H. L. A. Hart
Wikipedia
Herbert Lionel Adolphus Hart (1907-1992) englantilainen oikeustieteilijä- ja teoreetikko. Hän oli oikeuspositivisti, joka edusti varsinkin analyyttis-positiivista oikeus- ja kielifilosofiaa. Hart tutki lain yleistä luonnetta ja suhdetta muun muassa moraaliin. Hartin pääteosta The Concept of Law (1961) pidetään jopa tärkeimpänä 1900-luvun alan tekstinä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Hartin esikuvat ja opilliset vaikutteet
- Liberalismi ja utilitarismi: Yksilöön kohdistuvan voiman ja pakkovallan käyttö on hyväksyttävää vain, jos sen tarkoitus on estää kyseistä henkilöä vahingoittamasta muita.
- Oikeuspositivismi: Oikeuden muodollisen pätevyyden ja sisällöllisen hyväksyttävyyden erottaminen (ks. Erillisyysteesi).
- Kielifilosofia: Oikeudellinen tutkimus kielellisten käytäntöjen analyysinä. Hartiin vaikuttivat J. L. Austin ja Ludwig Wittgenstein, joiden analyyttiset ja filosofiset menetelmät Hart asetti oikeusteorian keskeisten ongelmien tutkimukseen.
Vaikka Hart ihailikin Hans Kelseniä, voidaan sanoa, että heidän oikeusfilosofioidensa erot osoittautuvat yhtäläisyyksiä suuremmiksi. Erityisesti Hart tarttui Kelsenin väittämään oikeusnormien arvovapaudesta suhteessa moraaliin. Vaikka Hart myönsikin, että oikeuden ja moraalin välillä ei ole loogisesti välttämätöntä yhteyttä, ovat moraali ja moraaliset esikuvat ja ihanteet vaikuttaneet tosiasiallisesti oikeuden kehitykseen.
[muokkaa] Hartin moraalin määritelmät
Hart käsitteli paljon moraalin suhdetta oikeuteen ja erottelikin moraaliin kolmeen luokkaan:
- Yhteiskunnassa vallitseva konventionaalinen moraali
Tällä tarkoitetaan laajasti hyväksyttyjä käyttäytymissääntöjä eli velvoitesääntöjä, jotka velvoittavat yhteiskunnan jäseniä käyttäytymään tietyllä tavalla. Niiden noudattaminen edellyttää henkilökohtaisten etujen uhrauksia ja henkilökohtaisista pyrkimyksistä tai suuntautumisista luopumista. Niitä ylläpitää sosiaalinen paine ja siihen liittyvä pyrkimys yhdenmukaiseen käyttäytymiseen. Oikeus on erotettava yhteiskunnassa vallitsevista konventionaalisista moraalikäsityksistä. Näin jo pelkästään siksi, että oikeuden moraalikritiikki ja kriittiset moraaliargumentit olisivat mahdollisia.
- Moraaliset esikuvat
Yhteiskunnallisia ihanteita, joidenka noudattaminen on erityisen kiitoksen aihe ja jotka edellyttävät ihmisen tekevän enemmän kuin vain velvollisuutensa.
- Kriittinen moraali ja oikeudenmukaisuus
Kohdistuu yhteiskuntaan ja sen normijärjestyksiin lähtökohtina rationaalisuus ja yhteiskunnallinen uudistus. Oikeudenmukaisuutta koskevat arvostelmamme kohdistuvat ihmisen kohteluun, jolloin ihmisten väliset erot eivät oikeuta erilaista kohtelua, elleivät erot ole jossain suhteessa relevantteja. Oikeudenmukaisuuden liittyminen ihmisryhmien kohteluun tekee siitä kaikkein julkisimman ja yhteiskunnallisimman hyveen.
[muokkaa] Säännön käsite
Hartin teoria hyödyntää ajatusta säännöistä: lakeja ei esimerkiksi voida "realistaa" pragmatistisesti siihen, mitä tuomarit päättävät (Tämä ajatus oli etenkin Alf Rossilla). Konventionaalinen moraali on velvoitesääntöjen muodostama sääntöjärjestelmä. Kaikki oikeussäännöt eivät kuitenkaan ole velvoitesääntöjä: ne eivät ole vain rajoittavia, vaan monet niistä luovat oikeuksia, muun muassa rajoittavien sääntöjen luomiseen ja muuttamiseen. Jälkimmäinen seikka auttaa myös sääntöjen sisäistämisessä, joka on Hartin teoriassa tärkeä osa lain käsitettä. Säännöllä on Hartin mukaan 2 aspektia:
- Sisäinen aspekti, jolloin oma käyttäytyminen ymmärretään suhteessa käyttäytymistä koskevaan sääntöön (sääntö koetaan velvoittavaksi ja hyväksytään).
- Ulkoinen aspekti, jolloin sääntöä ei koeta velvoittavaksi (pyritään vain ennustamaan se todennäköisyys, jolla säännön rikkomisesta seuraa sanktio).
