Andrei Tšikatilo

Wikipedia

Andrei Romanovitš Tšikatilo, (ven. Андрей Романович Чикатило, 16. lokakuuta 1936 Jablotšnoje – 14. helmikuuta 1994 Moskova) oli neuvostoliittolainen sarjamurhaaja, kannibaali ja nekrofiili, joka tunnettiin nimellä "Rostovin hirviö". Hänet tuomittiin kaikkiaan 52 naisen ja lapsen tunnustetusta murhista vuosina 1978–1990. Todellinen uhriluku saattaa olla huomattavasti suurempi. Tšikatilo syyllistyi myös pedofiliaan lapsiuhriensa kanssa.

Sisällysluettelo 1 Lapsuus ja nuoruus 2 Murhasarja alkaa 3 Ensimmäinen pidätys ja vankilatuomio 4 Etsinnät alkavat 5 Läpimurto 6 Uusi pidätys ja tunnustus 7 Vangitseminen 8 Oikeudenkäynti ja teloitus 9 Lähteet

[muokkaa] Lapsuus ja nuoruus

Tšikatilo syntyi Jablotšnojen kylässä 1936. Hänellä oli syntyessään vesipää, mikä aiheutti hänelle myöhemmin virtsanpidätysongelmia ja impotenssia. Hänen lapsuutensa oli traumaattinen: Neuvostoliitto oli aloittamassa sotaa Saksaa vastaan, ja Stalinin suunnitelmat maatalouden kollektivisoimisesta olivat hiljattain aiheuttaneet laajan nälänhädän. Tämän seurauksena on paljon dokumentoituja tapauksia nälkiintyneiden ihmisten harjoittamasta kannibalismista, ja Tšikatilon äiti pelotteli tätä lapsena kauhutarinalla isoveljestä joka olisi kidnapattu, tapettu ja syöty. Tätä kertomusta ei ole voitu todistaa oikeaksi, eikä edes varmuudella tiedetä Tšikatilolla olleen veljeä, mutta jotkut väitteet tukevat tätä.

Toisen maailmansodan aikana Tšikatilo näki useita tuhoisia ja verisiä saksalaisten tekemiä pommituksia. Hänellä oli fantasioita saksalaisten sotavankien viemisestä metsään ja heidän teloittamisestaan. Tällä fantasialla, vaikka olikin yleinen Neuvostoliiton lapsilla siihen aikaan, oli yhteyksiä hänen tekemiinsä murhiin.

Sillä aikaa kun hänen isänsä oli sodassa, nuoren Tšikatilon täytyi nukkua samassa sängyssä äitinsä kanssa. Tšikatilo kasteli sänkynsä jatkuvasti vesipään aiheuttaman aivovaurion takia, ja hänen äitinsä hakkasi hänet julmasti ja nöyryytti häntä tästä syystä. Tšikatilo pärjäsi koulussa hyvin, mutta ei päässyt haluamaansa Moskovan valtiolliseen yliopistoon.

Vapauduttuaan asepalveluksesta 1960 hän muutti Rodjonovo-Nesvetajevskiin ja aloitti työt puhelinasentajana. Tšikatilon ainoa seksuaalinen kokemus varhaisnuoruudessa tapahtui hänen ollessaan 15 vuoden ikäinen, kun hän hyökkäsi nuoren tytön kimppuun, kaatoi hänet maahan ja ejakuloi tytön yrittäessä kamppailla irti hänen otteestaan. Tämä tapahtuma edisti elinikäisen assosiaation syntymistä seksin ja väkivaltaisen aggression välille. Tšikatilo yritti myös normaalia ihmissuhdetta ihastuttuaan erääseen paikalliseen tyttöön päästyään armeijasta, mutta tuli pahasti nöyryytetyksi tytön huomattua Tšikatilon olevan kykenemätön erektioon. Hän alkoi kuvitella mielessään tappavansa tytön ja paloittelevansa ruumiin.

