Jousijalka-Jack
Wikipedia
Jousijalka-Jack (Spring Heeled Jack) on jousitetuilla kengillä hyppivä ulkonäöltään pirunoloinen hahmo, jonka kerrotaan eläneen Englannissa viktoriaanisella ajalla ja pelotelleen ihmisiä. Mahdollisesti kyseessä on eräänlainen kaupunkitarina, mutta myöskään olennon todenperäisyyttä ei pystytä varmuudella kiistämään. Ensimmäinen muistiin merkitty havainto Jousijalka-Jackista tapahtui vuonna 1837, ja havaintoja samankaltaisista hahmoista tehtiin myöhemmin 1870-luvulla.
Populaarikulttuurin puolella hahmo on esiintynyt niin kirjoissa, sarjakuvissa kuin näytelmissäkin.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Teorioita
Kukaan ei koskaan tunnistanut Jousijalka-Jackia. Hänelle on kuvattu pirun ulkonäkö sekä poikkeuksellisia kykyjä, kuten valtavat loikat, pitkä esiintymisaika ja kipinöiden sylkeminen.
[muokkaa] Skeptinen kanta
Hahmon todenperäisyyttä epäilevät tutkijat ovat luokitelleet Jousijalka-Jackin pelkäksi tarinaksi tai kepposeksi.
- Yksinkertaisin selitys on, että raportit olivat joukkohysteriaa, jotka nousivat kenties paikallisista kertomuksista. Steve Moore esitti vuonna 1995 "Mike Dash, Spring Heeled Jack, from Fortean Studiesissa" tällaiseksi tarinaksi satua hullusta uskonmiehestä, joka hyppi katonharjalla väittäen, että Saatana ajoi häntä takaa.
- Peter Haining taasen on esittänyt, että jotkut yksilöt ovat keksineet ilmiön, jota toiset matkivat. Mahdollista on jopa se, että Jousijalka-Jack olikin toteutettu jonkinlaisella tempulla. Varhaisimmat tarinat eivät kuvaa Jousijalka-Jackille yliluonnollisia kykyjä. Vuonna 1840 yleisesti esitetty huhu väitti, että irlantilainen ylimys, Henry de La Poer Beresford, Waterfordin kolmas markiisi, olisi ilmiön takana. Hänen oletettiin käyttävän mekaniikkaa hallitsevien ystäviensä valmistamia jousikenkiä. Tarina on saanut liioiteltuja sävyjä myöhemmin ja muuttunut paikallisperinteeksi.
[muokkaa] Paranormaalit näkemykset
Jousijalka-Jackille on keksitty laaja kirjo erilaisia paranormaaleja selityksiä.
- Charles Berlitz on esittänyt hypoteesin, jonka mukaan Jousijalka-Jack oli ulkoavaruudesta tullut olento. Tämä selittäisi epäinhimilliset piirteet ja ihmeelliset kyvyt.
- Vierailija toisesta universumista. [1]
- Demoni, joka oli vahingossa tai tarkoituksella kutsuttu maan päälle. [2]
Näiden teorioiden kannattajat ovat sitä mieltä, että mikään senaikainen laite ei olisi voinut mahdollistaa Jousijalka-Jackin mahtavan suuria loikkia.
[muokkaa] Aiheesta muualla