Formula 1 -kausi 1982

Wikipedia

Formula 1 -kausi 1982 oli yksi Formula 1-sarjan historian erikoisimmista kausista. Kaudella ajettiin 16 osakilpailua, joissa nähtiin 11 eri voittajaa. Lopulta mestariksi selvisi ainoastaan yhden GP:n voittanut Keke Rosberg. Kaudella kuoli kaksi kuljettajaa. Ferrarin lahjakas Gilles Villeneuve menehtyi Belgian GP:n aika-ajoissa. Nuori tulokas Riccardo Paletti kuoli Kanadan osakilpailussa. Lisäksi kauden viidenneksi viimeisen osakilpailun, Saksan GP:n, harjoituksissa MM-sarjan johdossa ollut Didier Pironi kolaroi itsensä hengenvaarallisesti pois maailmanmestaruustaistosta.

Sisällysluettelo

1 Yhteenveto
2 Kilpailut
3 MM-pisteet
- 3.1 Kuljettajat
- 3.2 Valmistajat

[muokkaa] Yhteenveto

Kausi 1982 oli yksi F1-historian tasaisimpia. 16 osakilpailua sisältäneellä kaudella nähtiin peräti 11 eri osakilpailuvoittajaa (Alain Prost, Niki Lauda, Pironi, John Watson, Riccardo Patrese, Nelson Piquet, Rene Arnoux, Patrick Tambay, Elio de Angelis, Rosberg ja Michele Alboreto). Voitot jakaantuivat myös kaikkiaan seitsemälle eri tallille (Renault, McLaren, Ferrari, Brabham, Lotus, Williams, Tyrrell).

Prost vei nimiinsä kauden kaksi ensimmäistä kilpailua. Kauden toisen kilpailun; Brasilian GP:n voittoon hän nousi edelle ajaneiden Piquet'n ja Rosbergin suoritukset hylättiin autojen alipainon vuoksi. Huomiota herättivät myös Williams-kuljettaja Carlos Reutemannin lopettamispäätös. Kun Alan Joneskin ilmoitti ettei palaa lajin pariin, tallipäällikkö Frank Williams palkkasi Rosbergin tallikaveriksi Derek Dalyn.

Kauden kolmannessa osakilpailussa Long Beachissa, paluun F1-sarjaan tehnyt Niki Lauda ajoi McLarenilla voittoon ensi kertaa sitten vuoden 1978. Keskeyttämään joutunut Prost jatkoi kuitenkin pistejohdossa.

Seuraavassa kilpailussa, San Marinon GP:ssä Imolassa, huomiota herättivät eniten FOCA-yhdistyksen tallien Brabhamin, Williamsin, Lotuksen, McLarenin, Ligierin, Arrowsin, Marchin, Fittipaldin, Ensignin ja Theodoren boikotti Piquet'n ja Rosbergin hylkäyksen takia Brasilian GP:ssä. Ferrari-kuljettajat Pironi ja Villeneuve ajoivat helppoon kaksoisvoittoon, mutta ranskalaiskuljettaja ajoi vastoin tallin tahtoa ruutulipulle ennen Villeneuvea, joka vannoi ettei enää koskaan puhuisi tallitoverinsa kanssa.

Belgian GP:ssä voittoon ajoi McLaren-kuljettaja Watson ohitettuaan viimeisillä kierroksilla pitkään johdossa olleen Rosbergin. Eniten huomiota sai kuitenkin Villeneuven kuolema aika-ajoissa tämän törmättyä Jochen Massin Marchiin. Auto lensi ilmaan, osui keula edellä maahan ja Villeneuve mursi niskansa. Villeneuve repeytyi irti turvavöistään ja lensi verkkoaitaan, kuollen myöhemmin illalla sairaalassa niskan murtumiseen.

Kauden kuudes kilpailu Monacon GP sisälsi F1-historian mielenkiintoisimmat viimeiset kierrokset. Kolme kierrosta ennen maalia johdossa olleen Prostin auto pyörähti shikaanissa ja hajosi kaiteeseen. Johtoon noussut Patrese kuitenkin pyörähti toiseksi viimeisellä kierroksella Lowesin mutkassa ja auto sammui siihen. Johtoon nousseen Pironin autosta loppui polttoaine, samoin kuin hän jälkeensä kilpailun kärkeen nousseen Andrea de Cesariksen Alfa Romeosta. Patrese onnistui saamaan Brabhaminsa uudelleen käyntiin ja ajoi voittajana maaliin, saaden palkintokorokkeelle rinnalleen keskeyttäneet Pironin ja de Cesariksen.

