Expanded Universe
Wikipedia
Expanded Universe (lyhenne EU) on nimitys kaikelle Tähtien sota -elokuvasarjaan liittyvälle oheismateriaalille, joka ei ole Tähtien sodan luojan George Lucasin keksimää. Expanded Universeen lukeutuvat muiden muassa Tähtien sota -aiheiset kirjat, sarjakuvat ja tietokonepelit. Lucasfilmin mukaan Expanded Universe kuuluu Tähtien sodan juonijatkumoon, mutta useiden fanien mielestä ainoastaan elokuvat kuuluvat varsinaiseen "kaanoniin". Heidän mielestään Expanded Universe tulisi nähdä ainoastaan "apokryfisenä". Itse George Lucasin näkemyksen mukaan Expanded Universe on Tähtien sota -elokuvien esittelemän maailman eräänlainen "rinnakkaisulottuvuus", joskin hän on ilmaissut ihailunsa muun muassa Keisarin kloonipaluulle.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
[muokkaa] 1970- ja 1980-luku
Expanded Universe on itse asiassa elokuvia vanhempaa. Ensimmäinen Tähtien sota -aiheinen kirja oli Tähtien sodan romaaniversio, joka ilmestyi puoli vuotta ennen itse elokuvaa. Kirjailijaksi merkittiin George Lucas, mutta todellisuudessa kirjan haamukirjoitti käsikirjoituksen pohjalta Alan Dean Foster. Foster kirjoitti myöhemmin Splinter of the Mind's Eye -kirjan, joka julkaistiin Suomessa 1980-luvun alussa nimellä Mustan lordin paluu. Mustan lordin paluu oli ensimmäinen Tähtien sota -kirja, joka ei suorasti pohjautunut elokuviin. Expanded Universe oli saanut alkunsa.
Marvel Comics julkaisi Tähtien sota -sarjakuvia vuosien 1977–1984 välisenä aikana. Näiden sarjakuvien tekemiseen osallistuneet Archie Goodwin, Russ Manning ja Al Williamson julkaisivat myös amerikkalaisissa sanomalehdissä ilmestyneitä Tähtien sota -strippejä. Marvelin julkaisemat sarjakuvat esittelivät hahmoja, jotka eivät ole esiintyneet muussa Expanded Universessa. Näihin kuuluivat senaattori Simon Greyshade, avaruusrosvo Serji-X Arrogantus ja "sithin musta valtiatar" Lumiya.
Varhaisimpien Tähtien sota -teosten ongelmana oli, ettei niiden esittelemälle maailmalle ollut riittävästi lähdemateriaalia. Niinpä West End Games julkaisi vuonna 1987 Star Wars: The Roleplaying Game -pelin, joka sisälsi paljon uutta tietoa liittyen Tähtien sodan maailman. Peli tosin sisälsi myös jonkin verran virheellistä Tähtien sotaan liittyvää tietoa.
[muokkaa] 1990-luku
1990-luvun alkupuolella Timothy Zahn kirjoitti Thrawn-trilogian, johon kuuluivat Imperiumin perillinen, Hämärän laivue ja Keisarin käsky. Nämä kirjat esittelivät useita Expanded Universessa sittemmin monesti esiintyneitä hahmoja, kuten Thrawnin, Gilad Pellaeonin, Mara Jaden ja Talon Karrden. Thrawn-trilogia oli merkittävä käännekohta Tähtien sodan oheiskirjallisuudessa, ja Zahnia seurasi joukko lukemattomia kirjailijoita, joista tunnetuimmat olivat Kevin J. Anderson ja Michael A. Stackpole.
Dark Horse Comics on julkaisut 1990-luvulta lähtien Tähtien sota -sarjakuvia, joihin kuuluvat nykyisin Star Wars: Tales, Star Wars: Jedi, Star Wars: Republic ja Star Wars: Empire. Suomessa Egmont-kustantoma julkaisi Star Wars: Tales -lehdessä ilmestyneistä tarinoista koostuvia Tähtien sota -sarjakuvalehtiä vuosina 1993–2003, mutta lehden julkaisu lopetettiin liian alhaisten lukijamäärien vuoksi.
Vuosien 1991 ja 1992 aikana julkaistiin Tom Veitchin ja Cam Kennedyn Dark Empire -sarjakuva, jossa keisari Palpatine palaa kloonina kuusi vuotta Jedin paluun tapahtumien jälkeen. Sarjakuva sai myös Dark Empire II- ja Empire's End -nimiset jatko-osat.
