ebooksgratis.com

See also ebooksgratis.com: no banners, no cookies, totally FREE.

CLASSICISTRANIERI HOME PAGE - YOUTUBE CHANNEL
Privacy Policy Cookie Policy Terms and Conditions
Sukututkimus – Wikipedia

Sukututkimus

Wikipedia

Sukututkimus eli genealogia (johdettu kreikan sanoista genea eli suku ja logos eli oppi) on historian aputiede, jonka tutkimuskohteena ovat ihmisten väliset sukulaisuussuhteet ja sukujen historia.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Historia

Eritoten hallitsijoilla ja muilla merkkihenkilöillä on kautta historian ollut tarvetta selvitellä sukulaisuussuhteitaan. Asia oli erityisen tärkeä periytyvien omaisuuksien ja arvonimien johdosta. Hallitsijoille oli myös tarve todistaa sukututkimuksella polveutuvansa merkittävistä, jopa jumalallisista esi-isistä ja legitimoida näin oma valta-asemansa. Sukututkimuksen tekijältä saatettiin tällöin edellyttää jo valmiiksi määritetyn polveutumisen todistelua. Tällaisilla vääristellyillä sukupuilla on historiallinen arvonsa, mutta tieteellisen sukututkimuksen kannalta niillä ei ole käyttöä.

Kuninkaiden ja yleensä hallitsijoiden sukupuut ovat tavallaan sukututkimuksen esiaste. Sukututkimusta kirjallisessa muodossa edustaa perimätietoon perustuva Raamattu. Länsimaissa merkittävä sukututkimuksen perusta on antiikin Kreikan jumaltarusto, jonka moninaisten sukulaissuhteiden verkko edellytti laajaa sukutukimusta.

Uudemman ajan sukututkimuksen pioneerina voidaan pitää englantilaista historioitsija William Camdenia (15511623), joka tuotannossaan otti esille nykyaikaiseen sukututkimukseen liittyviä kysymyksiä. Varsinaisen tieteelliseksi katsottavan sukututkimuksen alullepanija oli saksalainen professori Johann Cristoph Gatter (17271799). Hän julkaisi 1788 teoksen Abriß der Genealogie. Gatterin motiivina ei ollut mikään ylevä humaani kansalaisten taustojen selvittämisen ideologia, vaan halu tieteellisesti selvittää maanomistukseen ja perimiseen liittyviä seikkoja.

Merkittävä apu vähitellen kehittyvälle sukututkimukselle oli erilaisten rekisterien syntyminen. Rekisterit olivat perinteisesti sisältäneet lakien, etuoikeuksien ja omaisuuserien listauksia, mutta vähitellen ne laajenivat koskemaan myös syntymiä, kuolemia ja vihkimisiä. (Ks. väestörekisteri,kirkonkirjat)

Euroopassa Espanjan vanhimmat sukututkimuksen lähteet alkavat 1300-luvun loppuvuosilta. Englannissa seurakunnalliset lähteet alkavat vuodesta 1538, tosin syntymisen, vihkimisen ja kuoleman rekisteröinti tuli maassa pakolliseksi vasta 1800-luvun alkupuolella. Uskonpuhdistuksella on merkittävä osuus rekisteröinnin laajenemisessa, joka näkyy esimerkiksi Pohjoismaiden varhain alkaneissa, sekä kirkon että valtion tarpeita palvelevissa rekistereissä.

Huomattavan työn sukututkimuksen leviämisen edistämiseksi mormonit, jotka uskonnollisista syistä ovat laatineet valtaisat henkilörekisterit. He ovat myös tallentaneet usein vaikeasti saatavissa olevaa tietoa helpommin käytettävään muotoon ja kehittäneet ilmaisia tietokoneohjelmia sukututkimuskäyttöön.

