Egyptin ensimmäinen välikausi noin 2160–2055 eaa. oli Egyptissä hajaannuksen aikaa, maa hajaantui kilpaileviin pikkuvaltioihin. Jakso käsitti dynastiat 7. - 11..

Täsmällistä syytä Vanhan valtakunnan hajoamiseen ei tiedetä, mutta jälkikäteen säilyneistä kirjoituksista on koetettu päätellä tapahtumien kulku. Vanhan valtakunnan alueiden maaherrat olivat melko itsenäisiä ja kahmivat itselleen lisää valtaa ja rikkautta, korottaen kansaan kohdistuneita veroja. Kuivuus esti Niilin tulvat pitkäksi aikaa. Maassa puhkesi levottomuuksia, kun piti maksaa korkeaa veroa ja peltoja ei voitu viljellä. Entinen ylimystö romahti monilla alueilla, ja valtaan nousi sivistymätöntä rahvasta. Luultavasti Niilin suistoon tunkeutui Aasiasta jousin aseistautunutta väestöä. Ylä-Egyptissä järjestys säilyi paremmin, mutat sielläkin oli lavotonta. Eri puolille Egyptiä syntyi alueellisia kuningaskuntia. Vanhan valtakunna faaraoiden haudat ryöstettiin. Lopulta Injotef eli Mentuhotep II yhdisti maan vuoden 2055 eaa. paikkeilla.

[muokkaa] Faaraoiden Egyptin ensimmäinen välikausi

Egyptin vanha valtakunta romahti pian vanhan faarao Pepi II:n kuoleman jälkeen. Muutama faarao ehti hallita pitkäikäisen PepI II:n jälkeen. Jo kuudennen dynastian viimeisen hallitsijan Pepi II:n valtakaudella näkyi merkkejä Egyptin heikkenemisestä, ja ulkomaisten alueiden menetyksestä. 7. dynastia oli heikko suku, jonka aikana faaraot vaihtuivat tiuhaan. Toiset sanovat ensimmäisen välikauden alkaneen 6. dynastian loppuessa, toiset 8. dynastian päättyessä. Paikalliset ruhtinaat riistivät maanviljelijöitä yhä enemmän Vanhan valtakunnan lähetessä loppuaan.

Maapallon ilmasto viileni 20–30 vuodeksi, mikä aiheutti kuivuuden Niilin lähteillä. Niiliin ei tullut vettä tarpeeksi, ja pellot hedelmöittävät kevättulvat jäivät saamatta. Koska Egyptin ruokatalous oli riippuvainen maataloudesta, maa ajautui hirveään nälänhätään, joka tuntui eniten Ylä-Egyptissä, missä Niilin tulviminen vaati suurempaa virtausta kuin alavalla Ala-Egyptin alueella. Pahin tilanne oli alueilla, joilla ei ollut tehokkaasti organisoitua kastelukanavasysteemiä. Samaan aikaan talonpoikia verotettiin ankarasti.

Nälänhätä romahdutti luottamuksen keskushallintoon. Toisaalta lääninherrojen mahti oli kasvanut Vanhan valtakunnan aikana niin suureksi, että he eivät halunneet juurikaan olla tekemisissä faaraon kanssa. Lääninherruus vaihtui isältä pojalle. 6. dynastiasta lienee polveutunut 8. dynastia, joka hallitsi vain osaa maasta. Noin 2160 eaa. Ylä-Egyptissä nousi valtaan uusi faarao Herakleiopolisissa 9. dynastia, jota jatkoi myöhemmin 10. dynastia.^[1]

Tapahtui vallankumous, joka ajoi ylimystön kerjäläisiksi. Ajalta on löytynyt muun muassa kertomus "Egyptiläisen viisaan varoituksia", joka kuvaa sitä alennustilaa, mihin maa on ajautunut. Rosvot ryöstelivät maata ja hautoja, ruokapula johti lapsien syömiseen ja hieroglyfejä ei kirjoitettu. Kulkutaudit kiersivät maata ja peltoja ei viljelty. Vieraita kansoja tunkeutui Niilin suistoon Aasiasta. Herakleiopoliin hallitsijat torjuivat aasialaisuhkaa sijoittelemalla suistoon porvareita.^[2]Viljelyn sijasta sodittiin. Veroja ei maksettu, ylimystönaiset näkivät nälkää ja kuolleita haudattiin jokeen. Maantierosvot väijyivät matkamiehiä. Palsamointihuoneet eivät enää toimineet, ja palsamoijien salaisuudet paljastettiin. Vaatteet, mausteet ja öljy olivat lopussa. Aavikko levisi maahan, jonka seurauksena sato tuhoutui. Tavaravarastot ryöstettiin, vartijat surmattiin. Kuninkaiden hautoja ryöstettiin. Entisten ylimysten tilalle nousi uusi, sivistymätön ylimystö, joka ajoi vanhan ylimystön köyhyyteen. Paikalliset ruhtinaat lahjoivat kansaa omien varastojensa viljalla, jotta saisivat heitä puolelleen.

Maa oli ajautunut anarkian tilaan. Etelässä olot olivat vakaammat, jotkut ruhtinaat pitivät entistä järjestystä yllä. Mutta sielläkään vesitalous ei toiminut, ja toimeentolo ainakin huonoina vuosina epävarmaa, ja levottomuuksia esiintyi.

Faarao Merikaren aikana eri kilpailevien dynastioiden välillä vallitsi rauha.

Noin 2055 eaa. nälänhädän edelleen jatkuessa Ylä-Egyptin 11. dynastian Thebannhallitsija Mentuhotep II yhdisti maan jälleen. Siinä häntä auttoivat Nubiasta saatavat runsaast luonnonvarat. Yhdistyminen oli monien veristen taistelujen tulos. Keski-Egyptin Assiutin rikkaat ruhtinaat siirtyivät lopulta Theben leiriin. Tällöin Vanhan valtakunnan 6. dynastian päättymisestä oli kulunyt 160 vuotta.^[3]