SKP:n Turun piirijärjestö
Wikipedia
| Suomen kommunistisen puolueen Turun piirijärjestö ry. |
|
 |
|
| Alue | Varsinais-Suomi, Varsinais-Suomen vaalipiiri |
| Toimisto | Vanha Hämeentie 29 20540 Turku |
| Johto | Martti Leppänen (piirisihteeri) Pertti Haverinen (puheenjohtaja) |
| Kansanedustajia | – / 17 (2007) |
| Kunnanvaltuutettuja | 3 / 1 326 (2004) |
| Kotisivu | www.skp.fi/turku |
Suomen kommunistisen puolueen Turun piirijärjestö on SKP:n toimintaa Varsinais-Suomen vaalipiirissä ohjaava yhdistys, jonka piiritoimisto sijaitsee Turussa T-talolla. Vuonna 1919 perustettua piiriä johtavat nykyisin piirisihteeri Martti Leppänen ja puheenjohtaja Pertti Haverinen.
SKP:n 1960-luvulla alkanut hajaannus sai alkunsa Turun suunnalta piirin johdon asetuttua tukemaan oppositiota. 1980-luvun puolivälissä SKP erotti Turun piirijärjestönsä ja perusti tilalle SKP:n Varsinais-Suomen piirijärjestön (1985–1990). Turun piirijärjestö siirtyi tämän jälkeen SKP:n (Yhtenäisyys) alaisuuteen. Nykyisin piiri on SKPy:n 1990-luvulla muodostaman uuden SKP:n jäsenjärjestö.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
[muokkaa] Maanalaiset vuodet
Ensimmäiset yhteydet SKP:n Venäjällä olleen keskusjohdon ja Turun seudun kannattajien välille syntyivät alkuvuodesta 1919 ja myöhemmin samana vuonna aloitti toimintansa ensimmäinen piirikomitea (pik). Komitea piti yhteyttä Pietariin Helsingin kautta ja alkoi muodostaa yhteyksiä lähikuntiin. Komitean toiminta oli äärimmäisen konspiratiivista ja sen kokoukset pidettiin metsissä tai syrjäisissä rakennuksissa, joihin saavuttiin yksitellen. Puolueen jäsenet olivat järjestäytyneet kolmihenkisiin soluihin.[1]
SKP:n Turun piiri osallistui 1920-luvulla myös julkiseen toimintaan erilaisten laillisten työväenjärjestöjen puitteissa. Monet aiemmin SDP:n toiminnassa mukana olleet liittyivät 1920 Suomen sosialistiseen työväenpuolueeseen. Järjestöistä SSTP:hen siirtyi mm. Nummenmäen työväenyhdistys Taisto. Suomen Ammattijärjestössä kommunistit pyrkivät nostattamaan työtaisteluita. Vuoden 1922 eduskunta- ja kunnallisvaaleissa SSTP sai Turussa puolet enemmän ääniä kuin SDP.[2] Vaaleissa 1924, 1927 ja 1929 Sosialistisen työväen ja pienviljejöiden vaaliliitot saivat kussakin kaksi kansanedustajaa.
Kun SSTP ja SSN julistettiin laittomiksi vuonna 1923 lakkautettiin Turussa mm. työväenyhdistykset Tarmo ja Taisto sekä Turun ja Nummenmäen sosialidemokraattiset nuoriso-osastot. Taiston tilalle perustettiin 1924 Nummenmäen Työväen paikallisjärjestö. Julkisen vasemmistolaisen toiminnan keskuksina toimivat Nummenmäen Taisto-talo, Raunistulan Tarmon talo, Kärsämäen Rientola ja Hirvensalon Sorto. Sosialistisen nuorisoliiton tultua lakkautetuksi paikalliset nuoret toimivat Suomen kommunistisen nuorisoliiton riveissä. SKNL:n Turun piirikomitea sai toimintansa käyntiin vuoteen 1927 mennessä.[3]
Vuonna 1930 SKP:n Turun alueen toiminta vaikeutui viranomaisten lakkautettua julkiset järjestöt ja Lapuan liikkeen suljettua työväentalot. Tunnetut paikalliset kommunistit kokivat pahoinpitelyjä ja muilutuksia. Toimenpiteistä huolimatta Turun piirikomitea jatkoi toimintaansa ja sillä oli aluesoluja kaikilla Turun esikaupunkialueilla, joillakin keskustan alueilla ja työpaikoilla. Maaseudulla soluja toimi Aurassa, Kärsämäessä, Laitilassa, Loimaalla, Mynämäellä ja Paraisilla.[4]
Maanalaisen puoluetoiminnan keskeinen muoto oli laittomien julkaisujen levittäminen jäsenistölle. Valtakunnallisten lehtien lisäksi Turun piirin alueella oli paikallisia julkaisuja. SKP:n ja SKNL:n yhteinen äänenkannattaja oli nimeltään Kumous, jota painettiin Kirkkotiellä Nummenmäellä, Rymättylässä ja Kuusistossa itsetehdyillä monistuskoneilla. Monet Turun piirin solut julkaisivat epäsäännöllisesti pienilevikkisiä monistelehtisiä. Opintotoiminta oli myös olennainen osa solujen toimintaa.[5]