[muokkaa] Sukututkimus Suomessa

[muokkaa] Suomalaisen sukututkimuksen historiaa

Suomessa sukututkimuksen varhaisvaihetta edustava kirjallisuus syntyi 1600-luvulla jo ennen Turun Akatemian perustamista. Vuonna 1616 Johannes Messenius julkaisi teoksen Theatrum nobilitalis suecanae. Seuraavaksi ilmestyi 1650 professori Mikael Wekseniuksen teos Epitome descriptionis Sueciae, Gothiae, Fenningiae et subjectorum provinciarum. Nykyisen mittapuun mukaan ensimmäinen tieteelliseksi luettava teos oli 1823 ilmestynyt A. E. Forsteruksen julkaisu, Antekningar on Forsteroska släkten. Siinä keskityttiin yhden tietyn suvun selvittelyyn.

Eräänlainen sukututkimuksen monumentti, ja samalla myös koko suomalaisen sukututkimuksen perusteos on Genealogia Sursilliana. Sen tutkimukset aloitti jo 1600-luvulla piispa Johannes Terserus. Vuonna 1850 A. E. Alcenius julkaisi tämän Sursilllien suvun tutkimuksen laajennettuna. Teos on uudistettu myös nykyaikana ja 1971 se ilmestyi Eero Kojosen työstämänä nimellä Sursillien suku. Teoksessa käydään läpi Ruotsin Ångermanladista kotoisin olevan kantaperheen jälkipolvet pohjalaisiin säätyläissukuihin.

Sukututkimuskirjallisuus voidaan varsinaisiin sukututkimusoppaisiin, sekä painettuihin tai muulla tavoin julkaistuihin sukututkimuksiin. Osasta sukututkimuksista on tullut eräänlaisia käsikirjoja, referenssiteoksia.

[muokkaa] Sukututkimuksen merkitys muille tieteille

Sukututkimus eli genealogia on historian aputiede, ja historiantutkimus käyttää sen antamia tuloksia hyväkseen luodessaan synteesiä eli selitystään menneisyydestä. Sukututkimuksella ei ole niin oleellista roolia nykyisessä historiantutkimuksessa kuin sillä oli ns. tapahtumahistorian aikana, jolloin suurmiehet ja heidän tekemisensä olivat tutkimuksen keskeisiä kohteita. Myös erilaiset hallitsijaluettelot ja vastaavat ovat menettäneet merkitystään historiankirjoituksen apuvälineinä.

Erityisesti Suomessa sukututkimuksella on käyttöä myös muissa tieteissä. Lääketiede ja sen erikoisala genetiikka ovat voineet pitää Suomen rajattua geeniperintöä ja pitkälle ulottuvia kirjallisia rekistereitä materiaalinaan kun on tutkittu perinnöllisiä sairauksia ja perimään liittyvä geneettisiä kysymyksiä.

Yhteiskuntatieteet ovat käyttäneet sukututkimusmateriaalia tutkiessaan suomalaisen yhteiskunnan sosiaalisia rakenteita, esimerkiksi sosiaalisen aseman nousuun ja laskuun liittyviä kysymyksiä. Myös yhteiskunnan rakenteet, kylät ja muut vastaavat yhteisöt ovat tulleet esille em. rekistereistä. Sukututkimusmateriaalin avulla saadaan paljon tietoa yhteisöissä tapahtuneista fyysisistä ja demografisista muutoksista.

[muokkaa] Sukututkimuksen välineet

[muokkaa] Tietolähteet

Sukututkimuksen perustietolähteitä ovat kirkonkirjat. Uusimmat kirkonkirjat sijaitsevat asianomaisten paikkakuntien kirkkoherranvirastoissa. Vanhoja kirkonkirjoja voi löytää maakunta-arkistoista ja kansallisarkistosta. Kullakin kirkkokunnalla on omat kirkonkirjansa. Kirkkoon kuulumattomien tietoja on siviilirekisterissä.

