Käyttäjä:Tomisti
Wikipedia
Tomisti ei ole varsinaisesti tomisti, yhteensattuman johdosta etunimi vain sattuu olemaan Tomi ja kiinnostuksen kohteina nimimerkkiin sopivasti erityisesti antiikin ja keskiajan filosofia, teologia (erityisesti eksegetiikka) sekä muinaiset kirjat. Kiinnostuksen kohteisiin kuuluu myös historia kaikissa muodoissaan, sekä loppujen lopuksi tietysti tiede kaikissa muodoissaan. Koen, että Wikipediaan kirjoittamisesta on apua omissa tutkimuksissa ja omien ajatusten jäsentämisessä.
[muokkaa] Tekojen summa
- "Onko mikään teko lajissaan yhdentekevä? – Mikään teko ei näytä olevan lajissaan yhdentekevä. [..] 3. Tekoa sanotaan hyväksi, kun hyvyys täyttyy siinä asianmukaisella tavalla, ja pahaksi, jos jotakin jää siitä puuttumaan. Mutta välttämättä jokaisessa teossa joko on kaikki, mitä täyteen hyvyyteen kuuluu, tai siitä puuttuu jotakin. Jokainen teko on siis välttämättä lajissaan hyvä tai paha, eikä mikään teko ole yhdentekevä." (Tuomas Akvinolainen, Summa theologiae II.18, 8. artikla)
Olen ollut Wikipediassa melko keskittynyt toimimaan vain tietyllä sektorilla, joka sijaitsee jossain pölyttyneisyyden ja hyödyllisyyden rajamailla. Tavoitteenani on kuitenkin antaa panokseni sille, että Wikipediasta tulisi merkittävä suomenkielinen filosofisen ja aatehistoriallisen tiedon lähde. Olen tuottanut suuren osan länsimaisen filosofian varsinkin vanhempaan historiaan liittyvistä artikkeleista, koskien sekä filosofien elämäkertoja että koulukuntien historiaa, sekä muun muassa artikkeleita vanhoista teoksista, mukaan lukien sarja Raamatun kirjoista. Artikkelien laatu vaihtelee suositelluksi edenneiden Sokrateen, Platonin ja Aristoteleen sekä pikaisten käännösten välillä. Lyhyen tähtäimen tavoitteena on täyttää Filosofian tietosanakirja sekä tehdä suositeltu artikkeli kaikista vaikutusvaltaisimmista läntisistä filosofeista. Suuri osa tekemistäni artikkeleista on alkuun käännöksiä erikielisistä (yleensä englanninkielisestä) Wikipedioista, mutta monia on muokattu tai laajennettu paljonkin.
Joitakin aktuaalisia ja potentiaalisia tekoja:
Filosofiaprojekti, Filosofian teemasivu ja Filosofian tietosanakirja
- Filosofia – luettelo filosofisista koulukunnista ja opeista elämän tarkoitus
- Filosofi – luettelo filosofeista
- Filosofian historia
- Länsimaisen filosofian historia
- Antiikin filosofia – esisokraatikot sokraatikot akatemialaiset platonismi peripateetikot aristotelismi hellenistinen filosofia kyynikot stoalaisuus epikurolaisuus skeptikot uusplatonismi uuspythagoralaisuus ...
- Keskiajan filosofia – skolastiikka juutalainen filosofia kristillinen filosofia islamilainen filosofia ...
- Renessanssifilosofia – humanismi uusstoalaisuus ...
- 1600-luvun filosofia – rationalismi empirismi libertiinit ...
- 1700-luvun filosofia – klandestiinikirjallisuus ...
- 1800-luvun filosofia – saksalainen idealismi hegeliläisyys uuskantilaisuus ...
- 1900-luvun filosofia – analyyttinen ja mannermainen filosofia looginen empirismi Wienin piiri hermeneutiikka analyyttinen hermeneutiikka fenomenologia eksistentialismi ...
- Länsimaisen filosofian historia
- Pohjoismainen filosofia suomalainen filosofia ...
- Filosofiset teokset
Teologiaprojekti ja Teologian tietosanakirja
- Teologia – eksegetiikka uskonnonfilosofia
- Kristinuskon historia gnostilaisuus uusplatonismi ja gnostilaisuus Nag Hammadin kirjasto ...
- Pyhä kirja
Historia- ja kulttuuriprojekti
- Antiikin Kreikka – Antiikin Kreikan kulttuuri Aleksandrian kirjasto Oksyrhynkhos koinee ...
- Keskiaika – keskiajan yliopisto ...
- Kirkkohistoria – apostolit apostoliset isät kirkkoisät ...
Muuta mielenkiintoista
Sama käyttäjä: Commons Meta Wikikirjasto Wikisitaatit Wikiuutiset Wiktionary