Hart jakaa säännöt edelleen primääri- ja sekundäärinormeihin. Primäärinormit ovat käyttäytymistä koskevia velvoitenormeja. Sekundäärinormit ovat toissijaisia suhteessa primäärinormeihin: ne täydentävät niitä siten, että sekundäärinormien avulla voidaan luoda, kumota tai muuttaa primäärinormeja. Sekundäärinormit ovat siis kompetenssinormeja (toimivaltuudet ja -kelpoisuudet). Nämä normit Hart luokittelee edelleen yksityisiksi toimivaltasäännöiksi, muutossäännöiksi, oikeudenkäyttösäännöiksi ja tunnistamissäännöiksi (Rule of recognition). Tunnistamissääntö on näistä tärkein, sillä se ilmaisee oikeusjärjestyksen oikeuslähteet. Tämä voi olla mm. viittaus auktoritatiiviseen tekstiin, lainsäätämisaktiin, tavanomaisoikeudelliseen käytäntöön tai yksittäistapauksia koskeviin aikaisempiin ratkaisuihin. Lausumaton tunnistamissääntö on tosiasiallinen eli faktinen.
[muokkaa] Luonnonoikeuden minimisisältö
Oikeusjärjestelmän olemassaolo ei edellytä yhdenmukaisuutta yhteiskunnassa valitsevan konventionaalisen moraalin tai moraalisten esikuvien kanssa. Oikeisjärjestelmän voimassaolo ei perustu myöskään yhteiskunnassa yleisesti hyväksytylle käsityksellä siitä, että on olemassa moraalinen velvollisuus noudattaa oikeusjärjestykseen kuuluvia sääntöjä. Positiivista oikeutta ja oikeudellisia käytäntöjä sekä instituutioita voidaan kuitenkin kritisoida moraaliperiaatteiden ja moraalisten esikuvien avulla, ja niinpä edellä mainitut moraalin luokat ovat tosiasiallisesti vaikuttaneet oikeuden kehitykseen. Hartin mukaan, sekä oikeudessa että moraalissa on yksinkertainen teleologinen käsitys eloon jäämisestä.
Hart pyrki luomaan yleisen, kuvailevan lakiteorian, joka vastaa todellisuutta paremmin kuin perinteinen oikeuspositivismi. Hart muun muassa ottaa luonnonoikeudelliset kysymykset vakavasti, vaikka tunnustaakin lain ja moraalin välisen eron. Monet lain yksityiskohdat ovat sopimuksia, joihin ei sisälly syvällisiä moraalisia ongelmia (esimerkiksi käytetäänkö vasemman- vai oikeanpuoleista tieliikennettä). Toisaalta monet kiihkeimmät moraalikysymykset - esimerkiksi seksuaalisuuteen liittyvät - kuuluvat paremmin yksityisyyden kuin lain piiriin. Lisäksi esimerkiksi tahaton vahingonteko, johon ei liity moraalista häpeää, voi johtaa oikeudelliseen korvausvelvollisuuteen.
Moraalin vaikutus oikeuteen tiivistyy Hartilla truismeissa. Truismit eli ihmisluontoon liittyvät hyvin yksinkertaiset totuudet tekevät tarpeellisiksi kaikissa oikeusjärjestyksissä kaikkina aikoina esiintyvät henkilöitä, omaisuutta ja lupauksia suojaavat säännöt yhteiskuntaelämässä. Nämä käyttäytymisnormit muodostavat Hartin mukaan luonnonoikeuden minimisisällön. Esimerkkejä truismeista ovat ihmisten haavoittuvuus; rajalliset resurssit, epäitsekkyys, käsityskyky ja tahdonvoima. Suurin osa ihmisistä noudattaa käyttäytymisnormeja (sisäinen aspekti) niiden etujen vuoksi, mutta koska kaikki eivät noudata käyttäytymisnormeja (ulkoinen aspekti), niiden ylläpitämiseksi tarvitaan sanktioita. Sanktiot eivät ole käyttäytymisnormien noudattamisen motiivi (kuten Hartin oppi-isä John Austin väitti), vaan tae siitä, että normeja vapaaehtoisesti noudattavien etuja ei uhrata sääntöjä rikkovien hyväksi. Tässä tiivistyy Hartin oikeusfilosofisen ajattelun yksi ydin.
[muokkaa] The Concept of Law
Teoksessaan Hart mm. arvosteli John Austinin teoriaa, jonka mukaan laki on suvereenin antama käsky, jota tukee rangaistuksen uhka.
Teoksen vuoden 1994 uuteen versioon liitettiin Hartin postuumi jälkipuhe, jossa hän vastaa etenkin Ronald M. Dworkinin esittämään arvosteluun. Hartin kannattaman analyyttisen laintutkimuksen ei kuitenkaan tarvitse olla ristiriidassa Dworkinin edustaman historiallisen näkökulman kanssa.
[muokkaa] Muut teokset
- Definition and Theory in Jurisprudence (1953)
- Causation in the Law (with Tony Honoré) (1959)
- Law, Liberty and Morality (1963)
- The Morality of the Criminal Law (1964)
- Punishment and Responsibility (1968)
- Essays on Bentham: Studies in Jurisprudence and Political Theory (1982)
- Essays in Jurisprudence and Philosophy (1983)
