Adolf von Becker
Wikipedia
Adolf von Becker (14. elokuuta 1831 Helsinki – 23. elokuuta 1909) oli suomalainen taidemaalari. Hänet tunnetaan Albert Edelfeltin ja muiden suomalaisten nuorten taiteilijoiden opettajana sekä linkkinä Pariisin taiteeseen ja akatemioihin.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Opinnot
[muokkaa] Opinnot suomessa
Von Becker aloitti opintonsa Taideyhdistyksen piirustuskoulussa ja yliopiston piirustussalissa. Vielä tällöin hän harkitsi myös arkkitehdin alaa, mutta päätti unohtaa epävarmat urahaaveensa ja ruveta lukemaan lakia. Suoritettuaan oikeustutkinnon 1853 hänestä tuli Turun hovioikeuden auskultantti. Hän työskenteli hetkeen aikaa tässä ammatissa, mutta maaseudulla hän innostui taas piirtämään ja vuonna 1859 von Becker lähtikin, Robert Wilhelm Ekmanin rohkaisusta, opiskelemaan Kööpenhaminaan taidetta. Kööpenhaminan Akatemiasta hän valmistui 1856 käytyään läpi alkeisluokan ja malliluokan.
[muokkaa] Dusseldorf ja Pariisi
1858 hänet osoitettiin suosituskirjeellä Thomas Couturen akatemiaan Pariisiin, kuitenkin pysähtyen matkan varrella Dusseldorfissa. Pariisi pelästytti hänet ihmisvilinällään ja suuruudellaan. Hän palasi takaisin Dusseldorfiin. Dusseldorfin akatemiassa opiskelu ei ollut kuitenkaan hänelle mieleistä, joten von Becker palasi 1859 alussa Pariisiin Couturen akatemiaan. Couture painotti opiskelussa paljolti espanjalaisia mestareita ja maalasi paljon "märkää märälle" tekniikalla sekä kehotti oppilaita käyttämään yksinkertaista värivalikoimaa paletilla. 1860 Couture kuitenkin sulki oman ateljeekoulunsa, eikä von Becker ehtinyt viipyä viittä kuukautta enempää akatemiassa. Von Becker päätti tämän jälkeen lähteä opiskelemaan Ecole des Beaux Arts'iin läpäistyään akatemian pääsykokeen.
1862 von Becker kokeili ystävänsä Olaf Isaachsenin kanssa Gustave Courbetin uutta akatemiaa, joka kuitenkin kaatui heti samana vuonna huonon taloudellisen idean takia.
[muokkaa] Eri opiskelumenetelmiä, vanhojen mestarien kopiointia ja matkustelua
1860-luvulla von Beckeriä kiinnosti määrätietoinen taiteiden opiskelu Pariisissa. Hän tutustui eri taiteilijoiden kouluihin ja heidän opetusmenetelmiinsä. Näitä opettajia olivat mm. Felix-Joseph Barrias, Ernest Herbert, Leon Cogniet ja Leon Bonnat. Hän syvensi vielä tietojaan matkustelemalla. 1859 Von Becker kävi Belgiassa ja 1864 matkastipendin avulla Espanjassa, jäljentäen Madridissa vanhojen mestarien teoksia. Pariisista moni taiteilija hakeutui Madridiin kopioimaan ja tutkimaan espanjalaisten vanhojen mestarien teoksia, kuten Murillon, De Riberan ja Diego Velázquezin maalauksia. Nämä antoivat vaihtoehdon ennen klassisina esimerkkeinä olleille italialaisille mestareille. Espanjan kautta edeltävistä töistä on säilynyt "Vanhan miehen puolivartalokuva", ja muutamia muita, useimmiten pienikokoisia kopioita espanjalaismaalareiden teoksista. Näissä teoksissa hän jäljittelee espanjalaisten mestareiden tapaa käyttää yksinkertaistettuja värialueita, suppeaa palettia ja dramaattisia varjoja.
