Luettelo Pekko Aikamiespoika-elokuvasarjan hahmoista
Wikipedia
Tämä on luettelo Pekko Aikamiespoika-televisiosarjan ja elokuvasarjan keskeisimmistä hahmoista:
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Pekko Aikamiespoika
Pekko Aikamiespoika on Timo Koivusalon esittämä hahmo, joka on elokuvasarjan keskeisin hahmo. Hän asustaa pienessä Tyräahon kylässä Keski-Suomessa, äitinsä kanssa. Pekolla on myös isä, mutta hän lähti maailmalle, kun hän oli vielä nuori. Pekko pukeutuu yleensä beigen väriseen asuun, jonka alla valkoinen paita ja solmio. Pekko kulkee kylillä vaaleansinisen värisellä mopolla. Pekon intohimoja ovat syöminen ja nukkuminen. Luonteelta Pekko on enemmän lapsenomainen, mutta hän on ajoittain todella älykäs. Hänen elämänsä ihastus on Helsingistä kotoisin oleva Pipsa.
[muokkaa] Pipsa
Pipsa (Satu Silvo) on Helsingistä kotoisin oleva nainen, johon Pekko tutustuu elokuvasarjan ensimmäisessä osassa, jolloin hän oli tutkimusryhmän kanssa tekemässä Tyräahon kylässä arkeologisia kaivauksia. Kun ryhmä on saapui Tyräaholle, niin Pekko kiinnitti huomiota Pipsaan, jolla sattui olevan sillä hetkellä samanlainen hattu kuin Pekolla. Pekko ihastuu häneen ensisilmäyksellä ja tämän seurauksena hänelle tulee "outo olo" ja hän lähtee mopolla ajellen pois paikalta. Myöhemmin Pekko pääsee töihin tutkimusryhmän kanssa, jossa hän pystyy tutustumaan Pipsaan paremmin. Pekko yrittää tehdä vaikutusta Pipsaan, ostamalla muun muassa hänelle lahjatavaroita. Hän kosii Pipsaa eräänä kesäyönä, kun he ovat veneilemässä. Pipsa kieltäytyy Pekon kosinnasta. Hän joutuu palamaan takaisin Helsinkiin ja Pekon sydän särkyy... Pipsa lupaa, että he tapaavat vielä toisensa. Myöhemmissä elokuvasarjan osissa Pekon ja Pipsan välit ovat enemmän ystävyyttä, vaikka välillä romanttisiakin vivahteita on.
[muokkaa] Siskopuoli
Vuonna 1994 valmistuneessa kahdeksanosaisessa Pekko Aikamiespojan poikamiesaika-elokuvan televisiosarjaversion tapahtumissa selviääkin, että Pipsa on Pekon siskopuoli.
[muokkaa] Reino Kuovi
Reino Kuovi (Esko Nikkari) on Tyräahon kylän asukas ja ammatiltaan poliisi. Hän yleensä kävelee kylässä siviiliasu päällä. Reino on ihastunut kylän asukkaaseen Kaisaan, joka pitää kauneushoitolaa kylässä. Myöhemmin Reino paljastaa tunteensa kesä-iltana Kaisalle romanttisen runon muodossa ja näin heidän romanttinen suhde alkaa. Myöhemmin he menevät naimisiiin ja saavat pojan. Luonteelta Reino on herkkä, rauhallinen mutta kumminkin välillä hieman pöhkö. Hän alistuu helposti alkoholin liikakäyttöön ja tämän takia käyttäytyy epäsovinnaisesti. Televisiosarjassa hänen yhdeksi rakkaimista harrastuksista paljastuu virkkaus.
[muokkaa] Kaisa
Kaisa (Tuija Piepponen) on Tyräahon asukas. Hän pitää kylässä perustamaansa kauneushoitolaa. Hänellä on romanttinen suhde kylän poliisin Reinon kanssa, jonka kanssa hän menee naimisiin.
[muokkaa] Heka Haimakainen
Heka Haimakainen (Jope Ruonansuu) on Tyräahon asukkaan Hemmon velipoika. Hän saapuu Tyräaholle autokorjaamoon töihin, kun Hemmo lähtee ulkomaille saatuaan suuren summan rahaa. Heka pukeutuu yleensä villapuseroon ja sinisiin "Suomi-verkkareihin". Hänen vakiolausahduksensa on "Aatteleppa ite". Elokuvassa Pekko ja massahurmaaja hän ei esiinny, koska tuolloin esittäjä Ruonansuu oli terveydellistä syistä estynyt tulemasta elokuvan tekoon.
[muokkaa] Äitee
Äitee asuu poikansa Pekon kanssa Tyräahon kylässä. Hän pitää Pekkoa kunnon poikana ja puolustaa häntä asiassa kuin asiassa. Hän yrittää naittaa hänet kylän Siiri Saikkoselle, mutta Pekko ei lämpene. Äiteetä esitti televisiosarjassa Helka Kuusiluoto, mutta ensimmäisessä Pekko-elokuvassa hänet korvattiin Orvokki Oksasella. Myöhemmin Kuusiluoto tuli rooliin takaisin ja esitti Äiteetä lopuissa Pekko-elokuvissa.
[muokkaa] Kauppias Torkkeli
Torkkeli (Seppo Helenius) pitää Tyräaholla kyläkauppaa ja sen takia hänet koko kylä tuntee. Hän ajelee punaisella ladalla.
[muokkaa] Muita hahmoja
- Kunnankameeri Helenius – Seppo Kolehmainen
- Hemmo Haimakainen - Seppo Kulmala
- Pipsan äiti - Rea Mauranen
- Jokke - Joel Hallikainen
- Hallikaisen vaimo - Tuija Ernamo
- Kaino - Juha Laitila
- Kalle - Kalle Wallin
- Katariina - Tiina Mylläri
- Kunnanlääkäri - Esko Hukkanen
- Apteekkari - Leo Lastumäki
- Reinon ja Kaisan lapsi - Joona Luukko
Pekko Aikamiespojan poikamiesaika — Pekko ja poika — Pekko ja massahurmaaja — Pekko ja muukalainen — Pekko ja unissakävelijä
Muuta aiheeseen liittyvää
Pekko Aikamiespoika -albumi – Televisiosarja – Sarjan ja elokuvien hahmot