Tšikatilo meni naimisiin 1963 pikkusiskonsa ystävättären kanssa. Tšikatilon pikkusisko järjesti heidän avioliittonsa säälistä, koska harmitteli veljensä kyvyttömyyttä saada naisseuraa. Heillä ei juurikaan ollut seksielämää Tšikatilon kyvyttömyyden takia, mutta hän onnistui kuitenkin saamaan kaksi lasta, tytön ja pojan, ejakuloimalla vaimonsa päälle, ja työntämällä siemennesteet sormin hänen sisäänsä.

Vuonna 1971 hän suoritti venäläisen kirjallisuuden tutkinnon kirjekurssilla ja yritti sen jälkeen uraa opettajana Novošahtinskissa. Hän oli huono opettaja, eikä onnistunut saamaan minkäänlaista kunnioitusta oppilailtaan. Hän kuitenkin säilytti paikkansa vaihtaen koulusta kouluun sitä mukaa kuin valitukset seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja niiden yrityksistä levisivät. Lopulta hän menetti opettajan työnsä 1981 ja aloitti työt konttoristina ja kiertävänä tuote-esittelijänä paikallisessa tehtaassa. Tšikatilo käytti useita ympäri Neuvostoliittoa suuntautuneita työmatkojaan hyväksi toteuttaessaan raa'at fantasiansa.

[muokkaa] Murhasarja alkaa

Vuonna 1978 Tšikatilo muutti pieneen Šahtyn kylään lähelle Rostov-na-Donun kaupunkia. Tšikatilo joutui ensin asumaan yksin ja odottamaan perheensä muuttoa perässä ollen vapaa toteuttamaan perversioitaan. 22. joulukuuta samana vuonna hän toteutti ensimmäisen murhansa. Tšikatilo asui vakituisesti kerrostaloasunnossa, johon hänen perheensä oli myös määrä muuttaa, mutta hän osti itselleen oman pienen ja salaisen, ränsistyneen talon hämärältä syrjäkujalta.

Tuona päivänä Tšikatilo houkutteli matkaansa 9-vuotiaan tytön paikalliselta bussipysäkiltä tarjoamalla hänelle purukumia, joka oli tuon ajan neuvostolapsille harvinaista herkkua. Tyttö suostui lähtemään ja Tšikatilo vei hänet salaiselle talolleen aikomuksenaan raiskata hänet. Tšikatilo kuitenkin epäonnistui raiskauksessa impotenssinsa takia, mutta kamppaillessaan tytön kanssa Tšikatilo iski tätä veitsellä ja sai orgasmin. Tätä kautta Tšikatilo huomasi voivansa toteuttaa seksuaalisia paineitaan käyttämällä veistä.

Poliiseilla oli kuitenkin liian vanhanaikaiset kuulustelu- ja tutkintamenetelmät. He ottivat kiinni useita luultavia epäiltyjä käytännöllisesti katsoen pakottaen heidät tunnustamaan murhat, joihin he eivät edes olleet syyllistyneet. Lopulta eräs epäilty nuori mies, Aleksandr Kravtšenko, pidätettiin ja tuomittiin kuolemaan Tšikatiloon viittaavasta todistusaineistosta huolimatta. Poliisit huomasivat olleensa väärässä vasta kun oli myöhäistä. Oletetun epäillyn teloituksesta huolimatta tuoreita ruumiita löytyi edelleen.

Tšikatilo luki tarkasti paikallisia sanomalehtiä ja uutisia murhista. Hän säikähti ollessaan liian lähellä kiinnijäämistä, kun Kravtšenko teloitettiin. Tšikatilo odotti neljä vuotta ennen seuraavaa murhaansa.

1982 alkoi varsinainen murhien sarja. Tšikatilo antautui täysin perversioilleen ja alkoi metsästää uhreja juna- ja linja-autoasemien läheisyydestä, missä liikuskeli usein prostituoituja, köyhiä kulkureita ja lapsia, juurettomia ihmisiä, joita kukaan ei kaipaisi. Tšikatilo toimi tuolloin paikallisen tehtaan tuote-esittelijänä ja matkusti paljon julkisilla kulkuvälineillä, mutta sai lopulta potkut jättäessään työtehtävänsä sivuun ja keskittyessään ainoastaan uhrien etsimiseen.