Kesällä 1866 hän kävi Roomassa ja Firenzessä. Hän vieraili myös useissa Saksan taidekaupungeissa.
[muokkaa] Ura
[muokkaa] Uran alkua
Muutamat salonkiin päässeet työt (1863 ja 1864) eivä vielä tuoneet hänelle läpimurtoa. 1866 hän palasi Pariisiin, ja 1868 hän siirtyi maalaamaan muutamia kilometrejä Pariisin ulkopuolelle, mistä hän vuokrasi ystävänsä Alfred Wahlbergin kanssa ateljeen. Tämän aikakauden tavoitteena näyttää olleen siirtyminen vapaampaan ja realistisempaan ilmaisuun, pois Dusseldorfilaisesta koulukunnasta. Kun monissa muissa paikoissa käytettiin normaaleja studiomalleja, paikkakunnalla minne von Becker oli asettunut käytettiin malleina yleensä paikallisia ihmisiä, jotka sitten poseerasivat alkuperäisissä maisemissa tai interiööreissä.
[muokkaa] Tunnetuimmat työt
Samalta aikakaudelta valmistuneista teoksista selvästikin merkittävimmät olivat "Äidin iloa" (1868) ja "Pikettipeli" (1869). Kummatkin olivat realistisia kuvauksia arkipäivän elämästä. "Äidin iloa" -teosta voidaan pitää hänen tunnetuimpana ja yhtensä onnistuneimmista tai onnistuneimpana teoksenaan. Teos oli myös hyvin Couturemainen tekniikaltaan ja värimaailmaltaan. Nähtävissä on Couturemaista mustaa ääriviivaa, joka toimii kontrastina vaalean taustan kanssa. Taustan silveltimellä töpötetty epätasaisuus ja vihreän ja punaisen kontrasti viittaa myös Coutureen. Eroavaisuutena ovat kuitenkin tarkasti kuvatut esineiden yksityiskohdat.
"Pikettipeli" oli taas päinvastainen aihe, pienikokoinen Meissoniermainen maskuliininen interiööri. Nämä teokset, teknisestä taituruudesta huolimatta, eivät ole saaneet arvostusta Suomessa, lähinnä koska aiheet olivat ranskalaisia, eivätkä kansallisromanttisia, niin kuin tuolloin toivottiin.
1860-luvun puolella kansankuvaamisesta tuli von Beckerille, ajan muodin mukaisesti, tyypillinen aihepiiri. Vielä tätä ennen lapsia pidettiin usein jopa humoristisina aiheina, mutta uusien tuulien myötä lapsiaiheiset teokset olivat saavuttaneet paremman maineen. Tätä aihetta von Becker kuvasikin hyvin realistisesti.
[muokkaa] Kotimaassa kriitikkojen lämpiäminen
Taiteellisen läpimurtonsa kotimaassa hän teki teoksella "Pohjalainen kosintakohtaus" 1871, joka oli hänen ja Arvid Liljelundin matkan ruotsinkieliselle Pohjanmaalle tulosta. Kriitikot pitivät tätä ranskalaisen maneerin hylkäämisenä ja yleisö piti kansallisromanttisesta aiheesta. Hänen Couturelle ominainen karhea öljymaalaustekniikkansa oli tässä työssä vaihtunut sileämpään. Hän kuvasi myöhemmin paljon saman tyyppisiä pohjalais aiheita, kuten "Sairasvuoteen ääressä" (1874), "Opro" (1874) , "Pienokaisen esittely" (1875), "Kaste maalaispappilassa" (1977), "Ennen metsästystä" (1880) ja "Vastasyntynyt" (1876). Tästä aikakaudesta yleensä johtuu ehkä virheellinenkin käsitys von Beckeristä kansallisaiheiden maalarina. Hänen maalauksensa aiheet kattoivat myös paljon muuta.
