Vapaa Ranska
Wikipedia
| République française Gouvernement de la France libre | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 18. kesäkuuta 1940 – Elokuu 1944 | |||||||
|
|||||||
 |
|||||||
|
|
|||||||
| Valtiomuoto | Tasavalta | ||||||
| Presidentti | Charles de Gaulle | ||||||
| Pääkaupunki | Pariisi Pakolaishallituksen pääkaupunkeja olivat myös Lontoo ja Alger. |
||||||
| Virallinen kieli | Ranska | ||||||
| Lyhenne Maatunnus |
FFL ajoneuvot: lentokoneet: |
||||||
Vapaa Ranska (ransk. Forces Françaises Libres, FFL) oli vastarintaliike, joka syntyi Lontooseen paenneen kenraali Charles de Gaullen kutsusta 18. kesäkuuta 1940. Britanniaan paenneet ranskalaiset eivät kunnioittaneet Ranskan hallituksen ja Saksan hallituksen solmimia Ranskan aselepoehtoja, vaan jatkoivat taistelua sen jälkeenkin. Ranskan hallitusta Saksan kanssa aselevon teon jälkeen kutsutaan Vichyn Ranskaksi, jonka pääministeri Pierre Laval tuomittiin kuolemaan yhteistoiminnasta Saksan kanssa toisen maailmansodan jälkeen. Vapaata Ranskaa on ryhdytty pitämään Ranskan laillisena hallituksena vuosina 1940–1944. Vapaa Ranska ei ollut valtio, vaan aikanaan Ranskan Ranskaan jääneelle hallitukselle rinnakkainen pakolaishallitus, joka solmitusta aselevosta huolimatta jatkoi taistelua Britannian rinnalla Saksaa vastaan.
De Gaulle oli Ranskan hallituksen jäsen, osa siitä pienestä ryhmästä joka vastusti antautumista Saksalle ja Italialle. Pääministeri lähetti tuolloin De Gaullen Lontooseen, jossa hän oli Ranskan luhistuessa.
16. kesäkuuta uusi pääministeri Philippe Pétain aloitti neuvottelut akselivaltojen kanssa. 18. kesäkuuta De Gaulle puhui BBC:llä ranskalaisille ja vetosi puheessaan (ransk. Appel du 18 juin) sotilaita, merimiehiä ja lentäjiä jatkamaan taistelua. Tästä huolimatta Pétain allekirjoitti 22. kesäkuuta antautumisen ja Ranskan hallitus vetäytyi Vichyyn.
Vichyn hallitus tuomitsi de Gaullen poissa olevana maanpetoksesta kuolemaan. Hän taas piti itseään viimeisenä ja ainoana laillisen Reynaudin hallituksen jäsenenä.
Heinäkuun loppuun mennessä Vapaan Ranskan joukkoihin (ransk. Forces Françaises Libres) liittyi 7 000 miestä. Sen laivastolla oli 50 laivaa ja 3 700 miestä, jotka toimivat Royal Navyn apuna. Syksyllä Ranskan siirtomaat Kamerun sekä Ranskan Päiväntasaajan Afrikkaan kuuluneet Tšad, Keski-Kongo ja Oubangui-Chari liittyivät Vapaan Ranskan rinnalle. Niiden mukana tuli suuri määrä afrikkalaisia sotilaita. Uusi-Kaledonia, Ranskan Polynesia, Saint-Pierre ja Miquelon ja Uudet-Hebridit liittyivät myöhemmin. Ranskan Indokiina jäi Vichyn haltuun Japanin pitäessä sitä alaisuudessaan. Guadeloupe, Martinique ja Ranskan Guayana liittyivät Vapaaseen Ranskaan 1943.
De Gaulle perustu hallituksen Comité National Français (CNF) syyskuussa 1941 ja Yhdysvallat teki sen kanssa Lend-Lease-sopimuksen 24. marraskuuta.
Vapaan Ranskan joukot taistelivat Pohjois-Afrikassa, Libyassa ja Egyptissä. Kenraali Marie Pierre Koenig taisteli Bir Hakeimissa kesäkuussa 1942 ja eversti Philippe Leclerc johti 16 500 miehen siirtomaajoukot Tšadista italialaisia vastaan. Operaatio Torchin aikana suuri osa Vichyn joukoista antautui välittömästä ja liittyi Vapaan Ranskan puolelle. Kenraali Henri Giraud pakeni ja loikkasi Vapaan Ranskan puolelle. Saksan miehittäessä Vichyn hallitseman alueen marraskuussa 1942 Vichyn 60 000 miehen Afrikan armeija siirtyi Vapaan Ranskan puolelle muodostaen Ranskan 19. armeijakunnan. Vapaan Ranskan joukot taistelivat myös Etiopiassa ja Eritreassa italialaisia vastaan ja Syyriassa ja Libanonissa Vichyn joukkoja vastaan.
Marraskuussa 1943 Vapaan Ranskan joukoilla oli tarpeeksi amerikkalaista kalustoa varustamaan kahdeksan divisioonaa.
Vapaan Ranskan ilmavoimat taisteli monilla rintamilla, Britanniassa, Pohjois-Afrikassa ja itärintamalla (Normandie-Niemen).
Ranskan vastarintaliikkeen kerätessä voimia de Gaulle suunnitteli sen yhdistämistä Vapaan Ranskan alaisuuteen. Hän lähetti Jean Moulinin Ranskaan neuvottelemaan kahdeksan vastarintaliikkeen kanssa. Tässä yhteydessä Vapaan Ranskan joukot saivat uuden nimen Forces Françaises Combattantes.
Italiassa taisteli 1943 ranskalaista ja Normandian maihinnousun aikoihin joukkoja oli 400 000. Kenraali Leclercin 2. panssaridivisioona nousi maihin Normandiassa ja aloitti etenemisen kohti Pariisia. Vapaan Ranskan 1. armeija nousi maihin Etelä-Ranskassa kenraali Jean de Lattre de Tassignyn komennossa. Pariisin noustessa kapinaan, Leclercin panssaridivisioona saapui sinne 25. elokuuta 1944.
Syyskuussa 1944 Vapaalla Ranskalla oli aseissa 560 000 miestä ja vuoden lopussa miljoona. Toukokuussa 1945 joukkoihin kuului seitsemän jalkaväkidivisioonaa ja kolme panssaridivisioonaa.