Tšikatilo myös yritti harrastaa maksullista seksiä prostituoitujen kanssa, muttei impotenttina kyennyt tähän. Naiset yleensä pilkkasivat hänen miehuuttaan, ja tämä sai Tšikatilon suunnattomaan raivoon, mikä johti lopulta murhaan.

Poliisit olivat järkyttyneitä murhien raakuudesta: monet uhreista oli silvottu ja paloiteltu, ja useissa tapauksissa oli selvää että murhaaja oli purrut irti ruumiinosia uhreistaan. Tšikatilo usein puri irti naispuolisten uhriensa rinnat ja vaginat, ja nuorten poikien penikset. Hän yleensä myös puhkoi tai kaivoi uhriensa silmät päästä, koska vanhan venäläisen uskomuksen mukaan murhaajan kuva jää uhrin silmiin.

Murhasarja oli niin ennennäkemättömän hirvittävä ja raaka, että aluksi epäiltiin saatanallisen kultin suorittavan uhrimenojaan. Vielä hirveämpi oli kuitenkin totuus: murhaaja oli naimisissa oleva keskiluokkainen, keski-ikäinen kahden lapsen isä, isoisä ja aktiivinen kommunistisen puolueen jäsen.

Vuoteen 1983 mennessä oli löytynyt jo kuusi ruumista. Moskovan poliisin johtaja, majuri Mihail Fetisov lähetettiin Rostov-na-Donun kaupunkiin johtamaan tutkimuksia. Fetisov keskitti tutkimukset Šahtyn alueelle, ja määräsi rikostutkinnan spesialistin, Viktor Burakovin tutkintaryhmän johtajaksi. Tutkimukset alkoivat varsinaisesti edistyä Burakovin johtaessa tutkintaryhmää, mutta epäiltyä ei silti saatu kiinni.

Poliisit epäilivät ja kuulustelivat enimmäkseen paikallisia mielenterveysongelmaisia ja seksuaalirikollisia, joista moni joutuikin syyttömänä vangituksi. Eräs epäillyksi joutunut alaikäinen homoseksuaali jopa teki itsemurhan pidätyssellissä.

Silti vuoden 1985 aikana tapahtui viisitoista uutta murhaa.

[muokkaa] Ensimmäinen pidätys ja vankilatuomio

Rostovin linja-autoaseman läheisyydestä löydettiin harhailemasta epäilyttävästi käyttäytyvä mieshenkilö, joka yritti saada aikaan keskustelua nuorten naisten ja lasten kanssa. Mies oli Andrei Tšikatilo, ja hänet pidätettiin. Poliisilla oli syytä epäillä Tšikatiloa murhaajaksi, mutta virallinen syy pidätykseen oli hänestä tehty rikosilmoitus: toimiessaan tuote-esittelijänä, hän oli varastanut tavaraa työpaikaltaan. Tšikatiloa epäiltiin murhista, mutta selvää näyttöä häntä vastaan ei ollut. Hänet tuomittiin varkaudesta vuodeksi vankilaan, mutta kärsittyään tuomiostaan kolme kuukautta, hän vapautui joulukuussa 1984.

Tšikatilo oli edelleen epäiltyjen listalla, mutta uhreista löydettyjen spermatahrojen perusteella oli määritetty Tšikatilon veriryhmän olevan eri tyyppiä kuin oletetun murhaajan. Myöhemmin on oletettu Tšikatilon kuuluneen harvinaiseen ihmistyyppin, jonka veriryhmä poikkeaa ruumiin eritteiden perusteella määritettävästä veriryhmästä. Tätä ei kuitenkaan koskaan osoitettu vedenpitäväksi Tšikatilon elinaikana, ja on myös epäilty Neuvostoliiton poliisin sotkeneen näytteet.

[muokkaa] Etsinnät alkavat

Tšikatilo löysi uuden työpaikan Novotšerkasskista ja piti matalaa profiilia. Hän murhasi seuraavan kerran elokuussa 1985 kaksi naista. Hänen ei tiedetä jatkaneen murhia ennen toukokuuta 1987, jolloin hän oli työmatkalla Revdaan Ukrainaan. Tuolloin hän tappoi nuoren pojan. Tšikatilo iski vielä Zaporožjessa heinäkuussa ja Leningradissa syyskuussa.

