Itä-Berliini
Wikipedia
Itä-Berliini oli Berliinin itäinen osa toisen maailmansodan lopulta 1945 Saksojen jälleenyhdistymiseen 1990 asti.
Sodan jälkeen Berliini jaettiin neljään miehitysvyöhykkeeseen, joista Itä-Berliini oli Neuvostoliiton vyöhyke. Loput kolme vyöhykettä olivat Liittoutuneiden hallinnassa; pohjoinen vyöhyke Ranskan, läntinen Ison-Britannian ja eteläinen Yhdysvaltain hallinnassa. Vuonna 1948 kaupunki jakautui virallisesti kahtia, kun Neuvostoliitto ei tunnustanut sosiaalidemokraatti Ernst Reuterin valintaa pormestariksi ja asetti vyöhykkeelleen oman pormestarinsa.
DDR piti koko Berliiniä pääkaupunkinaan; käytännössä tosin pääkaupunkina toimi vain Itä-Berliini. Myös voittajavaltojen kesken Berliinin oikeudellinen status oli kiistanalainen. Länsiliittoutuneiden tulkinnan mukaan koko Berliinissä ylintä valtaa käytti neljä miehitysvaltaa eikä kumpikaan Saksa; Neuvostoliitto puolestaan katsoi, että Itä-Berliini kuului DDR:n alaisuuteen ja että miehitystila jatkui ainoastaan Länsi-Berliinissä.
Itä- ja Länsi-Berliinin välinen raja oli auki vuoteen 1961 asti, jolloin DDR rakensi muurin, joka sinetöi kaupungin kahtiajaon. Muurin murruttua 1989 ja Saksojen yhdistyttyä vuotta myöhemmin Berliinikin yhdistyi jälleen ja palasi koko Saksan pääkaupungiksi.