[muokkaa] Ulkoilmamaalausta, interiöörejä ja salonkitöitä
1870-luvulla Suomessa tehtyjen interiöörinäkymien jälkeen von Becker keskittyi ulkoilmamaalaukseen. Tästä kaudesta on säästynyt "Asniersin silta Pariisin piirityksen jälkeen" (1871). Saman tyyppisiä, joskin impresionistisempia maalauksia hän teki paljon 1890-luvulla vieraillessaan eri puolilla Eurooppaa. Barbizonilaisen koulukunnan ja impressionistien vaikutus näkyy näistä töistä selvästi.
1879 valmistui "Souvenir de Veules", joka kuvaa vanhaa naista rukin äärellä. Teos muistuttaa 1600-luvun alankomaalaisia laatukuvamaalareita valon oikeaoppisella kuvaamisella ja luonnonmukaisuudella. Samantyyppisiä aiheita von Becker maalasi monia, samana aikakautena.
Näitten pienempien töitten lisäksi hän työskenteli usein myös isompien ja taloudellisia uhrauksia vaativien maalausten parissa. Näitä maalauksia hän usein koetti saada Pariisin salonkinäyttelyyn. Aiheina salonkimaalauksissa oli usein kissa tai lapsi. Näitä maalauksia oli monia. Suurempia ja usein teknisesti vaikeampia maalauksia: "Vastasyntynyt" (1875), "Päivällisen jälkeen" (1877), "Mallina olon jälkeen" (1880)
Von Becker kuvasi töissään myös naisia, usein kuitenkin niin, että naiset olivat osa tilaa, eivätkä suoranaisesti maalauksen aihe. Naista keskeisesti kuvaavista töistä on säilynyt mm. "Tyttö ja lintu" (1870). Innoituksen tähän maalaukseen von Beckerin epäillään saaneen Courbetin vastaavan oloisesta työstä, jossa alaston nainen pitelee papukaijaa. Samaa henkeä edustaa myös von Beckerin "Papukaijoja syöttävä nainen" (1872) ja "Pariisitar" (1882). On oletettavaa että "Pariisitarta" maalattaessa on käytetty samaa mallia Edelfeltin kanssa.
[muokkaa] Viimeiset vuodet
1892 von Becker siirtyi eläkkeelle yliopistolta ja muutti Pariisiin. Saman vuosikymmenen lopulla hän rupesi viettämään kylmimmän ajan vuodesta Välimeren rannalla. Vielä vuonna 1898 hän maalasi ystävänsä Alfred Wahlbergin kanssa Pyreneillä. 1904 hän muutti Nizaan, ja 1909 von Becker kuoli.
[muokkaa] Opettaminen ja vaikutus taidemaailmaan
[muokkaa] Piirutustusopettajan paikan vapautuminen
Magnus von Wrightin kuoltua 1868 von Becker sai paikan piirustuksenopettajana yliopiston piirustussalilla. Tässä virassa hän pääsi näyttämään kunnianhimoisen uurastuksensa tulokset. Von Becker piti myös yksityiskoulua jonka hän perusti 1873. Koulu noudatti ranskalaista mallia piirtää ja maalata. Näillä kouluilla oli hyvin suuri merkitys 1870-1880 -luvuilla aloittaneille taideopiskelijoille. Adolf von Becker tutustuttikin suomalaiset maalarit ranskalaiseen realismiin. Koulut tarjosivat juuri sopivat pohjataidot, jotka tarvittiin lähdettäessä Pariisilaisiin akatemioihin. Pariisiin lähteneitä ja taidekriitikkojen tunnustamia oppilaita olivat mm. Helene Schjerfbeck, Elin Danielson, Helena Westermarck ja Akseli Gallen-Kallela.
