Mustapäätasku
Wikipedia
| Mustapäätasku | ||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen | ||||||||||||||||||
 |
||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||
| Saxicola torquatus (Linnaeus, 1766) |
||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||
 Mustapäätasku Wikispeciesissä |
Mustapäätasku (Saxicola torquatus) on sieppojen heimoon lukeutuva pieni varpuslintu.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Koko ja ulkonäkö
Linnun pituus on 11,5–13 cm ja paino 13–17 g. Kooltaan ja habitukseltaan muistuttaa pensastaskua. Syksyiset nuoret linnut ja talvipukuiset naaraat ovat josku hankalasti pensastaskusta erotettavissa. Lennossa pyrstön yläpuolen kuviointi on erilainen: mustapäätaskulta puuttuu valkea kuviointi. Juhlapukuinen koiras on helppo tuntea: pää on musta ja kaulassa leveä valkoinen sepel, rinta oranssi, selkä tumma ja yläperä valkoinen. Kaksi alalajia, joita molempia tavataan Suomessa: rubicola esiintyy Etelä- ja Keski-Euroopassa, maura Itä-Euroopassa. Äänet ja laulu poikkeavat pensastaskusta.
Euroopan vanhin rengastettu mustapäätasku on ollut saksalainen, vähintään 8 vuotta 10 kuukautta vanha yksilö.
[muokkaa] Esiintyminen
Laaja esiintymisalue kattaa Aasian ja Euroopan, pohjoisimpia osia lukuun ottamatta, sekä Afrikan. Suomessa tavataan vuosittain, mutta pesintää ei ilmeisesti tapahdu joka vuosi. Euroopan pesimäkanta on 1–2 miljoonaa paria.
[muokkaa] Elinympäristö
Kuivat, lyhytkortiset avomaat ja vuorenrinteet.
[muokkaa] Lisääntyminen
Pesä maassa mättäässä tai matalalla kasvillisuuden varassa. Munia 4–6, joita naaras hautoo noin 2 viikkoa.
[muokkaa] Ravinto
Pienet ja keskikokoiset hyönteiset sekä muut selkärangattomat. Pyydystää sekä lentäviä että maassa tai kasvillisuudessa liikkuvia öttiäisiä.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Jännes, Hannu 1990: Mustapäätaskun Saxicola torquata alalajien ja sukupuolen määrittämisestä sekä lajin esiintymisestä Suomessa. – Lintumies 4.1990 s. 162–173. LYL.
