Georges Seurat
Wikipedia
Georges-Pierre Seurat (2. joulukuuta 1859 – 29. maaliskuuta 1891) oli ranskalainen taidemaalari ja neoimpressionistisen koulukunnan perustaja.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Elämä
Georges Seurat syntyi Pariisissa porvarilliseen keskiluokan perheeseen, ja opiskeli taidetta Ecole des Beaux-Arts'issa vuosina 1878–1879. Suoritettuaan asevelvollisuutensa Brestin sotilasakatemiassa, hän palasi Pariisiin vuonna 1890. Seuraavat kaksi vuotta hän omistautui mustavalkoisen piirustuksen oppimiselle. Seurat oli vakavaluonteinen nuori mies, jolla oli erinomaisen keskittymiskyky ja määrätietoinen asenne työhönsä. Koska hän tuli varakkaasta perheestä hänen ei koskaan tarvinnut myydä töitään elääkseen.
Seurat asui yhdessä nuoren mallinsa, Madeleine Knoblochin kanssa ja helmikuussa 1890 heille syntyi poika. Vain pari päivää ennen kuolemaansa hän esitteli nuoren perheensä äidilleen. Seurat kuoli vain 31-vuotiaana mahdollisesti kurkkumätään ja haudattiin Le Pere Lachaisen hautausmaalle. Lyhyen elämänsä aikana hän ehti saada valmiiksi seitsemän monumentaalista taulua, 60 pienempää maalausta, piirustuksia ja luonnoksia. Hänen viimeinen kunnianhimoinen maalauksensa Sirkus, jäi keskeneräiseksi hänen kuollessaan.
[muokkaa] Neoimpressionistinen koulukunta
Neoimpressionistiset taiteilijat olivat kiinnostuneita ranskalaisen kemistin Eugene Chevreulin värien ja optiikan teorioista. Chevreul oli ensimmäinen, joka mm. keksi värikehän, jossa päävärit ovat punainen, sininen ja keltainen ja välivärit vihreä, oranssi ja violetti. Tätä ja muita uusia teorioita neoimpressionistiset taiteilijat käyttivät hyväkseen maalaustaiteessaan. He halusivat kehittää impressionismista jotain tieteellisempää kuin aikaisempi spontaani ja intuitioon perustuva maalaus. Kun impressionistit halusivat antaa maalauksissaan vaikutelman luonnollisuudesta ja vaivattomuudesta, neoimpressionistit suunnittelivat tarkkaan taulujensa joka kohdan ja käyttivät yhteen maalaukseen joskus jopa vuoden tai kaksi.Impressionistit uskoivat taiteilijan vaistoon ja maalauksen hetkellisyyteen, kun taas neoimpressionistit halusivat luoda taidetta, joka perustuu harkintaan ja älylliseen, tieteelliseen suunnitteluun. Tähän mennessä optiikan tutkimus oli todennut, että verkkokalvo ottaa kuvia vastaan pieninä rasteripisteinä, joista sitten ihmisen tajunnassa muodostuu kokonaiskuva. Tämä oli lähtökohta, kun Camille Pissarro, Paul Signac ja Georges Seurat alkoivat rakentaa maalauksiaan pienistä, täsmällisistä pisteistä (ranskaksi "point"). He asettivat vierekkäin puhtaita, sekoittamattomia väritäpliä, joista sitten katsojan mielessä syntyi pehmeitä värejä ja sävyjä. Tätä tekniikkaa alettiin kutsua pointillismiksi, vaikka Seurat itse piti parempana nimitystä divisionismi, hajottamistekniikka. Itse aihe oli oikeastaan vain tekosyy näille puhtaasti tieteellisille kokeiluille muuttaa maalaus näköaistimukseksi.
[muokkaa] Seurat'n maalaukset
Seurat'n ensimmäistä suurta maalausta "Kylpijät Asniersissä" (1983) ei hyväksytty Pariisin taidesalongin näyttelyyn, joten hän päätti asettaa seuraavan työnsä näytteille "itsenäisten" impressionistien näyttelyyn. Hänen tunnetuin maalauksensa "Sunnuntai iltapäivä Grande Jattessa" (1985) olikin näytteillä impressionistien taidenäyttelyssä vuonna 1886, ja aiheutti siellä sensaation, sekä kokonsa että tekniikkansa vuoksi. Taulun aihe on leppoisa sunnuntaipäivä puistossa, jossa ihmiset viettävät vapaa-aikaansa. Tätä maalausta leimaa omalaatuinen jännitys väreilevän, visuaalisen hajoamisen ja hahmojen miltei veistoksellisen olemuksen välillä. Seurat kokeili kankaalle optiikan viimeisiä keksintöjä ja hajotti värit väreileviksi täpliksi. Näin hän sai esille värejä samalla periaatteella kuin valo murtuu prismassa, ja loi värirasterin, josta tunnettavia esineitä syntyy vasta tietyltä etäisyydeltä katsoessa. Nämä optisesti yhteensulautuvat värit näyttävät raikkailta ja merkityksellisiltä. Samalla Seurat sitoi valoleikin muotojen vankkuuteen ja lineaarisen sommitelman selkeyteen.
Seurat'n muut maalaukset ovat myös usein rentoja uimarantakuvia. 1880-luvulla hän laajensi aihepiiriään kuvailemalla pariisilaisten porvarien huvituksia kabareteissa ja sirkuksessa.
[muokkaa] Lähde
- Anna-Carola Krause : Maalaustaiteen historia renessanssista nykypäivään