Asiat lähtivät etenemään vuoden 1985 keskivaiheilla, kun pääkuulustelija Issa Kostojev otti johdon tutkimuksissa. Rostovin ympäristössä tehdyt murhat otettiin uudestaan tarkkoihin tutkimuksiin ja tiedettyjä seksuaalirikollisia alettiin kuulustella. Joulukuussa 1985 siviiliasuiset poliisit alkoivat vartioida Rostovin juna-asemia ja tehostivat etsintöjä. Tšikatilo seurasi tutkimuksia tarkasti julkisen median välityksellä pysytellen omissa oloissaan kahden vuoden ajan. Poliisit turvautuivat nyt myös ensimmäistä kertaa psykiatrin konsulttiapuun, ensimmäistä kertaa Neuvostoliitossa sarjamurhaajan jäljittämiseen.

1988 Tšikatilo jatkoi murhaamista, jotka toteutti mahdollisimman kaukana Rostovin alueesta. Hän tappoi naisen Krasny-Sulinissa huhtikuussa ja tappoi kahdeksan muuta vuoden loppuun mennessä, mukaan lukien kaksi uhria Šahtyssa. Tämän jälkeen Tšikatilo piti taas pitkän tauon murhaten seitsemän nuorta poikaa ja kaksi naista tammi–marraskuun välisenä aikana 1990.

Ruumiiden löytyminen johti laajamittaisiin toimenpiteisiin poliisissa, ja kaikille suurimmille Rostovin alueen linja-auto- ja juna-asemille määrättiin suurilukuinen miehitys, ja liikkuvaa poliisia käskettiin kuulustelemaan joka ikistä vähänkään epäilyttävältä näyttävää henkilöä. Idea oli saada murhaaja tietoisesti karttamaan suuria asemia ja ajaa hänet pienemmille asemille, jotka oli miehitetty siviiliasuisilla poliiseilla. Pienillä asemilla, nimenomaan niillä, joiden läheisyydestä ruumiita oli löydetty, oli paljon naispuolisia poliiseja ja agentteja houkutuslintuina.

[muokkaa] Läpimurto

Marraskuun 6. päivä 1990 Tšikatilo murhasi ja silpoi raa’asti nuoren naisen, Sveta Korostikin. Mutta poistuessaan murhapaikalta Tšikatilo oli tarkkailussa. Siviiliasuinen poliisi, joka oli partiossa Leshozin juna-asemalla, näki epäilyttävän miehen kävelevän asemaa kohti läheisestä metsästä. Mies oli partiopoliisin mielestä epäilyttävä jo siksi, että hän oli metsässä. Näihin aikoihin ylipäätään metsässä liikkuminen oli epäilyttävää, koska kaikki murhat olivat tapahtuneet metsissä, ja myös ruumiit oli löydetty niistä.

Mies ei näyttänyt vaeltelijalta, joka samoilisi metsässä vain omaksi huvikseen, sillä hän oli pukeutunut ennemminkin arkisiin vaatteisiin. Mies kantoi mukanaan urheilukassia, joka ei sopinut yhteen senkään ajatuksen kanssa, että mies olisi ollut esimerkiksi keräämässä sieniä. Miehen tultua lähemmäs partiopoliisi huomasi miehen vaatteiden olevan hyvin likaisia ja hänen kasvojensa verisiä. Mies käveli lähellä olleelle kaivolle ja puhdisti kenkänsä ja takkinsa verestä. Partiopoliisi pysäytti hänet ja pyysi häntä näyttämään paperinsa. Mies oli Andrei Tšikatilo.

Poliisilla ei ollut syytä pidättää tai enempää epäillä häntä mistään, mutta Tšikatilon tiedot kirjattiin ylös. Myöhemmin selvisi että Tšikatilo kantoi kassissaan juuri murhaamansa Sveta Korostikin irti leikattuja rintoja.