1992 ilmestyi The Glove of Darth Vader -kirja, joka oli Paul ja Hollace Davidsin kirjoittaman kuusiosaisen Jedi Prince -kirjasarjan ensimmäinen osa. Jedi Prince -kirjasarjassa imperiumin rippeitä johtavat suurmoffi Bertroff Hissa ja "pimeän puolen profeetta" Kadann yrittävät julistaa keisariksi Trioculus-nimisen sotaherran. He väittävät Trioculusin olevan keisari Palpatinen poika, mutta todellisuudessa kirjasarjan mukaan Palpatinen poika oli kolmisilmäinen mutantti nimeltä Triclops. Jedi Princen nimi perustuu sen päähenkilöön Keniin. Ken on 12-vuotias poika ja Triclopsin ainoa lapsi, joka ystävystyy Luke Skywalkerin kanssa. Kirjasarja menestyi hyvin, mutta sitä moitittiin juoneltaan typeräksi ja kielenkäytöltään tökeröksi. Ajatusta Palpatinen pojasta pidettiin niin omituisena, etteivät Triclops tai muut Jedi Princen esittelemät hahmot esiinny muussa oheiskirjallisuudessa.
28. tammikuuta 1995 LucasArts julkaisi Star Wars: Dark Forces -nimisen FPS-pelin, jonka päähenkilö oli palkkasoturi Kyle Katarn. Pelistä tuli hyvin suosittu, ja sille on ilmestynyt tähän mennessä jo neljä jatko-osaa: Jedi Knight: Dark Forces II, Jedi Knight: Mysteries of the Sith, Star Wars: Jedi Knight II: Jedi Outcast ja Star Wars: Jedi Knight: Jedi Academy. Pelisarjan päähahmosta Kyle Katarnista sittemmin tuli Expanded Universen tunnetuimpia hahmoja.
Vuonna 1996 julkaistiin Michael A. Stackpolen kirjoittaman X-wing-kirjasarjan aloittava Rogue Squadron. Kirjat sijoittuivat seitsemän vuotta Uuden toivon jälkeen, ja niitä pidettiin Thrawn-trilogian ohella laadukkaimpina Tähtien sota -kirjoina. Kirjasarja esitteli kaksi merkittävää roistoa: Coruscantin turvallisuuspäällikön Ysanne Isardin ja sotalordi Zsinjin. Varsinkin Isard esiintyi monissa muissa kirjoissa ja sarjakuvissa.
Vuosien 1996 ja 1997 välisenä aikana julkaistiin Mike Richardsonin ja Randy Strandleyn tekemä Crimson Empire -sarjakuva. Sarjakuvan päähenkilö keisari Palpatinen entinen henkivartija Kir Kanos, joka vannonut kostavansa imperiumin pettäneelle henkivartija Carnor Jaxille. Crimson Empire sai Crimson Empire II: Council of Blood -nimisen jatko-osan, joka julkaistiin vuosien 1998 ja 1999 välisenä aikana. Siinä Kanos päättää murhata imperiumin rippeitä hallitsevan neuvoston jäsenet. Jatko-osa esitteli Nom Anor -nimisen salaperäisen avaruusolennon, jonka taustatarina ja todelliset aikeet paljastettiin New Jedi Order -kirjasarjassa.
1997 ilmestyi A. C. Crispin kirjoittama Han Solo Trilogy, joka kertoo nuoren Han Solon elämästä ja ajasta kymmenen vuotta ennen Uutta toivoa.
Vuonna 1999 ilmestyi 24-osaisen New Jedi Order -kirjasarjan ensimmäinen kirja Vector Prime. New Jedi Orderin tapahtumat kertovat toisesta galaksista saapuneen julman yuuzhan vong -muukalaisrodun hyökkäyksessä Tähtien sodan universumiin. Kirjasarjan aikana tapetaan useita merkittäviä Tähtien sota -hahmoja. New Jedi Order alkaa 25 vuotta Uuden toivon tapahtumien jälkeen, ja sen viimeinen osa The Unifying Force sijoittuu 30 vuotta Uuden toivon jälkeen.
[muokkaa] 2000-luku
Kesällä 2003 julkaistiin tietokoneroolipeli Star Wars: Knights of the Old Republic, joka ilmestyi Xboxille ja myöhemmin tietokoneelle. Peli sai suurta suosiota ja voitti useita arvostettu pelipalkintoja. Useimmista Tähtien sota -peleistä poiketen Knights of the Old Republic sijoittui aikaan 4000 vuotta ennen Uutta toivoa. Sen jatko-osa, Star Wars: Knights of the Old Republic II: The Sith Lords, ilmestyi vuonna 2004.
Lapsille suunnattuja televisio-ohjelmia esittävä amerikkalainen Cartoon Network -kanava alkoi marraskuussa 2003 esittämään Star Wars: Clone Wars -piirrossarjaa, jonka tuottajana toimi Samurai Jack -piirretyn luojana tunnettu Genndy Tartakovsky. Clone Warsin jaksot sijoittuivat Kloonien hyökkäyksen ja Sithin koston väliseen aikaan ja kertoivat galaktisen tasavallan ja itsenäisten aurinkokuntien konfederaation välisestä kloonisodasta. Sarja esitteli kyborgikenraali Grievouksen, Sithin kostossa esiintyneen konnan. Sarjaa tehtiin kolme tuotantokautta, mutta huhujen mukaan myös neljäs tuotantokausi olisi suunnitteilla.
Syksyllä 2005 ilmestyi Troy Denningin kirjoittama Dark Nest Trilogy -kirjasarja, joka sijoittuu New Jedi Orderin tapahtumien jälkeiseen aikaan. Trilogia kertoo yuuzhan vongien aiheuttamien tuhojen korjaamisesta ja killikeistä -- hyönteismäistä avaruusolennoista jotka yrittävät valloittaa galaksin.
Vuonna 2006 tulee ilmestymään kaksi uutta kirjaa, Betrayal ja Bloodlines, jotka aloittavat Aaron Allstonin, Troy Denningin ja Karen Travissin kirjoittaman Legacy of the Force -kirjasarjan. Legacy of the Force tulee kertomaan Dark Nest Trilogy -sarjan jälkeisestä ajasta ja sijoittuu noin 40 vuotta Uuden toivon tapahtumien jälkeen
Vuonna 2006 tai 2007 tullaan näkemään televisiosarja, joka sijoittuu Sithin koston ja Uuden toivon väliseen aikaan. George Lucas on ilmoittanut käsikirjoittavansa sarjan jaksot, ja myös ohjaavansa ensimmäisen tuotantokauden. Tähtien sota -näyttelijöistä nuoren Obi-Wan Kenobin esittäjä Ewan McGregor, Bail Organan esittäjä Jimmy Smits ja Jango Fettin esittäjä Temuera Morrison ovat ilmaisseet kiinnostuksensa sarjaa kohtaan. Palpatinea esittänyttä Ian McDiarmidia ja nuoren Boba Fettin näyttelijää Daniel Logania on pyydetty esiintymään sarjassa.
[muokkaa] Elokuvien viittauksia Expanded Universeen
Alkuperäisen trilogian digitaalisesti muokatut versiot ja kolme viimeisintä Tähtien sota -elokuvaa ovat sisältäneet muutamia viittauksia Expanded Universeen.
- Galaksin pääkaupunkiplaneetan nimi "Coruscant" esiintyi ensimmäisen kerran jo Timothy Zahnin Thrawn-trilogiassa. Lucas itse asiassa lainasi planeetan nimen Zahnin kirjoista.
- Shadows of the Empiren päähahmon Dash Rendarin avaruusalus Outrider vilahtaa Uuden toivon erikoisversiossa Mos Eisleyn avaruussatamassa.
- Jan Duurseman ja John Ostranderin luoma twi'lek-jediritari Aayla Secura tekee pienen sivuosaroolin Kloonien hyökkäyksessä ja Sithin kostossa.
- Star Wars: Republic -sarjakuvissa esiintynyt jedimestari Quinlan Vos mainitaan Sithin kostossa (Obi-Wan Kenobi kertoo Anakin Skywalkerille, että "mestari Vos" on siirtänyt joukkonsa Boz Pitystä). Elokuvan sarjakuvaversio sisältää kohtauksen, jossa kloonisotilaat tappavat Quinlan Vosin.
[muokkaa] Ristiriitoja
Suurinta epäluottamusta ovat herättäneet muiden muassa lukuisat Expanded Universe -sarjakuvat, sillä esimerkiksi varhaiset elokuviin pohjautuneet sarjakuvat sisälsivät erheellisiä tietoja koskien Tähtien sota -universumia. Ristiriitaista tietoa on toki nähty aiemminkin, mutta Expanded Universen laajuuden takia virheitä sattuu herkemmin.
