Pjotr Jermakov

Wikipedia

Pjotr Jermakov oli venäläinen, Jekaterinburgissa koko ikänsä elänyt kommunistipuolueen virkailija, komissaari. Hän otti osaa Nikolai IIn ja tämän perheen murhaan 16. heinäkuuta 1918.

Tämän likaisen työn teki bolsevikkien salaisen poliisin eli Tšekan osasto: kaksi venäläistä, kapteeni Jakov Jurovski ja komissaari Pjotr Jermakov sekä kymmenen miestä, joista kuusi oli bulgarialaisia ja unkarilaisia sotavankeja.

Venäläiset pitivät jo tuolloin bulgaareja ja unkarilaisia pelkkinä sivistymättöminä barbaareina, jotka kelpasivat vain tuollaisiin syntyperäisille venäläisille vastenmielisiin tehtäviin. He saivat tehdä myös vastenmielisimmän työn eli ruumiiden hävityksen, ja ehkä siksi mm. pääkallot hampaineen jäivät tunnistuskelpoisiksi, koska pakkovangit hutiloivat työssään. Työn jälkeen he katosivat mihin katosivat.

Jermakov kertoi karmean – joskin paljon myöhemmin täysin tuulesta temmatuksi todistetun - tarinan keisariperheen lopusta amerikkalaiselle lehtimiehelle ja maailmankulkurille Richard Halliburtonille vuonna 1935, ja lehtimiehen mukana tieto meni maailmalle. Halliburton julkaisi "Tsaarin tappajan kuolinvuodelausunnon" useissakin lehdissä ja matkakirjassaan Seven league boots. Jermakovin mukaan aivan kaikki ruumiiden jäännökset, myös pääkallot ja hampaat, poltettiin tuhkaksi bensiinin ja rikkihapon avulla, ja hän sanoi että itse levitteli tuhkan myrskytuuleen lapiolla kuorma-auton lavalta. Tämä uskottiin yli puoli vuosisataa.

Totuus oli jotain aivan muuta - mutta se oli haudattu todella syvälle.

Jurovski kuoli sairauteen ennen toista maailmansotaa; hän kuitenkin jätti pojalleen suuren määrän papereita työuransa ajalta, ja joukossa oli myös hiilipaperikopiot tsaariperheen teloitusta ja ruumiiden hävittämistä koskevasta, Trotskille osoitetusta salaisesta muistiosta. Tämän tärkeän asiakirjan sai ensin haltuunsa tsaariperheen jäännökset löytänyt elokuvaohjaaja Geli Rjabov, joka luovutti ne lopulta aikakautensa johtaville Romanov -tutkijoille, amerikkalaisille Suzanne ja Robert K Massielle.

Muistio paljasti vääjäämättä, että esimerkiksi pääkallot olivat jääneet ehjiksi ja että jäännökset oli haudattu kaksi kertaa: ensin kaivoskuiluun ja sitten soistuneeseen kohtaan metsässä, johon kaivoksesta nostettuja jäännöksiä kuljettanut kuorma-auto oli juuttunut.

Jermakovin sanottiin olleen kuolemaisillaan kurkkusyöpään Halliburtonin vierailun aikana, mutta kuitenkin hänen kuntonsa parani aivan ihmeesti sotavuosina. Jermakov kuoli lopulta kotonaan vuonna 1953.

[muokkaa] Lähteet

• Robert K Massie: Nikolai ja Aleksandra
• Robert K Massie: Romanovit - viimeinen luku
• Richard Halliburton: Seven league boots