Myöhemmin poliisi löysi samasta metsästä kaksi ruumista sadan metrin etäisyydellä toisistaan. Kävi ilmi, että toinen uhreista oli murhattu samoihin aikoihin kun partiopoliisi näki Tšikatilon kävelevän pois metsästä. Tšikatiloa epäiltiin jälleen lapsenmurhasta. Edellisen kerran häntä oli epäilty jo 1978 ensimmäisen murhan jälkeen. Silminnäkijöiden kuvaukset oudosta miehestä, joka oli nähty myöhemmin murhattuna löydetyn tytön seurassa, täsmäsivät Tšikatiloon.

[muokkaa] Uusi pidätys ja tunnustus

Tapahtuneesta huolimatta poliisilla ei vieläkään ollut tarpeeksi todisteita Tšikatiloa vastaan ja hänen pidätykseensä. Häntä alettiin kuitenkin seurata ympäri vuorokauden, agentit vakoilivat häntä videokameroiden kanssa.

20. marraskuuta 1990 Tšikatilon nähtiin lähtevän kotoaan mukanaan nelisen litraa olutta. Hän vaelteli ympäri kaupunkia ja yritti houkutella nuoria poikia matkaansa tarjoamalla heille olutta. Viimein Tšikatilo poikkesi pieneen kahvilaan ja osti pienemmän pullon olutta, jolla olisi helpompi houkutella lapsia matkaansa. Poliisit olivat seuranneet häntä, ja pelkästään tuntikausien vaeltelu ympäri kaupunkia olutpatterin kanssa oli riittävän epäilyttävää. Tšikatilon astuessa ulos kahvilasta hänet pidätettiin.

Hänen olleessaan pidätettynä poliisit saivat lisää todisteita Tšikatiloa vastaan. Yksi hänen viimeisimmistä uhreistaan oli 16-vuotias poika, joka oli fyysisesti hyvin voimakas, mutta jälkeenjäänyt. Murhapaikalla oli kamppailun jälkiä, ja Tšikatilon sormessa oli pahannäköinen haava. Lääkärintutkimuksissa selvisi sormen olevan murtunut, ja haavan tulleen ihmisen, nimenomaan lapsen, puremasta. Tšikatilo ei ollut myöskään hakeutunut lääkäriin. Tämä oli erittäin vahva näyttö Tšikatilon syyllisyydestä.

Poliisi kuulusteli Tšikatiloa ja yritti puristaa tunnustusta hokemalla hänen olevan hyvin sairas mies, ja että hän voisi välttää tuomion tunnustamalla ja vetoamalla mielenvikaisuuteensa. Lopulta perinteisestä kuulustelumenetelmästä luovuttiin, ja paikalle kutsuttiin kriminaalipsykiatri Aleksandr Buhanovsky Moskovasta. Buhanovsky osoitti sympatiaa Tšikatiloa kohtaan ja vietti hänen seurassaan koko päivän varhaisesta aamusta myöhään yöhön. Muutaman tunnin keskustelun jälkeen Tšikatilo alkoi tunnustaa tekojaan Buhanovskylle.

Joka tapauksessa pelkkä tunnustus ei riittänyt vangitsemaan Tšikatiloa, tarvittiin paljon vahvempaa ja selkeämpää näyttöä häntä vastaan. Tšikatilo kuitenkin suostui yhteistyöhön kertoen kaiken. Hän tunnusti yhteensä 56 murhaa, mikä järkytti poliisia. Vain 36 murhaa oli listattu saman murhaajan tekemiksi, muut oli kytketty muihin tapauksiin, koska ne olivat joko kaukana Tšikatilon tavanomaisista uhrinmetsästysalueista tai ruumiit oli haudattu, eikä niitä ollut löydetty. Varma näyttö häntä vastaan saatiin vasta Tšikatilon johdatettua poliisit kätketyille haudoille.

[muokkaa] Vangitseminen

Tšikatilon vangitseminen vaati erityisiä varotoimenpiteitä. Venäläisessä alamaailmassa raa’at, ja erityisesti seksuaalimurhaajat olivat alinta kastia ja joutuivat usein toisten vankien pahoinpitelemiksi tai tappamiksi. Erityisen vaikeaksi varotoimenpiteiden järjestämisestä teki se, että useita Tšikatilon uhrien omaisia työskenteli kyseisessä vankilassa. Tšikatilo oli suuressa vaarassa tulla tapetuksi jo ennen oikeudenkäyntiä.