Yliopiston piirustuksenopettajana hän uudisti silloisia tiloja tilaamalla paljon uusia kipsejä (näitä kipsejä tilattiin yli 100, ja jotkut näistä ovat vieläkin käytössä Porthanian piirustuksen laitoksen tiloissa) ja mm. Charles Barguen ja Jean-Léon Gérômen piirustuskurssin litografia painoksen.
[muokkaa] Yksityiskoulu
Von Beckerin yksityiskoulu juonti juurensa suurimaksi osaksi hänen omasta halustaan ruveta kouluttamaan tarkasti juuri niitä jotka suunnittelivat taiteilijan uraa. Koulun toiminta oli kuitenkin usein hyvin katkoista von Beckerin matkustaessa paljon. Yksityiskoulun tarkoituksena voidaan olettaa olleen myös alastonmallin piirustus. Tätä ei kuitenkaan ehditty toteuttaa.
Beckeriä luonnehditaan usein hyvin ankaraksi ja ahkeraan opiskeluun painottavaksi. Hän, ranskalaiseen tapaan, halusi aina nähdä uusien oppilaittensa piirtävän ja tämän takia kaikki kouluun ilmoutautuneet joutuivat piirtämään aluksi jonkun aikaa, niin että von Becker sai käsityksen kyseisen oppilaan taidoista. Hän välitti usein Gustave Coubretin, Thomas Couturen ja Leon Bonnatin ranskalaisen varhaisrealismin oppeja ja tyyliä opetuksessaan. Maalaustaitoja harjoitettiin yleensä asetelmilla ja elävällä mallilla. Suomalaisilta koulussa opiskelleilta on säilynyt monia teoksia, jotka näyttävät olevan selvästi von Beckerin ohjauksessa toteutettuja. Esimerkiksi Helene Schjerfbeckiltä, Albert Edelfeltiltä ja Elin Danielsonilta on säilynyt töitä jotka osoittavat selvää von Beckerin vaikutusta, kauniin yleistetyillä realistisilla muodoillaan.
[muokkaa] Taidepolitiikko ja vastakkainasettelu
1800-luvun lopulla nuori taiteilijakoulukunta alkoi hyökätä von Beckerin vanhoillista filosofiaa vastaan. Tätä voidaan pitää yhtenä syynä hänen Suomesta pois muuttoonsa.
Jotkut hänen vanhoista oppilaistaan myöhemmin väheksyivät von Beckeriä unohtaen hänen vaikutuksensa, jonka he olivat saaneet varhaisessa vaiheessa. Nuorempien polvien taiteilijoiden ja hänen välilleen syntyikin useita riitoja, kuten 1889 Suomen maailmannäyttelyn osaston kokoamisessa. Se yltyi nyrkkitappeluksi näyttelyn avajaisissa Edelfelt-Vallgren -pari vastaan von Becker, Walter Runeberg, Lindholm ja Maexemontan.
Von Beckeriä voidaan pitää myös suomalaisten taiteilijoiden puolestapuhujana. Vuosina 1877 ja 1878 hän esitti ensimmäisenä ehdotuksen tekijänoikeuslaista ja 1870- ja 1880-luvuilla hän oli pitkän aikaa Suomen taideyhdistyksen jäsenenä. Näinä aikona ja sen jälkeenkin hän kapinoi taideyhdistyksen holhousta vastaan ja piti näyttelyitä irrallisena yhdistyksestä. Hän myös piti näyttelylakon 1890-luvulla.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Penttilä Tiina - ADOLF VON BECKER - Pariisin tien viitoittaja -vägen till Paris ISBN 951-616-083-2
- Liisa Steffa - Suomalaisia Taiteilijoita ISBN 951-1-1-12242-8
- http://www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/henkilotiedot.asp?id=105
- http://www.turuntaidemuseo.fi/arkisto/oldnyt29becker.shtml
- http://www.nikkemedia.fi/ivailu/nettikurssit/taidehistoria1/ulkoilma.html
- http://www.artrenewal.org/asp/database/art.asp?aid=283