[muokkaa] Elokuviin liittyviä ristiriitoja
- 1980-luvun alkupuolella ilmestyneen Marvelin julkaiseman Tähtien sota -sarjakuvan mukaan Obi-Wan Kenobi, nuori Darth Vader ja Luke Skywalkerin isä pelastivat Skye-planeetan, mutta Imperiumin vastaiskun ja viimeistään Jedin paluun ilmestyttyä selvisi, että Darth Vader ja Luke Skywalkerin isä olivat yksi ja sama henkilö. Sarjakuvan ilmestyessä Darth Vaderin ei tiedetty olleen Luken isä, joten sarjakuvan tekijät kuvittelivat Obi-Wanin puhuneen totta Uuden toivon kohtauksessa, jossa Darth Vaderin kerrotaan tappaneen Luken isän.
- Useiden kirjojen mukaan Galaktisen tasavallan valtionpäämies oli "tasavallan presidentti". Pimeässä uhassa paljastuu, että tasavallan valtionpäämiehen titteli onkin "ylikansleri".
- Tales of the Jedi -sarjakuvien mukaan Galaktinen tasavalta oli miltei 25 000 vuotta vanha. Kloonien hyökkäyksessä Palpatine mainitsee tasavallan olevan 1000-vuotias. Jediritarikunta kylläkin on 25 000 vuotta vanha.
- Tales of the Jedi -sarjakuvissa tasavalta joutuu alkuvaiheidensa aikana lukemattomiin sotiin. Kloonien hyökkäyksessä Sio Bibble sanoo, että tasavalta ei ole historiansa aikana ikinä ollut sodassa.
- Kevin J. Andersonin Jediakatemia-trilogian mukaan Kuolemantähden keksi keisarillinen insinööri nimeltä Bevel Lemelisk. Kloonien hyökkäyksen mukaan Kuolemantähden keksivät geonosislaiset, vaikka kyseisen tiedon repliikistään antanut geonosislaisten johtaja Poggle toteaakin Dookulle heidän olevan pulassa, jos Tasavalta saa tietää mitä he aikovat rakentaa. Tälle ristiriidalle on kuitenkin olemassa hyvin looginen selitys, sillä lukemalla Del Reyn julkaiseman The New Essential Guide for Vehicles and Vessels selviää, että Bevel Lemelisk suunnitteli geonosislaisten elokuvassa käyttämät neulamaiset hävittäjät, jotka toimivat kreivi Dookun kiituripyörän saattajina Geonosiksen taistelun loppupuolella. Tästä voidaan päätellä, että Lemelisk olisi hyvin voinut suunnitella Kuolemantähden ollessaan Geonosiksessa.
[muokkaa] Expanded Universen sisäisiä ristiriitoja
- Jedi vs. Sith -sarjakuvan mukaan "Darth"-etunimeä käytti ensimmäisenä sithlordi Darth Bane. Knights of the Old Republic -tietokonepelissä – joka sijoittuu Jedi vs. Sithin tapahtumia edeltävään aikaan – "Darth"-nimeä käyttivät jo sithlordit Darth Revan ja Darth Malak.
[muokkaa] Tähtien sodan kaanoni
Tähtien sodan juonijatkumo eli kaanoni on jaettu G-kaanoniin, C-kaanoniin, S-kaanoniin ja N-kaanoniin.
- G-kaanoniin kuuluvat kaikki kuusi Tähtien sota -elokuvaa ja niiden käsikirjoitukset, romaaniversiot sekä elokuvista kertovat kuvitetut oppaat.
- C-kaanoniin kuuluu suurin osa Expanded Universestä. Tähän kuuluvat kirjat, sarjakuvat, tietokonepelit ja televisiosarjat.
- S-kaanoniin kuuluvan kirjan, sarjakuvan tai tietokonepelin tarina ei ole kaanonia, mutta muutamat siinä esiintyvät elementit kuuluvat juonijatkumoon. Hyvänä esimerkkinä toimii Star Wars Galaxies -roolipeli: sen tarina on suurimmaksi osaksi N-kaanonia, mutta muutamat sen esittelemät paikat, aseet ja kulkuneuvot kuuluvat C-kaanoniin.
- N-kaanoniin kuuluvat Expanded Universen tuotokset eivät ole kaanonia. Myös Tähtien sota -fanien tekemät tarinat ovat N-kaanonia.
[muokkaa] Tähtien sota -kirjailijoita
|
|
[muokkaa] Expanded Universen luomuksia
[muokkaa] Merkittävimpiä hahmoja
|
|
[muokkaa] Merkittävimpiä planeettoja
|
|