SKP:n Turun piirikomitea organisoi monia mielenosoituksia ja mellakoita, joita järjestettiin säännöllisesti mm. kolmen L:n päivänä, kansainvälisenä naistenpäivänä, vappuna ja Lokakuun vallankumouksen vuosipäivänä. Mielenosoitusten ohjelma rajoittui usein lyhyisiin puheisiin, koska poliisi pyrki hajottamaan ne mahdollisimman nopeasti. Vuoden 1932 vappuna kommunistityöläiset aiheuttivat kaaosta päätettyään siirtää viranomaisten piirittämän mielenosoituksensa Kauppatorilta Kupittaalle, jonne SDP:n kannattajat olivat kokoontuneet. SDP:n tilaisuus keskeytyi kommunistien alettua laulaa kovaäänisesti Kansainvälistä, jonka jälkeen poliisi hyökkäsi ryhmän kimppuun. Tapahtumasta käytettiin seuraavan päivän lehdissä mm. nimeä "Kupittaan kapina".[6]
SKP:n aktiiveja jäi 1920- ja 1930-luvuilla kiinni säännöllisin väliajoin. 1930-luvun pahimmat "palot" ajoittuivat Varsinais-Suomessa lokakuuhun 1932, jolloin jäi kiinni SKNL:n johtoa ja kevääseen 1933, jolloin piirikomitean johto koki menetyksiä. SKP:n yhteydet katkesivat väliaikaisesti, mutta ne saatiin myöhemmin taas toimimaan.[7] Piirikomitean johtama toiminta oli silti hyvin pienimuotoista.
1930-luvun alussa SKP pyrki rakentamaan salaista Suomen punaista ammattijärjestöä, joka jäi pieneksi. Turussa Crichton-Vulcanilla järjestöön kuului noin 170 jäsentä. 1930-luvun puolivälissä toiminta suunnattiin Kominternin ohjeiden mukaisesti SAK:hon ja muihin SDP:n johtamiin julkisiin järjestöihin.[8] Uutta kansanrintamapolitiikkaa tosin vastustettiin turkulaisten kommunistien keskuudessa laajemmin kuin muualla.[9]
Talvisodan jälkeen 1940 kommunistit toimivat Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seurassa. 7. elokuuta SNS:n joukkokokous Urheilupuistossa saarrettiin ja väkijoukko siirtyi Kauppatorille vaatimaan ystävyysseuran työntekijän vapauttamista. Tilanteesta kehkeytyi useita tunteja kestänyt katutappelu. Yksi mielenosoittaja sai surmansa poliisin luodista. SNS:n Turun osasto lakkautettiin joulukuussa. Jatkosodan alettua kommunistit pyrkivät järjestämään vastarintatoimintaa, jonka seurauksena suistettiin raiteilta yksi juna ja räjäytettiin ammusvarasto.[10]
[muokkaa] Sotien jälkeiset vuodet
Jatkosodan päätyttyä kommunistit vapautuivat vankiloista ja toiminta käynnistyi uudelleen. Ensimmäinen julkinen esiintymine Varsinais-Suomessa oli Turun siviilirekisteriläisten yhdistyksen vapautuneille järjestämä solidaarisuustilaisuus 17. lokakuuta VPK:n talossa. SKP:n Turun osasto aloitti toimintansa 10. marraskuuta Taisto-talossa Nummenmäellä. Muita osastoja alkoi syntyä vuoden lopussa. Suurimmille työpaikoille perustettiin työpaikkaosastoja SKP:n Turun piirijärjestö rekisteröitiin 14. tammikuuta 1945 ja sen ensimmäinen edustajakokous pidettiin huhtikuussa. Vuoden 1946 alkuun mennessä piirin osastoissa oli yhteensä noin 3 000 jäsentä.[11]
Eduskuntavaaleissa 1945 Turun eteläisestä vaalipiiristä valittiin SKDL:n listalta eduskuntaan 5 kommunistia. Lokakuussa 1948 valmistui Turkuun Eerikinkadulle Järjestötalo, jonne SKP:n piirijärjestö muiden kansandemokraattisten järjestöjen tavoin siirtyi.[12]
SKP:n Turun piiri tuli tunnetuksi vahvana toimijana erityisesti teollisuustyöläisten keskuudessa. Vuonna 1953 piirin jäsenistä 89 prosenttia luokiteltiin työläisiksi. 1950-luvun puolivälissä SKP:lla oli jonkinasteista toimintaa lähes sadalla työpaikalla.[13]
Piirijärjestöllä oli sotien jälkeen monenlaisia yhteyksiä Neuvostoliiton kommunistiseen puolueeseen. Vuonna 1968 solmittiin viralliset suhteet Turun piirin ja NKP:n Leningradin aluekomitean välille.[14]