Suomen valtio on kerännyt tietoja 1700-luvulta lähtien 15–64-vuotiaista henkilöistä henkikirjoiksi lähinnä verotusta varten. Vanhempia, aina 1500-luvulle asti meneviä tietoja on maakirjoissa, joita ei kuitenkaan ole Itä- ja Pohjois-Suomesta. Käräjien tuomiokirjoista voi löytää tietoja käräjäasioihin osallisista, ja joskus riitatapauksien värikkäitä kuvauksia. Muita tietolähteitä ovat muun muassa paikallishistoriat, Suomen maatilakirjat, matrikkelit, sotilasrullat, ja siirtolaisuusinstituutin passirekisteri. Tietoja voi löytyä myös yhdistysten jäsenluetteloista ja sanomalehtien kuolinilmoituksista.

Suullista tietoa suvuista voi saada haastattelemalla suvun jäseniä. Usein suvuissa kuitenkin kulkee perimätietona uskomuksia,jotka ovat ristiriidassa asiakirjoihin nähden. Lähteen luotettavuuden arviointi ja dokumentointi on oleellinen asia sukututkimusta laadittaessa.

[muokkaa] Arkistot Suomessa

Ehdottomasti tärkein sukututkimuksen arkistokokonaisuus ovat maakunta-arkistot, joita on eri puolilla Suomea ja joihin on kerätty niiden oman alueen keskeinen arkistomateriaali. Lisäksi arkistoissa on yleensä sukututkijoiden käytössä mikrofilmatut kopiot alueen seurakuntien kirkonkirjoista. Alkuperäisiin asiakirjoihin pääsee tutustumaan perustellusta syystä. Myös valtiovallan eri tarkoituksiin tehdyt rekisterit, luettelot ja asiakirjat ovat maakunta-arkistoissa. Lisäksi perunkirjat ja muut yksityisesti tuotettu julkinen arkistomateriaali on sijoitettu usein myös maakunta-arkistoihin.

Keskeisiä tietolähteitä ovat myös seurakuntien kirkkoherranvirastojen arkistot, joissa pääosin säilytetään vuosien 1860 tai 1900 jälkeisiä asiakirjoja. Tutkijoilla on usein tilaisuus päästä henkilökohtaisesti tutustumaan asiakirjoihin, tai sitten hän voi tilata korvausta vastaan haluamansa selvityksen seurakunnan virkailijoiden tekemänä työnä.

Paikallisina arkistoina seurakuntien lisäksi toimivat usein kuntien ja kaupunkien arkistot. Ne kuitenkin ovat melko harvoin sukututkimuksessa käytettyjä lähteitä.

Arkistolaitoksemme keskusyksikkönä toimii Helsingissä toimiva kansallisarkisto, johon on kerätty suuri määrä niin valtionhallinnon kuin yksityisten kansalaisten tuottamaa arkistomateriaalia.

[muokkaa] Tietokoneohjelmat

Nykyisin sukututkimuksessa selvitetyt tiedot useimmiten talletetaan tietokoneelle erityisen sukututkimusohjelmiston avulla. Ohjelmistot tyypillisesti pitävät yllä tietokantaa tiedoista ja lähteistä, ja osaavat tulostaa tiedoista raportteja sukututkimuksessa käytetyillä esitystavoilla.

Ohjelmistoja on lukuisia, myös kotimaisia. Lisäksi useisiin ulkomaisiin ohjelmistoihin on saatavissa suomen- tai ruotsinkielinen käännös.