Kauden saavuttaessa puolivälin, Watson johti sarjaa 30 pisteellä. Takana seurasivat Pironi (20), Prost (18) ja Rosberg (16). Pironi onnistui kuitenkin keräämään seuraavista kolmesta kilpailusta peräti 19 pistettä Watsonin jäädessä ilman. Watson ja Prost alkoivat pudota kyydistä, mutta Rosberg sinnitteli perässä. Näytti kuitenkin vahvasti, että Pironi oli ottamassa mestaruutta itselleen, kun ero Rosbergiin oli 11 kilpailun jälkeen peräti 16 pistettä.

Kohtalo puuttui kuitenkin jälleen kerran tapahtumien kulkuun. Saksan GP:n vapaissa harjoituksissa satoi kaatamalla, mutta sarjaa johtanut Pironi päätti yrittää vielä yhtä nopeata kierrosta. Hän ei kuitenkaan nähnyt mitään sateen läpi, vaan törmäsi Alain Prostin Renault'hon ja katkaisi jalkansa. Lääkäreiden mukaan vain Pironin valtava elämänhalu piti hänet elossa, mutta hän ei enää koskaan palannut F1:siin.

Itse kilpailussa voittoon ajoi Villeneuvea tuuraamaan tullut Patrick Tambay. Kilpailun johdossa ollut Nelson Piquet kolaroi yrittäessään ohittaa kierroksella Eliseo Salazaria ja molempien kisa päättyi siihen. Piquet'n ja Salazarin välille syntyi tappelu, jonka kuitenkin ratavirkailijat lopulta keskeyttivät.

Pironin kauden päätyttyä avautui neljälle muulle kuljettajalle täydet mahdollisuudet mestaruuteen (Rosberg, Watson, Prost, Lauda). Saksan GP:tä seuranneessa Itävallan GP:ssä Prostin mestaruushaaveet kärsivät takaiskun hänen keskeytettyä johtopaikalta viisi kierrosta ennen maaliviivaa (hän olisi voittanut mestaruuden, jos olisi voittanut itse kilpailun). Voittoon ajoi Lotus-kuljettaja de Angelis vain 0,125 sekuntia ennen toiseksi tullutta Rosbergia.

Rosberg näytti lähes ratkaisseen mestaruuden hyväkseen kauden kolmanneksi viimeisessä kilpailussa Sveitsin GP:ssä (joka ajettiin todellisuudessa Ranskan Dijonissa) ajettuaan ensimmäisenä suomalaisena F1-kilpailun voittoon, kukistaen Prostin viimeisillä kierroksilla. Hän siirtyi kolmen pisteen erolla MM-sarjan johtoon kun kaksi kilpailua oli enää jäljellä. Ainoat uhkaajat takana olivat Prost, Watson ja Lauda; kun Pironi makasi edelleen sairaalassa.

Toisiksi viimeisessä kilpailussa Italian GP:ssä Rosbergilla oli mahdollisuus varmistaa mestaruus. Se epäonnistui kuitenkin Rosbergin jouduttua käymään varikolla etusiiven hajoamisen takia. Pysähdys vei aikaa lähes kaksi minuuttia, mikä pudotti hänet lopulta kahdeksanneksi. Kilpailussa neljänneksi ajanut Watson varmisti itselleen vielä mahdollisuuden ottaa mestaruus, mikäli Rosberg oli kauden päätöskilpailussa jäänyt pisteittä ja hän olisi ajanut voittoon. Jos niin kävisi, he päätyisivät tasapisteisiin, mutta suuremman voittomääränsä ansiosta Watson olisi ollut mestari.

Watson epäonnistui yrityksessään jäätyään Michele Alboreton jälkeen kilpailussa toiseksi ja Rosbergin sijoituttua viidenneksi. Mestaruus ratkesi periaatteessa jo aika-ajoissa kun Watson hyytyi yhdeksänneksi ja Rosbergin kiilattua hänen eteen kahdeksanneksi. Paalupaikalta lähtenyt Alboreto ajoi rauhassa maaliin lähes puoli minuuttia ennen Watsonia. Rosberg varmisti maailmanmestaruutensa.

