Miettusen II hallitus
Wikipedia
Miettusen II hallitus oli Suomen tasavallan 58. hallitus. Kyseessä oli kansanrintamahallitus, jonka muodostivat SDP, Keskustapuolue, SKDL, RKP ja LKP. Lisäksi hallituksessa oli kaksi ammattiministeriä. Hallitus saatiin kokoon poikkeuksellisissa merkeissä. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen piti poliittisen hallituksen aikansaamista tärkeänä, ja kutsuikin puolueiden puheenjohtajat presidentinlinnaan "runnaamaan" kokoon enemmistöhallituksen, jossa SKDL olisi mukana. Tuloksena oli "hätätilahallituksen"-nimelläkin tunnettu Miettusen II hallitus. Hallitus ajautui sisäisten erimielisyyksiensä vuoksi nopeasti hankaluuksiin. SKDL vastusti suunniteltua liikevaihtoveron korotusta loppuun saakka, ja näin ollen hallitusohjelma saatiin kasaan vasta maaliskuussa 1976. Kansandemokraattien vastahankaan kyllästyny pääministeri esittikin eropyyntönsä toukokuussa, mutta presidentti kieltäytyi hyväksymästä sitä. Kekkonen halusi jatkaa hallituksen toimintaa vaikka keinotekoisesti, ja SKDL:n sallittiinkin äänestää hallituksen kaavailemia asuntomäärärahojen alennuksia vastaan. SDP:lle toimiminen tälläisessä hallituksessa oli sen oman kannatuksen takia mahdotonta, ja ne esittivät eropyyntönsä syyskuussa. Eron syytä SDP perusteli MTK:n kieltäytymisellä osallistua maatalouden liikatuotannon markkinointikustannuksiin.
Hallitus toimi 30. marraskuuta 1975 – 29. syyskuuta 1976 305 päivää.
Ministeri | Tehtävissä | Puolue |
---|---|---|
Pääministeri Martti Miettunen Kalevi Sorsa, sijainen |
30.11.1975 - 29.9.1976 30.11.1975 - 29.9.1976 |
Keskusta SDP |
Ministeri valtioneuvoston kansliassa Reino Karpola |
30.11.1975 – 29.9.1976 |
Keskusta |
Ulkoministeri Kalevi Sorsa |
30.11.1975 – 29.9.1976 |
SDP |
Ulkomaankauppaministeri Sakari T. Lehto |
12.12.1975 – 29.9.1976 |
amm. |
Oikeusministeri Kristian Gestrin |
30.11.1975 – 29.9.1976 |
RKP |
Sisäasiainministeri Paavo Tiilikainen |
30.11.1975 – 29.9.1976 |
SDP |
II Sisäasiainministeri Olavi Hänninen Arvo Hautala |
30.11.1975 – 29.6.1976 29.6.1976 – 29.9.1976 |
SKDL SKDL |
Puolustusministeri Ingvar S. Melin |
30.11.1975 – 29.9.1976 |
RKP |
Valtiovarainministeri Paul Paavela |
30.11.1975 – 29.9.1976 |
SDP |
II Valtiovarainministeri Viljo Luukka Esko Rekola |
30.11.1975 – 9.4.1976 9.4.1976 – 29.9.1976 |
amm. amm. |
Opetusministeri Paavo Väyrynen |
30.11.1975 – 29.9.1976 |
Keskusta |
II Opetusministeri Kalevi Kivistö |
30.11.1975 – 29.9.1976 |
SKDL |
Maa- ja metsätalousministeri Heimo Linna |
30.11.1975 – 29.9.1976 |
Keskusta |
Liikenneministeri Kauko Hjerppe |
30.11.1975 – 29.9.1976 |
SKDL |
Kauppa- ja teollisuusministeri Eero Rantala |
30.11.1975 – 29.9.1976 |
SDP |
Sosiaali- ja terveysministeri Irma Toivanen |
30.11.1975 – 29.9.1976 |
LKP |
II Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Työläjärvi |
30.11.1975 – 29.9.1976 |
SDP |
Työvoimaministeri Paavo Aitio |
30.11.1975 – 29.9.1976 |
SKDL |
Edeltäjä: Liinamaan hallitus |
Suomen hallitus 30. marraskuuta 1975–29. syyskuuta 1976. |
Seuraaja: Miettusen III hallitus |