Pekka Siitoin
Wikipedia
Timo Pekka Olavi Siitoin (20. toukokuuta 1944, Varkaus – 8. joulukuuta 2003, Vehmaa) oli Turussa ja Naantalissa vaikuttanut okkultisti ja uusnatsi.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Lapsuus ja nuoruus
Pekka Siitoin syntyi Varkaudessa. Siitoinin omien sanojen mukaan hänen biologinen äitinsä toimi tuolloin saksalaisen sotilassairaalan emäntänä Mikkelissä. Heti pojan syntymän jälkeen äiti olisi antanut pojan pois, ja kolmen viikon ikäisenä Pekka olisi muuttanut kasvattivanhempiensa mukana Loimaalle, jossa hän vietti elämänsä 15 ensimmäistä vuotta. Siitoin itse mielellään esitteli äitinsä "saksalaisen upseeri-isänsä huorana". Vuonna 1976 suoritetun poliisin esitutkinnan mukaan hän on kuitenkin syntynyt Siitoinin pariskunnan aviolapsena.[1] Omien sanojensa mukaan Siitoin tunsi jo nelivuotiaana olevansa kansallissosialisti, jolle kasvattiäiti teki natsiunivormun.[2]
[muokkaa] Työelämä ja opiskelut
15-vuotiaana Siitoin muutti vanhempiensa mukana Turkuun, jossa hän pätkätöiden jälkeen pääsi opiskelemaan kauppakouluun. Asepalveluksensa Siitoin suoritti Niinisalon mittauspatteristossa. Tämän jälkeen Siitoin perusti valokuvastudion, jota pyöritettiin aluksi vanhempien olohuoneesta käsin ja menestyikin kohtuullisesti. Liikehuoneiston hän perusti Turun Kaskenkadulle. Myöhemmin Siitoin laajensi studioaan, aloitti elokuvauksen sekä avasi alan myymälän. Elokuvaosasto Siitoin Filmi Oy teki pääasiassa mainos- ja matkailufilmejä, mutta myös muutaman pienellä budjetilla filmatun pornoelokuvan. Myöhemmin Siitoin Filmi Oy kustansi okkultistista, ufologista ja poliittista kirjallisuutta, josta Siitoin itse on kirjoittanut suurimman osan. Siitoin käytti kirjoittaessaan mm. salanimiä Peter Siitoin, Jonathan Sedd, Hesiodos Foinix, Peter von Weltheim, Edgar Bock ja Cassius Maximanus. Tunnetuin Siitoinin teoksista lienee kaksiosainen Musta Magia, joka on käännetty myös ruotsiksi.
Nuoruudessaan Pekka Siitoin opiskeli myös Suomen Teatterikoulussa ja oli Suomen tunnetuimman selvänäkijän, Aino Kassisen, opetuslapsi vuosina 1971–74 yhdessä Vesa-Matti Loirin kanssa. Kassinen perehdytti Siitoinin myös satanismiin, jota hän on sanonut harjoittaneensa siitä lähtien. Oppilasajan jälkeen Siitoin oli edennyt niin korkealle tasolle, että kykeni opettamaan muita ja perustikin tuolloin okkultistisen Turun Hengentieteen Seuran, jota seurasi poliittis-okkulttinen Pegasos-seura. Turun Hengentieteen seuran aikoihin Siitoin suoritti kaukoparannusta ja julkaisi runsaasti alaan liittyvää kirjallisuutta.
[muokkaa] Politiikka
Poliittisen vaikuttamisen Siitoin aloitti Suomen Maaseudun Puolueen riveissä 1970-luvun alussa, jossa kohosikin kunnallisjärjestön varapuheenjohtajaksi. SMP:n hajaantumisen ja Suomen Kansan Yhtenäisyyden Puolueen perustamisen jälkeen Siitoin jäi pois toiminnasta, ryhtyi julkisesti kansallissosialistiksi ja perusti useita järjestöjä, kuten Isänmaallinen Kansanrintama (IKR). Siitoin piti itseään Suomen kansallissosialistisen liikkeen valtakunnanjohtajana ja sai enimmillään muutamia kymmeniä kannattajia. Siitoinin merkittävin poliittinen saavutus lienee 141 ääntä vuoden 1996 kunnallisvaaleissa, joka oli kuudenneksi eniten koko Naantalissa.[3] Hän ei kuitenkaan tullut valituksi johtuen heikommasta vertailuluvusta (ks. D'Hondtin menetelmä). Valtuustopaikka jäi 29 äänen päähän.
Sisäasiainministeriö lakkautti neljä hänen perustamaansa järjestöä 4. marraskuuta 1977 uusfasistisina ja Pariisin rauhansopimuksen vastaisina.
[muokkaa] Kansallis-Demokraattinen Puolue
Kansallis-Demokraattinen Puolue (KDP) perustettiin korvaamaan kiellettyä IKR:ää kesällä 1978. KDP ei koskaan ollut puoluerekisterissä, eikä se ollut edes rekisteröity yhdistys, jotta yhdistyslainsäädäntö ei koskisi sitä. Käytännössä se toimi kuitenkin virallisen yhdistyksen tavoin. Kansallis-Demokraattinen Puolue oli organisoitu paikallisosastoihin ja paikalliskomendantteja oli eri puolilla Suomea. KDP kuului lyhyen aikaa Kansallinen Rintama (aikaisemmin Kansallinen Liittoneuvosto) -nimiseen suomalaisten kansallismielisten järjestöjen kattojärjestöön, jonka puheenjohtajana toimi Väinö Kuisma. Muut jäsenjärjestöt olivat Arjalainen Germaaniveljeskunta, Arjalaisen Veren Liitto ja Suomen Kansallisrintama, joka toimi aluksi itsenäisenä järjestönä, sittemmin KDP:n alaisuudessa.
Vuonna 1984 toiminta oli taantunut Siitoinin alkoholiongelmien vuoksi lähes pelkäksi postimyynniksi. KDP:ssä yritettiin vallankaappausta jäsenistön ollessa tyytymättömiä johtajansa toimintaan.[4]
Maaliskuussa 1985 Siitoin kuitenkin palasi kuvioihin esiintymällä kannattajiensa kanssa Turun yliopiston ylioppilaskunnan kaapelitelevisiossa, Kylä-TV:ssä. Turun yliopistossa alkoi myös esiintyä irlantilaisperäisiä fasistisia tarroja. Kyseinen toiminta meni myös eduskuntakyselyyn.[5] Syyskuussa 1985 Siitoin pyysi KDP:n kunniajäseneksi Pentti Linkolaa.[6]
Siitoin esiintyy Arjalaisen Germaaniveljeskunnan (sittemmin Isänmaallinen Oikeisto) silloisen puheenjohtajan Väinö Kuisman kanssa 1990-luvun alussa tehdyllä Sieg Heil Suomi -dokumentilla, jonka on suunnitellut ja ohjannut Nina Stenros. Dokumentti käsittelee pääasiassa Arjalaisen Germaaniveljeskunnan toimintaa sekä Kansallisen Rintaman perustamista.
[muokkaa] Rikostuomiot
Siitoin tuomittiin vuonna 1977 viideksi vuodeksi ja seitsemäksi kuukaudeksi vankeuteen yllytyksestä SKP:n Tiedonantaja-lehteä painaneen kirjapaino Kursiivin tuhopolttoon ja Pariisin rauhansopimuksessa kielletyn järjestön perustamisesta. Siitoin itse väitti saaneensa vankeustuomionsa "pääasiassa poliittisista syistä". Siitoin oli jo aikaisemmin tuomittu sakkoihin mm. ilkivallasta Turun synagogaa vastaan.
[muokkaa] Loppuvaiheet
Siitoin herätti elämänsä aikana ristiriitaisia tuntemuksia. Useimpien mielestä hän oli varsinkin loppuaikoinaan lähinnä koominen hahmo. Viimeisen oikeusjutun syyte koski alkoholin luvatonta myyntiä vuonna 1997. Monet uusnatsit epäilivät hänen vahingoittavan liikkeen uskottavuutta farssimaisiakin muotoja saaneella toiminnallaan, eikä Siitoin edelleenkään ole suosittu puheenaihe heidän keskuudessaan. Siitoinin viimeisiä mediajulkisuutta saaneita tempauksia oli Muumipeikkoa esittävän nuken hirttäminen lipputankoon vuonna 1993: tällä teolla Siitoin halusi osoittaa mieltään Naantalin perusteilla ollutta Muumimaailma-lomakohdetta vastaan. Teko uutisoitiin turkulaisissa paikallislehdissä. Kaikesta huolimatta Siitoin kuitenkin säilytti pienen uskollisen kannattajakunnan loppuun asti.