[muokkaa] Kilpailut

#	Kilpailu	Päiväys	Paikka	Voittanut kuljettaja	Voittanut talli	Raportti
1	Etelä-Afrikan Grand Prix	23. tammikuuta	Kyalami	Alain Prost	Renault	Raportti
2	Brasilian Grand Prix	21. maaliskuuta	Jacarepaguá	Alain Prost	Renault	Raportti
3	Länsi-Yhdysvaltain Grand Prix	4. huhtikuuta	Long Beach	Niki Lauda	McLaren-Ford	Raportti
4	San Marinon Grand Prix	25. huhtikuuta	Imola	Didier Pironi	Ferrari	Raportti
5	Belgian Grand Prix	9. toukokuuta	Zolder	John Watson	McLaren-Ford	Raportti
6	Monaco Grand Prix	23. toukokuuta	Monaco	Riccardo Patrese	Brabham-Ford	Raportti
7	Itä-Yhdysvaltain Grand Prix	6. kesäkuuta	Detroit	John Watson	McLaren-Ford	Raportti
8	Kanadan Grand Prix	13. kesäkuuta	Montréal	Nelson Piquet	Brabham-BMW	Raportti
9	Hollannin Grand Prix	3. heinäkuuta	Zandvoort	Didier Pironi	Ferrari	Raportti
10	Britannian Grand Prix	18. heinäkuuta	Brands Hatch	Niki Lauda	McLaren-Ford	Raportti
11	Ranskan Grand Prix	25. heinäkuuta	Paul Ricard	René Arnoux	Renault	Raportti
12	Saksan Grand Prix	8. elokuuta	Hockenheimring	Patrick Tambay	Ferrari	Raportti
13	Itävallan Grand Prix	15. elokuuta	Österreichring	Elio de Angelis	Lotus-Ford	Raportti
14	Sveitsin Grand Prix	29. elokuuta	Dijon	Keke Rosberg	Williams-Ford	Raportti
15	Italian Grand Prix	12. syyskuuta	Monza	René Arnoux	Renault	Raportti
16	Las Vegasin Grand Prix	25. syyskuuta	Las Vegas	Michele Alboreto	Tyrrell-Ford	Raportti

[muokkaa] MM-pisteet

[muokkaa] Kuljettajat

Sija	Kuljettaja	RSA	BRA	USW	SMR	BEL	MON	USE	CAN	NED	GBR	FRA	GER	AUT	SUI	ITA	LVS	Pisteet
1	Keke Rosberg	5	DSQ	2		2	Kesk.	4	Kesk.	3	Kesk.	5	3	2	1	8	5	44
2	Didier Pironi	18	6	Kesk.	1	WD	2	3	9	1	2	3	DNS					39
3	John Watson	6	2	6		1	Kesk.	1	3	9	Kesk.	Kesk.	Kesk.	9	13	4	2	39
4	Alain Prost	1	1	Kesk.	Kesk.	Kesk.	7	NC	Kesk.	Kesk.	6	2	Kesk.	8	2	Kesk.	4	34
5	Niki Lauda	4	Kesk.	1		DSQ	Kesk.	Kesk.	Kesk.	4	1	8		5	3	Kesk.	Kesk.	30
6	René Arnoux	3	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	10	Kesk.	Kesk.	Kesk.	1	2	Kesk.	16	1	Kesk.	28
7	Patrick Tambay									8	3	4	1	4	Kesk.	2	DNS	25
8	Michele Alboreto	7	4	4	3	Kesk.	10	Kesk.	Kesk.	7	Kesk.	6	4	Kesk.	7	5	1	25
9	Elio de Angelis	8	Kesk.	5		4	5	Kesk.	4	Kesk.	4	Kesk.	Kesk.	1	6	Kesk.	Kesk.	23
10	Riccardo Patrese	Kesk.	Kesk.	3		Kesk.	1	Kesk.	2	15	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	5	Kesk.	Kesk.	21
11	Nelson Piquet	Kesk.	DSQ	Kesk.		5	Kesk.	DNQ	1	2	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	4	Kesk.	Kesk.	20
12	Eddie Cheever	Kesk.	Kesk.	Kesk.		3	Kesk.	2	10	DNQ	Kesk.	16	Kesk.	Kesk.	Kesk.	6	3	15
13	Derek Daly	14	Kesk.	Kesk.		Kesk.	6	5	7	5	5	7	Kesk.	Kesk.	9	Kesk.	6	8
14	Nigel Mansell	Kesk.	3	7		Kesk.	4	Kesk.	Kesk.		Kesk.		9	Kesk.	8	7	Kesk.	7
15	Gilles Villeneuve	Kesk.	Kesk.	DSQ	2	DNS												6
16	Carlos Reutemann	2	Kesk.															6
17	Andrea de Cesaris	13	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	3	Kesk.	6	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	10	10	9	5
18	Jacques Laffite	Kesk.	Kesk.	Kesk.		9	Kesk.	6	Kesk.	Kesk.	Kesk.	14	Kesk.	3	Kesk.	Kesk.	Kesk.	5
19	Mario Andretti			Kesk.												3	Kesk.	4
20	Jean-Pierre Jarier	Kesk.	9	Kesk.	4	Kesk.	DNQ	Kesk.	Kesk.	14	Kesk.	Kesk.	Kesk.	DNQ	Kesk.	Kesk.	DNS	3
21	Marc Surer					7	9	8	5	10	Kesk.	13	6	Kesk.	15	Kesk.	7	3
22	Bruno Giacomelli	11	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	11	7	9	5	Kesk.	12	Kesk.	10	2
23	Eliseo Salazar	9	Kesk.	Kesk.	5	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	13	DNQ	Kesk.	Kesk.	DNQ	14	9	DNQ	2
24	Manfred Winkelhock	10	5	Kesk.	DSQ	Kesk.	Kesk.	Kesk.	DNQ	12	DNQ	11	Kesk.	Kesk.	Kesk.	DNQ	NC	2
25	Mauro Baldi	DNQ	10	DNQ		Kesk.	DNQ	Kesk.	8	6	9	Kesk.	Kesk.	6	DNQ	12	11	2
26	Chico Serra	17	Kesk.	DNQ		6	DNPQ	11	DNQ	Kesk.	Kesk.		11	7	DNQ	11	DNQ	1
27	Brian Henton	DNQ	DNQ	Kesk.	Kesk.	Kesk.	8	9	NC	Kesk.	8	10	7	Kesk.	11	Kesk.	8	0
28	Jochen Mass	12	8	8		Kesk.	DNQ	7	11	Kesk.	10	Kesk.						0
29	Slim Borgudd	16	7	10														0
30	Raul Boesel	15	Kesk.	9		8	DNPQ	Kesk.	Kesk.	Kesk.	DNQ	DNQ	Kesk.	DNQ	Kesk.	DNQ	13	0
31	Roberto Guerrero	DNQ	DNQ	Kesk.		DNQ	DNQ	Kesk.	Kesk.	DNQ	Kesk.	DNQ	8	Kesk.	Kesk.	NC	DNS	0
32	Derek Warwick	Kesk.	DNQ	DNQ	Kesk.	Kesk.	DNQ			Kesk.	Kesk.	15	10	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	0
33	Rupert Keegan												DNQ	Kesk.	Kesk.	DNQ	12	0
34	Geoff Lees								Kesk.			12						0
—	Teo Fabi	DNQ	DNQ	DNQ	NC	Kesk.	DNPQ			DNQ	Kesk.	Kesk.	DNQ	Kesk.	Kesk.	Kesk.	DNQ	0
—	Riccardo Paletti	DNQ	DNQ	DNQ	Kesk.	DNPQ	DNPQ	Kesk.	Kesk.									0
—	Tommy Byrne												DNQ	Kesk.	DNQ	DNQ	Kesk.	0
—	Jan Lammers					DNQ	DNQ	DNQ		Kesk.	DNQ	DNQ						0
—	Emilio de Villota					DNPQ	DNPQ	DNQ	DNQ	DNPQ								0
—	Roberto Moreno									DNQ								0
Sija	Kuljettaja	RSA	BRA	USW	SMR	BEL	MON	USE	CAN	NED	GBR	FRA	GER	AUT	SUI	ITA	LVS	Pisteet

