Auckland
Wikipedia
Auckland (maoriksi Tāmaki Makau Rau tai Ākarana) on Uuden-Seelannin suurin kaupunki. Kaupungin pormestari on John Banks.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Maantiede ja ilmasto
Auckland sijaitsee Uuden-Seelannin Pohjoissaarella kapealla kannaksella Waiteaun ja Manukatan satamien välissä. Kaupungin ympäristössä on rehevän sademetsän peittämiä vulkaanisia kukkuloita, ja merellä pieniä saaria, jotka ovat suosittuja lomakohteita.[1]
Aucklandin ilmasto on mereinen. Lämpimimmät kuukaudet ovat tammi- ja helmikuu, jolloin keskimääräinen ylin lämpötila on 23 astetta. Viilein on heinäkuu, keskimääräinen ylin 13 ja alin 8 astetta. Vuodenvaihteen ennätyshelteet ovat olleet 32 astetta, kun taas kaikkien aikojen kylmimpinä öinä heinä-syyskuussa lämpötila on laskenut yhteen asteeseen. Sateita saadaan ympäri vuoden, eniten kesä-heinäkuussa. Toukokuusta elokuuhun sataa keskimäärin kahtena päivänä kolmesta, tammi-helmikuussa joka kolmas päivä.[2]
[muokkaa] Historiaa
Nykyisen Aucklandin alueen asuttivat maorit vuoden 1350 tienoilla. Ensimmäiset britit perustivat sinne siirtokunnan 1840. Siirtokuntalaiset ostivat maoreilta 3000 aaria maata kukkulan rinteeltä. Paikan valintaan vaikuttivat luonnonsatamat, läheinen viljava maa ja jokisuu, joka tarjosi liikenneyhteyden sisämaahan.[3]
[muokkaa] Väestö
Auckland Cityssa asuu noin 401 500 asukasta ja Aucklandin alueella 1,25 miljoonaa asukasta, mikä on noin kolmasosa koko maan väkiluvusta.[4] Nykyään noin 63 % kaupungin asukkaista on eurooppalaista alkuperää, 13% maoreja ja 11% polynesialaisia ja 12% aasialaisia.[5]
[muokkaa] Liikenne
Koska Aucklandissa on Uuden-Seelannin tärkein lentoasema, sinne tulee lentoja monelta suunnalta. Japanista, Australiasta, Aasiasta ja Pohjois-Amerikan länsirannikolta sekä Oseanian saarilta.[6] Kaupungista on sekä rautatie- että maantieyhteys pohjoiseen Whangereihin ja etelään Hamiltoniin.[7] Neljän miljoonan asukkaan maassa on kaksi ja puoli miljoonaa henkilöautoa, joten Uusi Seelanti on yksi maailman autoistuneimmista valtioista.[8]
Aucklandin satama on maan suurin rahtisatama, jonka kautta kulkee vuosittain yli viisi miljoonaa tonnia irtorahtia ja yli 640 000 TEU.ta konttitavaraa.[7]
[muokkaa] Talous ja elinkeinoelämä
Aucklandin suurimmat työllistäjät ovat vuoden 2005 tilastojen mukaan[7]
- Tuotanto (esim. konepaja-, elintarvike- ja metalliteollisuus) (noin 90 000 työpaikkaa)
- Toimistotyöt (esim. IT-ala, mainonta, hallinto) (noin 89 000 työpaikkaa)
- Vähittäiskauppa (noin 65 000 työpaikkaa)
- Tukkukauppa (noin 60 000 työpaikkaa)
- Rakennusteollisuus (noin 45 000 työpaikkaa)
- Koulutus(noin 38 000 työpaikkaa)
- Terveyspalvelut (noin 30 000 työpaikkaa)
Syyskuussa 2005 Aucklandin työttömyysaste oli 3.5%, himpun alhaisempi kuin koko maan luku 3.6%.[7]
[muokkaa] Koulutus
Kaupungissa toimii kolme yliopistoa: Auckland University of Technology (AUT),[9] The University of Auckland ja Massey University, jolla on kampukset myös Wellingtonissa ja Palmerstonissa. Masseyn yliopiston Albanyn kampus on viidentoista minuutin ajomatkan päässä Aucklandin keskustassa. Siellä opiskelee noin kuusituhatta opiskelijaa. Massey keskittyy soveltaviin tieteisiin. Siellä opetetaan tekniikkaa, luonnontieteitä ja kauppatieteitä.[10] University of Auckland tarjoaa laajimman opetusohjelman, johon kuuluvat mm. oikeustieteellinen, lääketieteellinen ja kasvatustieteellinen tiedekunta.[11]
[muokkaa] Kulttuuri ja nähtävyydet
Aucklandin sinfoniaorkesteri toimii Aucklandissa. 328 metriä korkea Sky Tower kaupungin keskustassa on eteläisen pallonpuoliskon korkein rakennus. Tornin juuressa on kasino. [7] Aucklandissa kannattaa käydä katsomassa myös Heineken Open-tennisturnausta, joka järjestetään aina tammikuussa. Turnauksen voittajiin kuuluu mm. Jarkko Nieminen.
Aucklandin kaupunginmuseossa on monenlaisia maorien esineitä, kuten ainoa säilynyt yhdestä puusta koverrettu sotakanootti. Museossa järjestetään päivittäin maorikulttuurin näytöksiä. Museossa on myös Uuden Seelannin luontoa ja sotahistoriaa esittelevät osastot.[12]
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Story of Auckland Kaupungin matkailutoimisto.
- ↑ BBC Weather
- ↑ Graham Bush: History of Auckland City: The founding of Auckland 1998. Auckland City Council. Viitattu 17.11.2007.
- ↑ About Auckland city 2007. Auckland City Council. Viitattu 19.11.2007. (englanniksi)
- ↑ People and Personalities
- ↑ Visitor Information:Getting Here and Around
- ↑ 7,0 7,1 7,2 7,3 7,4 Living in Auckland CareerServices, NZ Government.
- ↑ Emigrate NZ
- ↑ Auckland University of Technology (englanniksi)
- ↑ Massey University
- ↑ University of Auckland
- ↑ Auckland Museum (englanniksi)
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Auckland City Council (englanniksi)
Koordinaatit: