Perustuslaillinen Oikeistopuolue
Wikipedia
| Perustuslaillinen Kansanpuolue – Konstitutionella Högerpartiet |
|
| Perustettiin | 1973 |
| Toiminta päättyi | 1992 |
| Äänenkannattaja(t) | Express |
| Hallitukset | ei osallistunut |
| Jäsenyydet | |
Perustuslaillinen Oikeistopuolue (POP) (ruots. Konstitutionella Högerpartiet) oli vuosina 1973–1992 toiminut suomalainen kaksikielinen oikeistopuolue. Puolue perustettiin 1973 nimellä Suomen Perustuslaillinen Kansanpuolue (SPK) (Finlands Konstitutionella Folkparti), mutta nimi vaihdettiin vuonna 1976 Perustuslailliseksi Kansanpuolueeksi (PKP) (Konstitutionella Folkpartiet), jottei se olisi sekoittunut lyhenteessään Suomen Kommunistiseen Puolueeseen (SKP). Perustuslaillinen Kansanpuolue muutti nimensä vuonna 1980 Perustuslailliseksi Oikeistopuolueeksi, jona se toimi vuoteen 1992 asti. Vuodesta 1992 lähtien puolueen ydin toimi Perustuslaillinen Oikeisto -nimisenä yhdistyksenä. Puolueen jäseniä tai kannattajia kutsuttiin perustuslaillisiksi. Nimitystä ei kuitenkaan tule sekoittaa sortokausien venäläistämistoimia vastustaneisiin perustuslaillisiin, vaikka niin sanotut "uudet perustuslailliset" ehkä jossain määrin halusivatkin samaistaa itsensä näihin. Puolue tavallaan jatkoikin suomalaiskansallisen perustuslaillisen nationalismin linjaa.
Puolueen koko olemassaolon aikana vuosina 1974–1992 sen tunnettuna ja legendaarisena puheenjohtajana toimi varatuomari Georg C. Ehrnrooth. Ehnrooth oli 1970-luvulla aikansa voimakkaimpia ja tunnetuimpia toisinajattelijoita yhdessä Suomen Maaseudun Puolueen Veikko Vennamon, Ruotsalaisen kansanpuolueen Victor Procopén ja Kansallisen Kokoomuksen Tuure Junnilan rinnalla. Hän ja häneen voimakkaasti nojannut puolue olivat poikkeuksellinen tapaus vastustaessaan avoimesti kommunismia vasemmistoradikalismin ja äärivasemmiston voiman vuosina 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa.
Perustuslaillinen kansanpuolue perustettiin, kun Ruotsalaisen kansanpuolueen (RKP) niin sanotun edistyksellisen oikeistosiiven, Pohjoismainen Perusta vapaudelle ja sosiaaliselle hyvinvoinnille (ruots. Nordisk Grund för frihet och social välfärd), johtaja ja kansanedustaja Georg C. Ehrnrooth erosi puolueestaan 1973 vastalauseena sen presidentti Kekkosta myötäillyttä Jan-Magnus Janssonin edustamaa keskiryhmähakuista linjaa vastaan. Ehrnrooth oli yhdessä Procopén kanssa ollut piikki Kekkosta myötäilleen Janssonin johtaman RKP:n lihassa. Ehrnrooth johti myös RKP:n suurimman piirin, Helsingin, oikeistosiipeä. Janssonin tarkoituksena oli pitää Ruotsalainen kansanpuolue hallituskelpoisena. Ehrnrooth näki RKP:n ja kokoomuksen tuen Kekkosen uudelleenvalinnalle 1974 olevan merkki suomettuneisuudesta. Ennen kaikkea Ehnroothille kyseessä oli perustuslaillinen periaatekysymys, jossa valtiosääntö hylättiin ja kansalaiset sysättiin syrjään. Ehrnroothin mukaan poikkeuslaki toimi perustuslain vastaisesti kansan ja sen yksilöiden oikeuksia ja vapauksia vastaan.
