Brittiläinen imperiumi
Wikipedia
Brittiläinen imperiumi on nimitys, jota käytetään Yhdistyneen kuningaskunnan siirtomaavallasta. Imperiumi alkoi syntyä 1600-luvulla ja oli laajimmillaan vuoden 1900 tienoilla.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Brittiläisen imperiumin historia
Imperiumi syntyi englantilaisten levittäessä mahtiaan kaupan ja valloitussotien kautta ympäri maailmaa yli 300 vuoden ajan. Alkusysäyksen maailmanvalloitus oli saanut jo 1400-luvun lopulla löytöretkien yleistyessä. Samalla englannin kieli nousi vähitellen kenties maailman levinneimmäksi kieleksi.
Brittiläinen imperiumi oli laajimmillaan 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, jolloin se kattoi lähes 36.6 miljoonaa neliökilometriä ja sen alaisuudessa eli 400–500 miljoonaa ihmistä, tuolloin noin neljännes maailman väestöstä. Se oli suurin alue, joka on koskaan ollut yhden kansakunnan hallinnassa. Sen valloitukset ulottuivat usealle mantereelle ja useiden kansojen piiriin. Tuolta ajalta on peräisin sanonta, jonka mukaan aurinko ei koskaan laske brittiläisen imperiumin yllä.
Kun Kanada, Etelä-Afrikka, Australia ja Uusi-Seelanti vuonna 1931 lopullisesti saivat itsenäisen valtion aseman, ne yhdessä Ison-Britannian kanssa muodostivat yhteenliittymän, Brittiläisen kansainyhteisön. Siihen ovat myöhemmin liittyneet muutkin Ison-Britannian entiset siirtomaat sitä mukaa kun ne ovat itsenäistyneet. Imperiumin aikojen tuomat brittiläiset vaikutteet taloudessa, laeissa, hallinnossa ja urheilussa (kuten jalkapallossa, kriketissä ja rugbyssä) elävät yhä vahvana entisen imperiumin alueella. Englannin kielellä on alueilla vahva asema.
[muokkaa] Imperiumiin kuuluneita alueita
Lihavoidulla merkityt alueet ovat edelleenkin Yhdistyneen kuningaskunnan hallinnassa. Luettelossa mainitut Kansainliiton mandaattialueet tulivat Ison-Britannian hallintaan vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen.
[muokkaa] Aasia
- Aden
- Arabiemiirikunnat
- Bhutan
- Brittiläinen Uusi-Guinea
- Brunei
- Burma
- Ceylon
- Hongkong
- Intia, johon tuolloin kuuluivat myös nykyiset Pakistan ja Bangladesh
- Irak (Kansainliiton mandaattialue)
- Kuwait
- Malaija
- Malediivit
- Oman
- Palestiina (Kansainliiton mandaattialue)
- Pohjois-Borneo
- Qatar
- Sarawak
- Singapore
- Transjordan (Kansainliiton mandaattialue)
[muokkaa] Afrikka
- Botswana
- Brittiläinen Togomaa
- Egypti (virallisesti vain 1914-1922, käytännössä pidempään)
- Etelä-Afrikka
- Etelä-Rhodesia
- Kamerun
- Kenia
- Kultarannikko
- Lesotho
- Lounais-Afrikka (Kansainliiton mandaattialue)
- Njassamaa
- Nigeria
- Pohjois-Rhodesia
- Sansibar
- Sierra Leone
- Somalimaa
- Sudan
- Swazimaa
- Tanganjika
- Uganda
[muokkaa] Amerikka ja Atlantti
- Ascension-saari
- Brittiläinen Guiana
- Brittiläinen Honduras
- Etelä-Georgia ja Eteläiset Sandwich-saaret
- Falklandinsaaret
- Kanada
- Länsi-Intia
- Newfoundland
- Saint Helena
- Tristan da Cunha
[muokkaa] Antarktis
- Brittiläinen Antarktiksen alue
[muokkaa] Eurooppa
[muokkaa] Tyyni valtameri
[muokkaa] Katso myös
- Yhdistynyt kuningaskunta
- Brittiläiset merentakaiset alueet
- Englannin Itä-Intian kauppakomppania
- Kuningatar Viktoria
- Viktoriaaninen aikakausi