[muokkaa] Valmistajat

Sija	Valmistaja	Runko	Moottori	Pisteet	Voitot	Palkintosijat	Paalupaikat
1	Ferrari	126C2	Ferrari 021	74	3	11	3
2	McLaren-Ford	MP4/1B	Ford Cosworth DFV	69	4	8	0
3	Renault	RE30B	Renault-Gordini EF1	62	4	8	10
4	Williams-Ford	FW07D FW08	Ford Cosworth DFV	58	1	7	1
5	Lotus-Ford	87B 91	Ford Cosworth DFV	30	1	2	0
6	Tyrrell-Ford	011	Ford Cosworth DFV	25	1	2	0
7	Brabham-BMW	BT50	BMW M12/13	22	1	2	1
8	Ligier-Matra	JS17 JS17B JS19	Matra MS81	20	0	4	0
9	Brabham-Ford	BT49D	Ford Cosworth DFV	19	1	3	0
10	Alfa Romeo	179D 182 182B	Alfa Romeo 1260	7	0	1	1
11	Arrows-Ford	A3 A4 A5	Ford Cosworth DFV	5	0	0	0
12	ATS-Ford	D5	Ford Cosworth DFV	4	0	0	0
13	Osella-Ford	FA1C FA1D	Ford Cosworth DFV	3	0	0	0
14	Fittipaldi-Ford	F8D F9	Ford Cosworth DFV	1	0	0	0
15	March-Ford	821	Ford Cosworth DFV	0	0	0	0
16	Theodore-Ford	TY01 TY02	Ford Cosworth DFV	0	0	0	0
17	Toleman-Hart	TG181C TG183	Hart 415T	0	0	0	0
18	Ensign-Ford	N180B N181	Ford Cosworth DFV	0	0	0	0