Iran-Contra-skandaali

Wikipedia

Iran-Contra-skandaalin (tunnetaan myös nimellä "Irangate") perusta oli Yhdysvaltain presidentti Ronald Reaganin salaiset asekaupat Iraniin sen ollessa verisessä sodassa naapurinsa Saddam Husseinin Irakin kanssa vuosina 1980–1988. Asekaupoista saadut tulot ohjattiin Nicaraguan demokraattisesti valittua vasemmistolaista sandinistihallitusta vastaan taisteleville Contra-sisseille. Kauppojen oli tarkoitus vaikuttaa kahdella tavalla:

1. Vaikuttaa Iraniin, jolla oli vaikutusvaltaa sponsoroimaansa Hizbollahiin^[1], joka piti useita yhdysvaltalaisia panttivankeinaan Libanonissa ja teki pommituksia Länsi-Euroopassa.
2. Tukea antikommunistista sissisotaa Nicaraguassa.

Molemmat olivat kongressin päätöksiä vastaan, joka oli kieltänyt Contra-sissien rahoittamisen ja aseiden myynnin Iraniin. Lisäksi sekä aseiden myynti että sissien tukeminen oli ristiriidassa YK:n sanktioiden kanssa.

Sisällysluettelo 1 Aseita panttivangeista 2 Contrien rahoittaminen 3 Ilmitulo ja skandaali 4 Lähteet 4.1 Viitteet

[muokkaa] Aseita panttivangeista

Israelin hallitus lähestyi Yhdysvaltoja elokuussa 1985 haluten toimia välikätenä 508 TOW-panssarintorjuntaohjuksen kuljettamisessa Iraniin vastapalveluksena pastori Benjamin Weirin vapauttamisesta, jota militantit ryhmät pitivät panttivankina Libanonissa. Israel korvasi Iraniin myymänsä ohjukset ostamalla Yhdysvalloilta uudet ohjukset. Toisin sanoen Israel myi Iranille Yhdysvalloilta ostamansa ohjukset, ja tällainen aseiden jälleenmyynti olisi tarvinnut Yhdysvaltain kongressin suostumuksen, jota ei kuitenkaan ollut, koska Reaganin hallinto ei halunnut tuoda julki tietoa, että he tosiasiallisesti myivät aseita Iraniin, koska Yhdysvallat oli kehottanut liittolaisiaan luopumaan aseiden myymisestä Iraniin. Lisäksi amerikkalaiset halusivat pysyä puolueettomina Iranin ja Irakin välisessä sodassa ja asemyyntien paljastumien olisi voinut kompromettoida puolueettomuuden. Lisäksi Yhdysvallat harjoitti politiikkaa, jonka mukaan terroristien kanssa ei neuvoteltu.^[2] Presidentin kansallisen turvallisuuden asioiden avustaja Robert McFarlane lähestyi puolustusministeri Caspar Weinbergiä ja järjesti yksityiskohdat. Siirto suoritettiin seuraavan kahden kuukauden sisällä.

Marraskuussa alkoi uusi neuvottelukierros, jossa israelilaiset ehdottivat 500 HAWK-ilmatorjuntaohjuksen laivaamista Iraniin kaikkien jäljellä olevien yhdysvaltalaispanttivankien vapauttamiseksi. Kenraali Colin Powell yritti saada ohjuksia kauppaan, mutta ymmärsi, että kaupanteko vaatisi suostumuksen kongressilta, koska sen yhteisarvo ylittäisi 14 miljoonaa dollaria. McFarlane ilmoitti, että presidentti oli päättänyt tästä huolimatta tehdä kaupat. Israel lähetti ensimmäisen 18 ohjuksen sarjan Iraniin myöhään marraskuussa, mutta iranilaiset eivät hyväksyneet ohjuksia. Tämän takia loput ohjuskuljetukset pysäytettiin. Neuvottelut jatkuivat israelilaisten ja iranilaisten välillä seuraavien muutaman kuukauden ajan.

