Talitiainen

Wikipedia

Talitiainen
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata Luokka: Linnut Aves Lahko: Varpuslinnut Passeriformes Heimo: Tiaiset Paridae Suku: Tiaiset Parus Laji: major
Kaksiosainen nimi
Parus major (Linnaeus, 1758)
Katso myös
Talitiainen Wikispeciesissä   Talitiainen Commonsissa

Talitiainen (Parus major) on Euroopassa ja Aasiassa laajalle levinnyt tiainen. Sitä tavataan yleisenä ihmisten asuinpiirien lähellä, talvella siemeniä ja jyviä sisältävien lintulautojen tai ruokintapaikkojen ansiosta, kesällä pönttöjen. Talitiaisen kansanomaisempi kutsumanimi on talitintti.

Sisällysluettelo 1 Koko ja ulkonäkö 1.1 Laulu 2 Levinneisyys 3 Elinympäristö 4 Lisääntyminen 5 Ravinto 6 Aiheesta muualla 7 Lähteet

[muokkaa] Koko ja ulkonäkö

Sukupuolet erottaa rinnan yli alas kulkevan mustan ”kravatin” leveydestä, joka koiraalla on yleensä leveämpi kuin naarastalitiaisella. Talitintti painaa keskimäärin noin 19 grammaa ja pituutta linnulla on noin 15 cm. Alapuoli on puhtaan keltainen, selkäpuoli vihertävän siniharmaa ja vatsaa koristaa musta ”kravatti”. Posket ovat valkeat ja niskassa on vaaleampi läntti. Nuoret linnut ovat hailakan kellahtavia, ja tummat höyhenalat himmeitä.

Vanhat talitiaiset sulkivat täydellisesti pesinnän jälkeen heinä–syyskuussa. Sulkasadon kesto on Suomessa keskimäärin 68 päivää². Nuoret linnut vaihtavat koko poikaspukunsa, lukuun ottamatta siipisulkia ja käsisulkien peitinhöyheniä, elo–syyskuussa. Lähes kaikki nuoret vaihtavat myös pyrstösulat. Sulkasadon jälkeen ikäluokkien erottaminen maastossa on yleensä mahdotonta.

Vanhin suomalainen rengastettu talitiainen on ollut 9 vuotta 2 kuukautta 5 päivää vanha.^[1] Vanhin eurooppalainen on ollut saksalainen tintti: vähintään 15 vuotta 5 kuukautta vanha.^[2]

[muokkaa] Laulu

Nykyään talitiaisen ti-ti-tyy-laulu on harvinainen, tilalle on tullut lyhyempi ti-tyy ja joskus jopa yksitavuinen ääni, erilaisia muunnoksia esiintyy. Muutoksen syytä ei vielä tiedetä. Ensiksi muutos todettiin kaupungeissa, jolloin arveltiin kaupungin melun muuttaneen laulua, mutta sama muutos on tapahtumassa myös maaseudulla. Tämän on arveltu johtuvan siitä että kaupunkien ja maaseudun lintupopulaatiot sekoittuvat keskenään.^[3]

Talitiaisella on runsaasti erilaisia ääniä, kutsuäänet ovat kirkkaita ja kuuluvia vihellyksiä. Varoitusääni on vihainen, käheä särinä.

[muokkaa] Levinneisyys

Talitiainen on levinnyt ihmisasutuksen mukana koko Suomeen, pohjoisessa sitä ei tavata aivan joka paikassa. Se on runsaslukuinen kaupungeissa. Kannan arvioidaan olevan noin 800 000 paria, ehkä vähän enemmän, talvella 4 000 000 – 7 000 000 yksilöä^[4]. Talitiainen oli BirdLife Suomen tammikuussa 2007 järjestämän Pihabongaus-tapahtuman sekä yleisin (99,7% pihoista) että runsain laji (75 000 yksilöä).^[5] Talitiainen pesii kaikenlaisissa metsissä, jos vain sopiva kolo tai pönttö on saatavilla.