Viimeiset vuotensa Siitoin asui huvilallaan Vehmaalla jouduttuaan myymään Naantalin kiinteistönsä yhtiötoverin, entisen SS-mies ja professori Pekka Soilan, taloudellisten epäselvyyksien takia. Siitoin kuoli syöpään joulukuussa 2003 Vehmaan terveyskeskuksessa, ei Naantalissa, kuten monissa yhteyksissä on virheellisesti väitetty.
[muokkaa] Perhe
Omien sanojensa mukaan Siitoin ehti elämänsä aikana olla n. 50 kertaa kihloissa ja kolme kertaa naimisissa. Hänellä oli myös kuusi lasta, joista nuorin syntyi 1997. Vanhin poika Petri Siitoin, kuuden laudaturin ylioppilas, kuoli auto-onnettomuudessa Säkylässä 1985 lähdettyään autolla viikonlopuksi varusmieslomalle. Tapahtuma masensi Siitointa niin paljon, että poliittinen toiminta lamaantui pitkäksi aikaa.
[muokkaa] Elämäkerta
Vuonna 2006 julkaistiin Iiro Nordlingin ja Olavi Koskelan kirjoittama Siitoinia käsittelevä 208-sivuinen elämäkertakirja Suomen Führer – Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin (1944–2003).
[muokkaa] Teokset
- Yhteys ufoihin ja henkimaailmaan (Hesiodos Foinix), Turun hengentieteellinen seura, 1973
- Musta Magia I (Peter Siitoin), Turun hengentieteellinen seura, 1974
- Henget kertovat (Peter von Weltheim), Turun hengentieteellinen seura, 1974
- Uuden ajan unikirja (Cassius Maximanus), Turun hengentieteellinen seura, 1974
- Ufot, uskonto ja paholainen (Jonathan Shedd), Turun hengentieteellinen seura, 1974
- Musta Magia II, Turun hengentieteellinen seura, 1975
- Työväenluokan tulevaisuus (Peter Siitoin), Turun hengentieteellinen seura, 1975
- Paholaisen Katekismus, Kansallis-mytologinen yhdistys, 1977
- Laillinen laittomuus Suomessa, Kansallis-mytologinen yhdistys, 1979
- Rotu-oppi, Kansallis-mytologinen yhdistys, 1983
- Demokratia vaiko Fasismi? (Peter Siitoin), Kansallis-mytologinen yhdistys, 1984
- Kohti uutta uskoa (Peter von Weltheim), Kansallis-mytologinen yhdistys, 1989
[muokkaa] Lähteet
- Mari Kalliala: "Pekka Siitoin – A reprensentative of the cultic milieu" (s. 97–113) Kyösti Pekosen toimittamassa teoksessa The New Radical Right in Finland (The Finnish Political Science Association, 1999)
- Iiro Nordling & Olavi Koskela: Suomen Führer – valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin (1944–2003) (omakustanne, 2006).
- Ike Vil: "Sons of Northern Darkness – runoilijoita ja mielipuolia" – Ike Vilin kirjoittama artikkeli okkultismista Inferno Magazinessa #14 (12/2003).
- Kimmo Miettinen: "Pekka Siitoin – upseeri ja herrasmies" – Pekka Siitoinin haastattelu Bambi-lehdessä (3/1983).
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Poliisitutkintapöytäkirja 1/24/4/1976, Supo HM 663
- ↑ Siitoinin televisioesiintyminen vuodelta 1998
- ↑ Turun Sanomat, 26.7.1996
- ↑ Ilmoitus Tku 280/8.6.1984. Supo HM 6463
- ↑ Ilmoitus Tku 119/14.3.1985. Supo HM 6463
- ↑ Ilmoitus To 129/17.12.1985. Supo HM 6463
