Abstrakti ekspressionismi

Wikipedia

Abstrakti ekspressionismi on taiteen suuntaus, joka syntyi toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvalloissa. Sitä on vaikea tunnistaa yhtenäisenä tyylinä, vaikka pyrkimys abstraktiin ilmaisuun, kuvapinnan litteyteen ja suurikokoiseen all-over -tyyliin ovat sille tyypillistä. Kypsimmässä vaiheessa 1950-luvun lopulla abstrakti ekspressionismi oli tavallisesti herooinen (sankarillinen) ja mahtipontinen maalaustyyli. Sen valta-aika päättyi 1960-luvulle tultaessa.

Abstrakti ekspressionismi vaikutti myös kuvanveistossa, jossa toisen maailmansodan jälkeisenä peruspyrkimyksenä oli reduktio. Suuntauksen keskeisiksi veistäjiksi tulivat Yhdysvalloissa David Smith ja Euroopassa Alberto Giacometti.

Clement Greenberg:

»Michelangelon veistosten ongelma on se, että ne ovat liian lipeviä. Hän oli helkkarin hyvä, mutta hän oli liian teennäisen taiteellinen.»

^[1]

Sisällysluettelo 1 Tyyli 2 Tausta 3 Perintö 4 Merkittävät edustajat 5 Katso myös 6 Lähteet

[muokkaa] Tyyli

Surrealismi vaikutti Yhdysvaltain taiteeseen voimakkaasti varsinkin toisen maailmansodan aikana. Monet taiteilijat alkoivat kokeilla surrealismin omaksumaa automaattisen maalauksen tai spontaanin, tiedostamattoman toiminnan ohjaamaa maalaustapaa. Myös vahva symbolien käyttö oli ominaista abstraktin ekspressionismin syntyvaiheelle.

Abstraktia ekspressionismia on vaikea määritellä yhtenäisenä tyylinä, joten sitä voi pitää myös epookkityylinä eli 1940- ja 1950-lukujen New Yorkiin sijoittuvana taidekautena. Suuntausta kutsutaan joskus myös New Yorkin koulukunnaksi. ^[2]

Suuntaus vaihtelee Jackson Pollockin abstrakteista action painting -maalauksista Willem de Kooningin väkivaltaisen groteskeihin naishahmoihin (jotka eivät siis ole abstrakteja) tai Mark Rothkon hillittyihin värikenttämaalauksiin (jotka taas eivät ole ekspressionistisia).

Abstrakti ekspressionismi toi mukanaan:

• suuret maalauskankaat
• korosti maalauksen kaksiulotteisuutta (ajatus, johon varsinkin Clement Greenberg rohkaisi taiteilijoita)
• korosti all-over-ominaisuutta, jossa maalaus tuntuu jatkuvan reunojensa yli sen sijaan, että sen sommittelu keskittyisi keskiosiin.

Useat suunnan taiteilijat eivät halunneet nimetä teoksiaan, koska he arvelivat, että se saattaisi suunnata katsojan ajatuksen muualle kuin maalaukseen. Esimerkiksi Jackson Pollock numeroi teostensa nimet tavallisesti seuraavaan tapaan: "Kompositio No. 16, 1948". Teosten omistajat tai muut henkilöt saattoivat antaa maalauksile nimiä jälkeenpäin. ^[3]

[muokkaa] Tausta

Eräänä edellekävijänä voi pitää Vasili Kandinskia, joka kehitteli henkisyyden ideoita maalaustaiteessa 1900-luvun alussa. Sanaa käytti ensimmäisen kerran amerikkalaisen taiteen yhteydessä taidekriitikko Robert Coates vuonna 1946. Abstrakti ekspressionismi ajoittuu toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan ja New Yorkiin, josta tuli 1950-luvulla maailman taiteen keskus Pariisin jälkeen. Taidekriitikko Clement Greenberg ajoi voimakkaasti abstraktin ekspressionismin eräitä edustajia ja väheksyi vanhempaa, sitä edeltänyttä amerikkalaista taidetta, kuten realistista American Scene -suuntaa ja sitä seuranneita 1960-luvun taidesuuntauksia, kuten pop-taidetta.