Talitiainen on levittäytynyt koko Eurooppaan ja keskiseen Aasiaan aina Japaniin saakka, ja se on eräs Euraasian yleisimmistä lintulajeista. Euroopan pesimäkannan kooksi on arvioitu 37–52 miljoonaa paria, joista Britteinsaarilla noin kaksi miljoonaa paria.

[muokkaa] Elinympäristö

Talitiainen pesii kolossa tai pöntössä, paremman puutteessa esimerkiksi postilaatikossa, sähkötolpan poikkipienojen koloissa tai rakennuksissa. Reviirivaatimuksina on yleensä vain pesäkolo sekä jonkin verran täysikasvuista puustoa. Talitiainen on ulkosaaristossa, karuilla soilla ja tuntureilla harvalukuinen.

[muokkaa] Lisääntyminen

Talitiainen lisääntyy ahkerasti, sillä poikueita voi syntyä kaksikin kesässä ja yhdessä poikueessa voi olla 10 poikasta. Talitiainen rakentaa pesän rungon aina seinäsammalesta. Pesiessään suureen pöllönpönttöön se vuoraa pohjan kauttaaltaan noin 10 cm paksulla seinäsammalmatolla, ja rakentaa pesäkupin pöntön nurkkaan. Pesäkupin se vuoraa karvoilla, höyhenillä, langanpätkillä ynnä muulla. Muninta alkaa Etelä-Suomessa Vapun tienoilla. Naaras munii 6–12, keskimäärin 9,5 valkeaa, punaruskeapilkkuista munaa vuorokauden välein. Haudonta alkaa vasta kun viimeinenkin muna on munittu, ja se kestää noin 2 viikkoa. Hautovaa naarasta ei saa häiritä, sillä se hylkää herkästi munapesän. Poikaset kuoriutuvat yleensä saman vuorokauden sisällä. Ne lähtevät pesästä lentokykyisinä vajaan kolmen viikon ikäisinä. Molemmat emot ruokkivat poikasia, mutta vain naaras hautoo munia. Poikaspesää talitiainen ei helposti hylkää. Pitkäaikaista oleskelua aivan pesän lähellä on vältettävä, sillä emot eivät silloin uskalla mennä pesään, ja poikaset saattavat menehtyä kylmään, nälkään tai janoon. Pesästälähdön jälkeenkin emot huolehtivat poikueesta viikon pari. Usein pari munii toisen pesueen juhannuksen jälkeen. Siinä on yleensä vähemmän munia kuin ensimmäisessä, ja haudontakin kestää pari päivää vähemmän. Näiden pesien poikaset lähtevät pesästä elokuussa.

Jos ensimmäinen pesye tuhoutuu, munitaan usein uusi pesye. Tätä sanotaan uusintapesimiseksi, erotukseksi toisesta pesinnästä. Uusintapesässä on vähemmän munia kuin ensimmäisessä, sillä naaras ei kykene heti tuottamaan niin paljon energiaa vaativia munia. Uusintapesä voi sijaita samassa tai eri kolossa kuin ensimmäinen pesä.

[muokkaa] Ravinto

Talitiainen on kaikkiruokainen. Se syö siemeniä, jyviä ja kesällä hyönteisiä ja muita selkärangattomia. Keväällä se taas syö mielellään silmuja ja versoja ja talvella tavataan usein nokkimassa rasvaa ruokintapaikoilla ja haaskoilla. Talvella talitiainen syö puiden oksissa talvehtivia ötököitä ja vierailee ahkeraan lintulaudoilla. Poikasia ruokitaan pääasiassa hyönteistoukilla, kirvoilla ynnä muilla, joskus myös siemenillä tai maapähkinöillä. Englannissa talitiaiset oppivat 1960-luvulla nokkimaan maitopullon foliosuojuksen rikki ja syömään maidon pinnalle kertyneen kerman. Sama tapa levisi myös Suomeen.