[muokkaa] Tutkimusseurat

  • Vuonna 1917 perustettu Suomen Sukututkimusseura julkaisee useita sukututkimukseen erikoistuneita lehtiä: Genosta, Sukutietoa, Vuosikirja-sarjaa ja Julkaisuja-sarjaa. Seuralla on oma suuri ja monipuolinen alan kirjasto ja sillä on noin 6 000 jäsentä. Seuran kotisivulla on moninainen kokonaisuus sukututkimukseen liittyvää materiaalia lyhennesanastosta Genos-lehden vanhojen vuosikertojen artikkeleihin.
  • HisKi on Suomen Sukututkimusseuran suurhanke. Tarkoituksena on saada Suomen seurakuntien kirkonkirjojen tiedot internetin kautta käytettäväksi tietokannaksi. Tietokantapohjaisuus antaa mahdollisuuden tehdä tiedoista monipuolisia hakuja. Kopiointi tapahtuu vapaaehtoisesti 1900-luvun alkupuolella käsin tehdyistä mustista kirjoista, joihin tiedot on kirjattu alkuperäisistä kirkonkirjoista. Kyse ei ole siis alkuperäislähteiden käytöstä, mutta mustien kirjojen luotettavuus on kohtuullinen. HisKin tietoja täydennetään ajoittain, ja ainakin toistaiseksi tietokannan käyttö on vapaata.
  • Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys ry. (SSHY) hallinnoi ja ylläpitää digitaalista arkistoa, josta löytyy mikrofilmeiltä skannattuja kirkonkirjojen sivuja internetin kautta vapaasti selattavana. Kysymyksessä on siis tarkka kuva alkuperäisen asiakirjan sivusta. Kirkonkirjoja skannataan vapaaehtoisvoimin jatkuvasti lisää eri seurakunnista. Yhdistyksellä on noin 1 300 jäsentä. Jäsenistön selattavana on myös skannattuja läänintilejä.
  • Eri puolilla maatamme toimii paikallisia sukututkimusseuroja, joista joillakin on jopa valtakunnallisestikin merkittävää toimintaa. Ajantasaisinta luetteloa sukututkimusyhdistyksistä ylläpitää Suomen Sukututkimusseura internet-sivuillaan.
  • Lisäksi Suomessa toimii tuntematon määrä erilaisia sukuseuroja ja sukuyhdistyksiä. Niiden kantavana voima on yhteinen esi-isä, sama sukunimi, tai jokin muu yhteinen peruste. Seurat ovat usein rekisteröityjä, mutta myös rekisteröimättömiä seuroja on runsaasti. Myös seurojen toimintamuodot vaihtelevat, yleisimpiä lienevät yhteiset tapaamiset, sekä sukututkimusmateriaalin julkaiseminen. Useilla seuroilla on oma seuralehti. Yksi luettelo sukuseuroista on löytyy Suomen Sukututkimusseuran sivuilta.
  • Sukuseurojen keskusliiton tarkoituksena on olla yhdysside suomalaisten sukuseurojen välillä ja toimia niiden yhteistyöfoorumina. Kuitenkin vain pienehkö osa lukuisista sukuseuroista kuuluu tähän keskusjärjestöön. Liitto julkaisee omaa lehteä Sukuviesti.

[muokkaa] Sukututkimus harrastuksena

Viime vuosina sukututkimuksen harrastaminen on voimakkaasti lisääntynyt suurten ikäluokkien kiinnostuessa asiasta. Aikaisemmin sukututkimusta pidettiin eläkeläisten harrastuksena, nyt mukaan tulee yhä nuorempia ikäpolvia.

Sukututkimuksen perusteet on helppo oppia, ja perustaidoilla pääsee melkoisen pitkälle. Apuna on suuri määrä valmiita sukututkimuksia, sekä maamme hyvä ja kaikkialla käytössä oleva perustietokanta kirkollisista toimituksista: mm. syntyneistä, kuolleista ja vihityistä. Pidemmälle vietynä sukututkimus vaatii erikoisosaamista, sillä jo vanhojen asiakirjojen kieli on vanhaa virkamiesruotsia, latinaa tai saksaa, ja asiakirjojen etsiminen arkistoista vaatii usein osaamista.

[muokkaa] Opetus ja opaskirjat

Esimerkiksi kansalais- ja työväenopistot järjestävät suhteellisen usein sukututkimuskursseja, joilla opetetaan harrastuksen perustaidot. Myös sukututkimusyhdistykset järjestävät perehdyttämiskursseja.