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA rahoitti New Yorkin Modernin taiteen museon MoMA:n järjestämiä amerikkalaisen taiteen näyttelyitä, joita järjestettiin kylmän sodan aikana eri puolilla maailmaa. Näin haluttiin osoittaa amerikkalaisen elämäntavan ja kulttuurin ylivoimaisuutta. ^[4]

Näissä 1950-luvulla järjestetyissä taidenäyttelyissä abstrakti ekspressionismi esiintyi usein pääosissa. Amerikkalaiset näkivät abstraktin ekspressionismin edustavan vapaata ajattelua ja vapaita talousmarkkinoita. Ajatuksena oli myös haastaa Stalinin puoluekantainen sosialistinen realismi, joka oli ainoa virallisesti hyväksytty taiteen suuntaus sosialistisissa maissa. Amerikkalaiset halusivat myös saavuttaa vahvan aseman Euroopan taidemarkkinoilla. Nelson A. Rockefeller, joka toimi MoMA:n johtokunnan puheenjohtajana, kutsui abstraktia ekspressionismia ”Vapaan yritteliäisyyden maalaustaiteeksi”. ^[5]

Abstraktin ekspressionismin ideat levisivät eri puolille maailmaa. Ajallisesti rinnakkaisena ja paljolti samanlaisena ilmiönä voi pitää informalismia Euroopassa ja Kanadassa.

Toisen maailmansodan jälkeisenä aikana taiteiden väliset rajat olivat korkeita. Aikakaudesta puhutaan niin sanottuna high-modern (korkea modernismi) aikana. Taiteiden rajat alkoivat murtua 1960-luvulla, kun pop-taiteen eri suuntaukset, sekä käsitetaide, minimalismi ja ympäristötaide alkoivat saada sijaa. ^[6]

[muokkaa] Perintö

Pop-taiteen synty 1950-luvun lopulla, sekä 1960-luvulla Yhdysvalloissa ja Euroopassa yleistynyt hyperrealismi olivat vastasuuntauksia, jotka halusivat esittää kouriintuntuvampaa ja havainnollisempaa ilmaisua kuin abstrakti ekspressionismi. Suuntaus on kuitenkin vaikuttanut aina 2000-luvun alkuun asti joko erilaisina ekspressionistisina, abstrakteina tai subjektiivisina maalaustaiteen muunnelmina.

[muokkaa] Merkittävät edustajat

• Jackson Pollock
• Mark Rothko
• Willem de Kooning

[muokkaa] Katso myös

• Ekspressionismi
• Informalismi
• Surrealismi
• Abstrakti taide

[muokkaa] Lähteet

1. ↑ http://www.sharecom.ca/greenberg/interview.html
2. ↑ Dore Ashton, The New York School, Penquin Books, 1972.
3. ↑ Francis Frascina (ed.), Pollock and After, The critical debate, Harper&Row, 1985
4. ↑ Serge Guibault, How New York Stole the Idea of Modern Art: Abstract Expressionism, Freedom, and the Cold War, The University of Chicago Press, 1983
5. ↑ Michael L. Krenn, Fall-out Shelters for the Human Spirit, American Art and the Cold War, The University of North Carolina Press, 2005
6. ↑ Serge Guibault, How New York Stole the Idea of Modern Art: Abstract Expressionism, Freedom, and the Cold War, The University of Chicago Press, 1983

• Francis Frascina (ed.), Pollock and After, The critical debate, Harper&Row, 1985
• Serge Guibault, How New York Stole the Idea of Modern Art: Abstract Expressionism, Freedom, and the Cold War, The University of Chicago Press, 1983
• Frances Stonor Saunders, The CIA and the World of Arts and Letters: The Cultural Cold War, The New Press, New York, 2000
• Michael L. Krenn, Fall-out Shelters for the Human Spirit, American Art and the Cold War, The University of North Carolina Press, 2005