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Bergman, Göran 1980: Talitiaisen laulunsäkeen muuttuminen Suomessa ja Ruotsissa. – Ornis Fennica 57:97–109.
• Greenwood, P.J., Harvey, P.H. & Perrins, C.M. 1979: Talitiaisen parinmuodostuksen riippuvuus puolisoiden iästä ja synnyinpaikasta. – Ornis Fennica 56:75–85.
• Haartman, Lars von 1971: Talgmespopulationen på Lemsjöholm. – Lintumies 8:7–9.
• Halonen, Jorma 1976: Talitiaisen Parus major kaksi onnistunutta pesintää samana kesänä Pellossa. – Lintumies 1.1976 s. 31. SLY.
• Halttunen, Esa, Helle, Pekka & Kauppinen, Veli 1974: Talitiaisen Parus major talvipainosta Keski-Suomessa. – Lintumies 2.1974 s. 33–39. SLY.
• Helle, Pekka 1980: Talitiaisen yöpyminen lumikiepissä. – Ornis Fennica 57:175–176.
• Hildén, Olavi 1977: Talitiaisen painonvähennyksestä yön aikana. – Ornis Fennica 54:135–137.
• Hildén, Olavi 1978: Ikä- ja sukupuolijakauma eräässä talitiaisen Parus major talvipopulaatiossa Etelä-Suomessa. – Ornis Fennica 55:120–125.
• Hildén, Olavi 1979: Seitsenvuotiaan talitiaisen elämäntarina. – Ornis Fennica 56:33–34.
• Hildén, Olavi 1982: Nuorten lintujen osuus aikuiskuolleisuuden mittana tali- ja sinitiaisen pesimäkannoissa. – Ornis Fennica 59:149–151.
• Järvinen, Antero 1980: Talitiaisten syksyisestä saapumisesta taajamiin. – Lintumies 3.1980 s. 136–137. LYL.
• Lehtonen, Leo 1947: Zur Winterbiologie der Kohlmeise, Parus m. major L. – Ornis Fennica 24:32–47.
• Lehtonen, Leo 1954: Talitiaisen, Parus m. major L., laulurytmiikasta ja ääntelystä vuoden eri aikoina. – Ornis Fennica 31:99–115.
• Lehtonen, Leo 1983: Talitiaisen laulutavoista ja niiden muuttumisesta. – Ornis Fennica 60:16–20.
• Michelsson, Stig 1969: Tali- ja kuusitiaisen sekapesye. – Lintumies 4.1969 s. 104. SLY.
• Orell, Markku & Ojanen, Mikko 1979: Mortality rates of the Great Tit Parus major in a northern population. – Ardea 67:130–133.
• Orell, Markku 1983: Breeding and mortality of the Great Tit Parus major and the Willow Tit Parus montanus in Oulu, northern Finland. – Acta Univ. Oul. A 148. Biol. 19.
• Pitkänen, Jouko 1982: Kirjosieppo ruokkimassa talitiaisen poikasia. – Ornis Fennica 59:40.
• Pulliainen, Erkki 1980: Lapintiaisten ja talitiaisen ruokailuaktiivisuudesta ruokintapaikalla Itä-Lapissa keskitalvella. – Ornis Fennica 57:90–92.
• Pöysä, Hannu 1985: Osaavatko linnut käyttäytyä? Sosiaalisen arvojärjestyksen ongelma talitiaisen ruokailussa. – Lintumies 2.1985 s. 89–93. LYL.

[muokkaa] Lähteet

1. ↑ Rengastajatoimikunta: Rengastajan vuosikirja 2006. Rengastustoimisto. Helsinki.
2. ↑ EURING
3. ↑ Koskimies, Pertti: Suomen lintuopas. WSOY, 2005. ISBN 951-0-26541-1.
4. ↑ Koskimies, Pertti: Suomen lintuopas. WSOY, 2005. ISBN 951-0-26541-1.
5. ↑ Pihabongaus 2007 23. helmikuuta 2007. BirdLife Suomi. Viitattu 12. huhtikuuta 2007.