhteiskunnat ovat usein kasvaessaan ja kehittyessään muokkautuneet hierarkkisemman vallanjaon suuntaan ja jopa yksinvaltiuteen. Oikeusistunnoissa käräjäluonne on kuitenkin säilynyt myös itsevaltiuden aikana, ja siksi niitä kutsutaan käräjiksi nykyisin. (Katso käräjäoikeus). Neuvosto on myös voinut toimia vallanpitäjien neuvonantajana, mutta nämäkin joskus korvaavat yksittäiset neuvonantajat, jotka eivät välttämättä neuvottele keskenään tai edusta kansaa monipuolisesti.
Käräjäpaikat ovat usein olleet erityisiä. Käräjiä on pidetty esimerkiksi käräjätalossa, käräjäteltassa, merkittävällä luonnonpaikalla tai kalmiston tai palvontapaikan lähellä. Käräjäpaikat on usein koettu pyhiksi ja loukkaamattomiksi. Tämä on ehkä parantanut osanottajien rehellisyyttä. Käräjäpaikalla täytyy puhua totta, sillä muuten henkiolennotkin suuttuvat. Käräjäpaikoilla tehdyt sopimukset ja valat ovat myös erityisen pitäviä.
Suomalaisen kansanperinteen mukaan monia mäkiä on käytetty käräjöintiin. Kansanperinne tuntee myös muun muassa käräjäkiviä ja käräjämäntyjä. Sana käräjä liittyy useisiin paikannimiin ja sukunimiin. Myös Ukko ylijumala on käynyt pilvissä käräjiä, joilla on pidetty neuvoa tulevasta säästä tai kumottu maallisen tuomioistuimen vääriä päätöksiä. On olettu, tosin lähinnä teoreettisesti, että säästä päättäville käräjille olisivat osallistuneet eri elinkeinoja tukevat jumaluudet, jotka olisivat pyrkineet neuvottelemaan mahdollisimman hyvät sää-olosuhteet edustamansa elinkeinon harjoitukseen. Esimerkiksi veden haltija olisi pyrkinyt takaamaan hyvät kalastusilmat, tuulen haltija taas sopivat tuulet merenkulkijoille, metsän haltijat ja eläinten kantavanhemmat taas parhaat ilmat metsästykseen, kun taas maanviljelyn edustaja, ehkäpä itse Ukko, olisi kannattanut maanviljelyyn sopivia säitä. Lisäksi olisi voinut olla mukana muitakin, ihmisille vieraita intressejä edustavia tahoja. Siten säätila voitiin aina selittää oikeudenmukaiseksi. Jos säätila oli itselle haitaksi, se tarkoitti vain, että oli jonkun muun vuoro hyötyä säästä.
[muokkaa] Kihlakunnankäräjät
Kihlakunnanoikeudet kokoontuivat aikaisemmin vain tiettyinä aikoina vuodesta. Näistä istuntokausista käytettiin nimitystä käräjät. Vuoden 1734 lain Oikeudenkäymiskaaren 2. luvun 1 §:n mukaan kihlakunnanoikeudessa oli pidettävä käräjät kolme kertaa vuodessa: talvella Nuutinpäivän (13. tammikuuta) ja huhtikuun välillä, toiset kevätkesällä vapun ja juhannuksen välillä sekä kolmannet syksyllä syyskuun alun ja marraskuun lopun välillä. Tästä voitiin säätää poikkeuksia sellaisille paikkakunnille, joissa näin monia käräjiä ei katsottu tarvittavan. [1]
Jo kauan ennen vuoden 1993 alioikeusuudistusta Suomen kihlakunnanoikeuksien toiminta oli kuitenkin muutettu ympärivuotiseksi. Täten myös sana käräjät oli jäänyt pois virallisesta käytöstä paitsi yhdyssanojen alkuosana. Niinpä kihlakunnantuomarin toimialue jakaantui käräjäkuntiin. 1970-luvulla otettiin kihlakunnanoikeuksisssa käyttöön virkanimike käräjätuomari. Kun alioikeudet vuonna 1993 yhtenäistettiin, lakkautettujen kihlakunnan- ja raastuvanoikeuksien tilalle perustetut alioikeudet saivat nimen käräjäoikeus.
