Kalmo

Wikipedia

Kalmo eli kalma on kuollut ihmisen ruumis. Kalma tosin tarkoittaa myös kuolemaa, ja sanalla on muitakin merkityksiä (katso: kalma).

Kalmoja nimitetään usein ruumiiksi tai kunnioittavammin vainajiksi. Ruumiilla voidaan kuitenkin viitata myös elävään ruumiiseen kuten sanonnassa "terve sielu terveessä ruumiissa". Vainaja taas tarkoittaa edesmennyttä ihmistä laajemminkin kuin vain kuolleena ruumiina, esimerkiksi palvottaessa vainajia tai puhuttaessa siitä, mitä isävainaalla oli tapana sanoa.

Ihmislajille kalmot ovat lähes aina olleet tabu, ja niitä on täytynyt käsitellä tarkasti määrätyin tavoin. Tärkein ja lähes kaikkia kulttuureita yhdistänyt määräys on ollut päästä kalmoista eroon, toimittaa ne tavalla tai toisella pois elävien välittömästä läheisyydestä. Ihmisruumis alkaa, varsinkin kuumassa ilmastossa, mädäntyä pian kuoleman jälkeen, jolloin se alkaa levittää pahaa hajua ja on vaarallinen terveydelle. Kalmot onkin ollut hyödyllistä poistaa elävien asuinpaikoista jo hygieniankin vuoksi. Ruumiit on poistettu näkyvistä myös niihin liittyvien kulttuurillisten määräysten ja ehkä jopa synnynnäisten pelkojen takia. On myös mahdollista, että kulttuurilliset ja uskonnolliset määräykset ja pelot ovat syntyneet käytännön tarpeesta, joka voi olla esim. hygienia. Hankkiutuminen eroon maallisesta ruumiista ei kuitenkaan ole tarkoittanut hankkiutumista eroon vainajasta, jota – tarkemmin ottaen jonka sielua tai elämänkaarta – on usein arvostettu, muisteltu, surtu tai palvottu.

Yleisiä tapoja käsitellä kalmoja ovat olleet hautaaminen maan, kivien tai veden alle, ja polttaminen tai näiden yhdistelmät. Kalmojen tai vainajan tuhkien rituaalinen sijoituspaikka on kalmisto. Länsimaissa kalmistot ovat usein hautausmaita.

Joskus kalmot on myös viety asumattomalle paikalle, jonne ne on hylätty tai jätetty tarkoituksella kuivumaan tai jäätymään. Sopivassa ilmastossa kalmot voivat näin käsiteltyinä säilyä pitkään. Joissakin kulttuureissa kalmojen säilyvyyttä on lisätty huomattavasti balsamoinnilla eli muumioinnilla. Toisissa taas kalmon syömistä on pidetty vainajaa kunnioittavana ja jossakin mielessä tämän sielua säilyttävänä toimituksena. Myös kulttuureissa, joissa kalmoja on syöty, on toimittu pian kuoleman jälkeen, sillä mädäntynyt kalmo on vaarallinen terveydelle syötynä.