Sukututkimukseen liittyviä erilaisia opaskirjoja on viime vuosina ilmestynyt runsaasti. Perusteoksia ovat esimerkiksi:

  • Littinen Rauno ja Hyppönen Marjo: Sukututkimuksen käsikirja. 1988. Hyvä yleisteos, antaa laajan katsauksen sukututkimukseen ja opastaa melko perusteellisesti sukututkimuksen tekoon Suomessa.
  • Rahiala Kari: Meidän suvun voima. Opas suvun ja sukulaisten yhteydenpitoon. 1999.

[muokkaa] Sukututkimus ammattina

Sukututkimusta tehdään myös ammattimaisesti. Tutkijat toimivat joko yksityishenkilöiden tai sukuseurojen tilauksesta. Jotkut sukututkijat tekevät myös omia projektejaan, ja markkinoivat tuloksia yleisölle. Useat ammattimaiset sukututkijat vetävät myös kansalaisopistojen ja muiden organisaatioiden järjestämiä sukututkimuskursseja.

[muokkaa] Aiheesta muualla

[muokkaa] Kirjallisuutta

  • Bergholm Axel: Sukukirja Suomen aatelittomia sukuja 18931901
  • Carpelan Tor: Ättartavlor för de på Finlands ridarhus inskrivna efter 1809 adlade, naturaliserade eller adopterade ätterna 1937-1942.
  • Ramsay Jully: Frälsesläkter i Finland före stora ofreden 1909-1918
  • Sivén G.: Suomalainen sukuhakemisto 1943
  • Släktbok Ny Följd I, 1941-1955
  • Uusi sukukirja; 1941
  • Wasastjerna Oscar: Ättartaflor öfver den på Finlands riddarhus introducerade adeln 1879-1883
  • Wilskman Atle: Släktbok 1914-1933

[muokkaa] Linkkejä


aa - ab - af - ak - als - am - an - ang - ar - arc - as - ast - av - ay - az - ba - bar - bat_smg - bcl - be - be_x_old - bg - bh - bi - bm - bn - bo - bpy - br - bs - bug - bxr - ca - cbk_zam - cdo - ce - ceb - ch - cho - chr - chy - co - cr - crh - cs - csb - cu - cv - cy - da - de - diq - dsb - dv - dz - ee - el - eml - en - eo - es - et - eu - ext - fa - ff - fi - fiu_vro - fj - fo - fr - frp - fur - fy - ga - gan - gd - gl - glk - gn - got - gu - gv - ha - hak - haw - he - hi - hif - ho - hr - hsb - ht - hu - hy - hz - ia - id - ie - ig - ii - ik - ilo - io - is - it - iu - ja - jbo - jv - ka - kaa - kab - kg - ki - kj - kk - kl - km - kn - ko - kr - ks - ksh - ku - kv - kw - ky - la - lad - lb - lbe - lg - li - lij - lmo - ln - lo - lt - lv - map_bms - mdf - mg - mh - mi - mk - ml - mn - mo - mr - mt - mus - my - myv - mzn - na - nah - nap - nds - nds_nl - ne - new - ng - nl - nn - no - nov - nrm - nv - ny - oc - om - or - os - pa - pag - pam - pap - pdc - pi - pih - pl - pms - ps - pt - qu - quality - rm - rmy - rn - ro - roa_rup - roa_tara - ru - rw - sa - sah - sc - scn - sco - sd - se - sg - sh - si - simple - sk - sl - sm - sn - so - sr - srn - ss - st - stq - su - sv - sw - szl - ta - te - tet - tg - th - ti - tk - tl - tlh - tn - to - tpi - tr - ts - tt - tum - tw - ty - udm - ug - uk - ur - uz - ve - vec - vi - vls - vo - wa - war - wo - wuu - xal - xh - yi - yo - za - zea - zh - zh_classical - zh_min_nan - zh_yue - zu -