1960-luvun puolivälissä varsinaissuomalaisten kommunistien keskinäiset välit kiristyivät. Turku oli SKP:n opposition syntysija, josta riitely lähti katkerimmin alkuun. Kiista muodostui marxilais-leniniläistä oikeaoppisuutta korostaneen SKP:n Turun piirin johdon ja uudistusmielisten kommunistien välille. Alttiutta muutokseen oli etenkin SKDL:n piirijärjestössä, mikä näkyi mm. suorasanaisuutena piirin sanomalehdessä Uusi Päivä. SKP:n piirijärjestö kehotti lopulta jäseniään lakkauttamaan lehden tilaukset.[15]
Vuonna 1966 puheenjohtajan paikalta syrjäytetty Aimo Aaltonen oli turkulainen ja Toivo Forssin johtama piirijärjestö noudatti Aaltosen ryhmän ohjeita tarkasti. Tämä korosti myös Forssin ja tämän lähipiirin merkitystä. Forss, Urho Jokinen ja Tuure Lehtonen muodostivat turkulaisen triumviraatin, jonka vastustajia ei katsottu hyvällä. Turun piirikomitea oli täysin puolueopposition miehittämä jo vuonna 1967. Kun Ensio Laine nousi eduskuntaan vuonna 1968, tuli hänestä piirijärjestön tärkein edustaja julkisuudessa. Piirijohdon vahvinta kannattajakuntaa olivat varttuneemmat jäsenet ja suuren Metalli 49:n toverit.[15]
Lokakuussa 1967 75 turkulaiskommunistia julkaisi Uudessa Päivässä julkilausuman, jossa kritisoitiin piirijärjestön demokratian tilaa. Myöhemmin lausuman allekirjoitti vielä 650 muuta syrjinnän kohteeksi mielestään joutunutta kommunistia. 1. syyskuuta 1968 SKP:n enemmistön kannattajat muodostivat eheyttämistoimikunnan, jota johti Väinö Lahti. Osa piirin osastoista siirtyi toimikunnan alaisuuteen. Uudistuslinjaa organisoi tarmokkaimmin Turussa Aarre Isaksson. Kansanedustajista sen kannattajiin lukeutuivat Paavo Aitio, Aimo Laiho ja Pekka Silander.[15]
Syksyllä 1968 piiri antoi varauksettoman tukensa Varsovan liiton toimenpiteille Tšekkoslovakiassa.[15]
Vuodenvaihteesta 1970 lähtien SKP:n Turun piiri oli yksi Tiedonantajan julkaisijajärjestöistä. Turku oli jo helmikuussa 1969 ehdottanut liittymistä Tiedonantajan julkaisijoihin.[15] Turussa avattiin Tiedonantajan aluetoimitus tammikuussa 1976.[16]
[muokkaa] Piirisihteerit
|
[muokkaa] Vaalit
SKP on osallistunut vaaleihin itsenäisesti eduskuntavaaleista 1999 lähtien. Tätä ennen Turun piirijärjestö osallistui vaaleihin SSTP:n (1920-luvulla), SKDL:n (1945–?) ja Demokraattisen vaihtoehdon (1987–1988) listoilla.
Eduskuntavaalit
|
Kunnallisvaalit
|
Europarlamenttivaalit
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
[muokkaa] Osastot
- SKP:n Kaarinan kaupunkiosasto
- SKP:n Loimaan seutukunnan osasto
- SKP:n Paimion osasto
- SKP:n Paraisten osasto
- SKP:n Ruskon osasto
- SKP:n Turun kaupunkijärjestö
- SKP:n Kastun osasto
- SKP:n Pahaniemen osasto
- SKP:n Räävelin osasto
- SKP:n Turun keskikaupungin osasto
- Uudenkaupungin SKP
[muokkaa] Kirjallisuus
- Tuija Vanamo & Jouko Grönholm: Punaiset liput. SKP:n Turun piirijärjestön historia (SKP:n Turun piirijärjestö 1977).
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Vanamo & Grönholm 1977, s. 22–23.
- ↑ Vanamo & Grönholm 1977, s. 26–32.
- ↑ Vanamo & Grönholm 1977, s. 38–50.
- ↑ Vanamo & Grönholm 1977, s. 53–57.
- ↑ Vanamo & Grönholm 1977, s. 58–63.
- ↑ Vanamo & Grönholm 1977, s. 63–66.
- ↑ Vanamo & Grönholm 1977, s. 66–69.
- ↑ Vanamo & Grönholm 1977, s. 73–76.
- ↑ Aarne Saarinen: Suomalaisen kommunistin kokemuksia (Tammi 1984), s. 85.
- ↑ Vanamo & Grönholm 1977, s. 89–93.
- ↑ Vanamo & Grönholm 1977, s. 100–108.
- ↑ Vanamo & Grönholm 1977, s. 112,124.
- ↑ Vanamo & Grönholm 1977, s. 136–139.
- ↑ Vanamo & Grönholm 1977, s. 145.
- ↑ 15,0 15,1 15,2 15,3 15,4 Veli-Pekka Leppänen: Kivääri vai äänestyslippu (Edita 1999), s. 194,209,269–274.
- ↑ Vanamo & Grönholm 1977, s. 243.
