Breakdance

Wikipedia

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä laatuvaatimuksia.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Breakdance (alkuperäiseltä nimeltään B-Boying) on dynaaminen ja sielukas tanssityyli, joka sai alkunsa 1970-luvun alussa Yhdysvalloissa, New Yorkin Etelä-Bronxissa. B-Boying syntyi, kun jamaikalaissyntyinen Dj Kool Herc mullisti dj-kulttuurin eristämällä ja toistamalla funk-kappaleiden lyömäsoitinkohtia, breakeja, tanssiväelle tanssittavaksi. Breakit olivat selkeitä musiikillisia ohjenuoria tanssijoille, jotka innostuivat Hercin soitannosta niin paljon, että he saattoivat siirtyä tekemään liikkeen tai kaksi lattialle, jotka oli imitoitu mm. James Brownin jalkatyöskentelystä, lindy hopista ja vastaavilta afroamerikkalaiseen väestöön vetoavista tanssillisista vaikutteista. Keskeinen vaikuttaja oli myös jengitanssi Rocking (uprocking), joka oli nuorisojengien suosima seisten tapahtuva tanssi, jossa pyrittiin teilaamaan vastustaja tanssin liikekielellä. Rocking-vaikutteita ja jalkatyöskentely-intoilijoita yhdistäviä tanssijoita Kool Herc alkoi kutsua nimillä b- (lyhenne sanasta break, beat tai bronx) boys ja b-girls.

Breakdancesta, rapistä, dj:istä ja graffiti-taiteesta tuli myöhemmin kulttuurinen kollektiivi nimeltä hip hop, jota osaltaan luomassa olleen Africa Bambaataan, entisen jenginuoren ideologisena tavoitteena oli rauhankulttuuri, jossa väkivallan sijaan otettiin mittaa kilpailemalla edellä mainittujen taiteiden saralla. Kilpailullisuus on edelleen merkittävä piirre hip hop -kulttuurissa. Niin sanotuissa battleissa on kyse omien taitojen mittaamisesta, tapahtuipa välienselvittely sitten kilpailuissa tai ringeissä. Juuri ringit, ammattikielellä cypherit, olivat merkittäviä kehitystekijöitä break-piireissä. Ringeissä saavutettiin mainetta ja kunniaa, joten breikkaajan oli erotuttava muista edukseen. Pukeutuminen – joka käsitti ylisuuria kekkos-henkisiä laseja, itseräätälöityjä nimivöitä sekä urheilullisia, keskenään värien suhteen sopivia vaatekokonaisuuksia Kangolin ja Adidaksen tapaan – sekä oman tanssityylin kehittely olivat tie henkilökohtaiseen kukoistukseen. Oli siis korostettava omaa persoonallisuuttaan, tyylitajuaan sekä edustettava omaa tanssiryhmäänsä (crew). Omaan tyyliin haettiin vaikutteita erityisesti kung fu -elokuvista, supersankarisarjakuvista sekä valtavirran tansseista, kuten salsasta. 1970-luvun lopussa oli breikkaamisesta tullut astetta dynaamisempaa pyörivien liikkeiden ansiosta, ja tanssijoiden valtavirta alkoi koostua latinoista, jotka eivät arastelleet tanssia myös kaduilla pahvilaatikoiden kannattamina.

1980-luvulla media löysi b-boyingin, ja nimesi tanssin kansantajuisemmin breakdanceksi. Hollywood kaupallisti ilmiön kuvaamalla hip hop -aiheisia elokuvia, kuten Wild Style, Beat Street ja Breakin'. Nämä elokuvat levittivät ghettonuorten elämäntavan ympäri maailmaa. 1980-luvun alkua voi pitää kulttuurin kultakuumeaikakautena, sen verran kattava globaali breikki- ja hiphop-buumi oli kyseessä. Informaation ja kulttuurivaihdon ollessa vähäistä monet tosin näkivät elokuvista vain näyttävät liikkeet, eivätkä sisäistäneet liikkeiden kontekstia, oman tyylin ilmaisua breaksien ehdoilla. Tämän vuoksi breakdance-buumi loppui kuin seinään 1980-luvun loppuun tultaessa, sillä hienot liikkeet vailla syvempää yhteyttä eivät jaksaneet kiinnostaa, vaan suuri yleisö siirtyi seuraavaan muotivillitykseen. Sen sijaan rapmusiikki ponkaisi maailmanmaineeseen breakdancen vanavedessä samoihin aikoihin. Rapin kosketuspinta kuulijakuntaansa oli toista luokkaa kuin b- boying, joten rapista tuli synonyymi hip hopille, samalla kun b-boying marginalisoitui autotallissa treenavien kuriositeetiksi.

1990-luvun lopussa b-boying teki kuitenkin näyttävän paluun, kun vuosia salassa taitonsa pitäneet edelläkävijät, kuten esim. saksalainen Storm, astuivat esiin ja yleisön mielenkiinto alkuperäismuotoaan lähempänä olevaan breakdancea alkoi kasvaa. Kiinnostuksen siivittäjinä toimivat erityisesti kansainväliset breakdance-tapahtumat, kuten Battle of the Year Saksassa sekä Freestyle Session Yhdysvaltain länsirannikolla. Lisäksi näkyvyys musiikkivideoilla, esimerkiksi Run DMC:n ja Suomessa Bomfunk MC'sin videoilla oli hyvää pr:ää b-boyingille. Nyt informaation löytäminen hiphopista esimerkiksi netin välityksellä oli huomattavasti 1980-lukua helpompaa, joten monelle kiinnostuneelle tarjoutui mahdollisuus tanssien juurien, historian ja kontekstin ymmärtämiseen. Tietoisuus lajista alkoi levitä kiinnostuksen ohella, joten globaalista b-boying- piireistä alkoi muotoutua yhtenäinen ja itsetiedostava yhteisö. Tätä nykyä b-boying on dynaamisempaa, tanssillisempaa, juuristaan tietoisempaa ja kehitysintoisempaa kuin koskaan aikaisemmin, eikä loppua kehitykselle näy. Pieni Suomi on kiinni kehityksessä, ja on b- boyingissa tasollisesti maailman kärkikastia. Viimeisien kymmenen vuoden aikana b-boying on astunut myös toden teolla teatterimaailmaan, jota Suomessakin ilmentää jokavuotuinen URB-festivaali Helsingissä.