Sellissään Tšikatilo oli ympärivuorokautisessa kameravalvonnassa. Vaikka hän usein käyttäytyikin oudosti kuulustelijoidensa nähden, hänen käytöksensä sellissä (hän ei tiennyt kameravalvonnasta) muuttui täysin normaaliksi. Hän nukkui ja söi hyvin, harjoitti jopa aamujumppaa joka aamu. Hän myös luki innokkaasti kirjoja ja lehtiä ja kulutti paljon aikaa kirjeiden kirjoittamiseen kirjoittaen valituksia perheelleen, valtion virkamiehille ja medialle. Kirjoittaminen oli Tšikatilon intohimo hänen elämänsä loppuun asti. Ollessaan aikoinaan opettajana, hän kirjoitti paljon artikkeleita paikallisiin sanomalehtiin. Hänen kirjoituksensa käsittelivät usein etnologisia ja moraalisia kysymyksiä.

[muokkaa] Oikeudenkäynti ja teloitus

Tšikatilon oikeudenkäynti alkoi 14. huhtikuuta 1992. Huolimatta hänen oudosta ja häiritsevästä käyttäytymisestään oikeussalissa, hänet todettiin kykeneväksi vastaamaan teoistaan oikeudessa. Oikeussaliin rakennettiin suuri, valkoiseksi maalattu rautahäkki pelkästään hänen turvallisuuttaan varten. Koko oikeudenkäynti oli täyttä kaaosta: uhrien omaiset kirkuivat ja raivosivat, kirosivat Tšikatiloa ja yrittivät päästä häneen käsiksi. He vaativat saada Tšikatilon omiin käsiinsä ja repiä hänet palasiksi aivan kuten hän oli tehnyt heidän omaisilleen. Tuomarin luetellessa uhrien nimiä, omaiset pyörtyilivät. Tilanne uhkasi monta kertaa riistäytyä hallinnasta.

Oikeudenkäynti päättyi heinäkuussa ja lykättiin 15. lokakuuta asti, jolloin hänet todettiin syylliseksi viiteenkymmeneenkahteen viidestäkymmenestäkolmesta murhasta. Kun hänelle annettiin tilaisuus puhua, hän piti sekavan puheen syyttäen valtiota, Stalinia, poliittisia johtajia, traumaattista lapsuuttaan ja impotenssiaan - samalla herjaten oikeutta, heitellen penkkiään ympäri häkkiä ja sylkien kohti vartijoita. Hän jopa laski housunsa alas ja paljasti sukupuolielimensä huutaen olevansa mies, jonka miehisyys on varastettu. Hän syytti myös 30-luvun nälänhätää Ukrainassa. Merkillepantavin seikka on kuitenkin se, että Tšikatilo oli syntynyt 1936, paljon nälkävuosien 1932–1933 jälkeen. Hän myös perusteli tehneensä yhteiskunnalle palveluksen siivoamalla epäkelpoja yksilöitä pois: prostituoituja, alkoholisteja, karanneita teini-ikäisiä tai yksinkertaisesti ”ongelmatapauksia”.

Tšikatilo tuomittiin kuolemaan. Tuomarin julistaessa lopullisen tuomion, uhrien omaiset ja yleisö puhkesivat raivokkaisiin hurraa-huutoihin ja taputtivat.

Tšikatilo teloitettiin Rostovin vankilassa 14. helmikuuta 1994 erityisessä äänieristetyssä sellissä ampumalla oikean korvan taakse. Tšikatilo oli anellut armoa teloittajaltaan ja jopa armahdusta presidentti Boris Jeltsiniltä, mutta anomus hylättiin.

[muokkaa] Lähteet

• Richard Lourie - "Paholaisen metsästys" (Gummerus, 1993)
• Crime Library: Andrei Chikatilo - The Rostov Ripper serial killer
• A&E Biography: The Butcher Of Rostov - Andrei Chikatilo