Puolue korosti toiminnassaan erityisesti perustuslaillisuutta, isänmaallisuutta, ja antikommunismia sekä SMP:n Veikko Vennamon tapaan Kekkos-vastaisuutta. Myös kristillisyydellä oli tärkeä asema Ehrnroothin ja hänen puolueensa aatemaailmassa. Vahvassa konsensusilmapiirissä perustuslaillisilla oli roolinsa valtakunnan toisinajattelijapuolueena. Jo vuonna 1958 äärivasemmisto leimasi Ehrnroothin "äärioikeistolaiseksi" ja "fasistiseksi". Puolue edusti äärioikeistoa 1970-1980-luvuilla vaatiessaan äärivasemmiston vallan kaventamista, kansanvallan ja perustuslaillisuuden lisäämistä sekä ulkopolitiikan muuttamista isänmaallisempaan suuntaan. Puolue vaati myös sosiaalista hyvinvointia, parlamentarismia ja vapaampaa keskustelua Suomen ulkopolitiikasta. Kekkos-vastaisuus oli kuitenkin suurin syy leimaamiseen, jota harrastivat vasemmiston lisäksi Keskustapuolue ja Kokoomus.
SPK/PKP/POP:lla oli oma eduskuntaryhmänsä vuosina 1973-1979 ja 1983-1987. Eduskuntaryhmään kuului enimmillään kaksi edustajaa vuosina 1977–1979, kun Kansallisen Kokoomuksen Kullervo Rainio siirtyi Perustuslailliseen Kansanpuolueeseen 1977. Eduskuntaryhmällä oli kaksi edustajaa oli myös vuosina 1973-1975, kun siihen kuului Ehrnroothin lisäksi entinen kokoomuslainen varanotaari Salme Katajavuori. POP osallistui viimeisen kerran eduskuntavaaleihin vuonna 1991. Neuvostoliiton hajottua se kuitenkin menetti lopullisen poliittisen merkityksensä ja aatteellisen pohjansa.
Vuoden 1978 presidentinvaaleissa puolueen ehdokkaana oli Ahti M. Salonen. Kun Salonen oli suostunut PKP:n ehdokkaaksi, hänet erotettiin SDP:stä, jonka jäsen hän oli siihen saakka ollut. Salosen suostumuksen taustalla oli se, että hän arvosteli presidentti Urho Kekkosen politiikkaa ja SDP tuki vaaleissa Kekkosta.
Vuoden 1982 presidentinvaaleissa POP asettui tukemaan SDP:n Mauno Koivistoa, minkä Koivisto itse koki varsin kiusalliseksi, varsinkin kun hänen suostumustaan POP:n ehdokkaaksi ei ollut kysytty. Sosialismin vastustamisella maineensa hankkineen puolueen asettuminen sosialistisen puolueen ehdokkaan taakse herätti myös yleistä ihmetystä. Puolueen tarkoituksena olikin SMP:n tavoin ennen muuta päästä Koiviston kansansuosion imuun. POP ei kuitenkaan saanut tällöin yhtään valitsijamiestä.
1970-1980-luvuilla perustuslaillisten ja sitä edustaneen Perustuslaillisen Kansanpuolueen/Oikeistopuolueen suurimpia juhlapäiviä oli 17. heinäkuuta vietettävä Perustuslain päivä, jota vietettiin ensimmäisen kerran virallisesti Kalevi Sorsan aloitteesta 1992 nimellä Kansanvallan päivä. Päivä oli vuonna 1994 kalenterissakin, mutta sitä ei ole enää vietetty kuin satunnaisesti. 17. heinäkuuta 1919 vahvistettiin Suomen tasavaltainen hallitusmuoto.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Puolueen kansanedustajat
Puolueella oli historiansa aikana neljä kansanedustajaa, joista Georg C. Ehrnrooth oli alun perin Ruotsalaisesta Kansanpuolueesta, Ulla Bogdanoff Suomen Maaseudun Puolueesta ja Salme Katajavuori sekä Kullervo Rainio Kansallisesta Kokoomuksesta.
- lastentarhanopettaja Ulla Bogdanoff (1986–1987)
- varatuomari Georg C. Ehrnrooth (1973-1978, 1983-1987)
- varanotaari Salme Katajavuori (1973–1975)
- professori Kullervo Rainio (1977-1979)
[muokkaa] Vaalitulokset
Eduskuntavaalit
|
Kunnallisvaalit
|
[muokkaa] Presidenttiehdokkaat
- 1978 Ahti M. Salonen
[muokkaa] Ylioppilaskuntien vaalit
Perustuslaillinen Kansanpuolueen kannatus varsinkin ruotsinkielisten opiskelijoiden keskuudessa oli laajaa. Muun muassa Åbo Akademis Studentkårin vaaleissa perustuslaillisten kannatus oli 1970- ja 1980-luvun vaihteessa neljänneksen luokkaa.lähde?