Tammikuussa 1986 Reaganin väitetään hyväksyneen suunnitelman, jossa yhdysvaltalainen välikäsi israelilaisten sijaan myisi aseet Iraniin vastapalvelukseksi panttivankien vapauttamisesta ja tuotot myynneistä ohjattaisiin Contrille. Suunnitelmaa alettiinkin toteuttaa. Iranilaiset kuitenkin ottivat lisää panttivankeja vapautettuaan entisiä, joten asekaupat tuli lopettaa. Esimerkiksi helmikuun aikana 1 000 TOW-ohjusta kuljetettiin Iraniin. Toukokuusta marraskuuhun kuljetettiin vielä joitakin aseita ja varaosia.

[muokkaa] Contrien rahoittaminen

Asekauppojen tuotto ohjattiin eversti Oliver Northin kautta, joka toimi Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden neuvonantajan John Poindexterin avustajana, aseostoksiin Contra-sisseille (espanjan sanasta "contrarevulicionario", vastavallankumouksellinen). Sandinistien lopullinen vallanmenetys 1990 kansallisissa vaaleissa on monien mielestä juuri Yhdysvaltain Contra-sissien tukemisen tulos, joidenkin mukaan vastaavasti vuoden 1985 toukokuussa aloitetun kauppasaarron.

Yhdysvallat syytti sandinisteja Neuvostoliiton ja Kuuban tukemiksi, sekä vastaavasti El Salvadorin Yhdysvaltain tukemaa hallitusta vastaan taistelevien vasemmistolaississien tukemisesta. Vuonna 1985 sandinistit saavuttivat suurimman puolueen aseman vaaleissa, joita muut itsenäiset tarkkailijat läntisistä demokratioista pitivät rehellisinä ja vapaina, mutta joita Reaganin hallitus syytti tuloksen vääristelystä.

Monet konservatiiviset kommentaattorit yhtyivät Reaganin näkemykseen ja jättivät kansainvälisten tarkkailijoiden havainnot huomioimatta verraten Nicaraguan vaaleja kommunististen maiden yhden kandidaatin vaaleihin. Tämä siitäkin huolimatta, että sandinisteja haastoi kuusi muuta puoluetta, jotka saivat 35 paikkaa maan edustajiston 96 paikasta.

Reaganin hallitus vastoin kongressin lainsäädäntöä (erityisesti 1982–1983 Boland Amendment) siirsi rahoitusta ja aseita Contrille Iran-kaupoista. Contrat, joita johtivat kaadetun Somozan hallinnon (1936–1979) entiset kansalliskaartilaiset, vastaanottivat aseita ja koulutusta Yhdysvaltain tiedustelupalvelulta CIA:lta. Koulutus painottui etenkin sissitaktiikoihin, kuten infrastruktuurin tuhoamiseen ja salamurhiin.

[muokkaa] Ilmitulo ja skandaali

Marraskuussa 1986 ensimmäiset syytökset aseita panttivangeista -sopimuksista nousivat julkisuuteen, kun 3. marraskuuta libanonilainen lehti Ash-Shiraa raportoi, että Yhdysvallat oli myynyt aseita salaa Iranille varmistaakseen kuuden yhdysvaltalaisen panttivangin vapauttamisen Libanonissa pro-iranilaisen militanttiryhmien hallusta. Salainen operaatio Contra-sissien tukemiseksi paljastui vasta kun aseita kuljettanut lentokone ammuttiin alas Nicaraguassa. 21. marraskuuta kansallisen turvallisuuden neuvoston jäsen Oliver North ja hänen sihteerinsä Fawn Hall alkoivat silputa dokumentteja, jotka liittivät heidät ja muut skandaaliin. Yhdysvaltain oikeusministeri Edwin Meese myönsi 25. marraskuuta, että tuotot salaisista asekaupoista Iranissa oli ohjattu laittomasti antikommunistisille kapinallisille Nicaraguaan.

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Viitteet