Imusolmuke

Wikipedia

Imusolmuke (nodus lymphoideus, nodus lymphaticus, lymphonodus), jota joskus virheellisesti kutsutaan imurauhaseksi, on pieni, pavunmuotoinen, kotelon ympäröimä imukudoselin, jonka lävitse virtaa imuneste. Imusolmukkeita on runsaasti elimistön eri osissa (ihmisellä arviolta 500–600) erityisesti kaulan, nivusten, kainaloiden ja suoliston alueella. Niiden koko vaihtelee suuresti, ihmisellä ne ovat pituudeltaan normaalisti 1–25 millimetriä; imusolmukkeet suurenevat tavallisesti infektion tai kasvaimen yhteydessä, mutta toisinaan ne voivat terveelläkin ihmisellä tuntua satunnaisesti suurentuneilta. Imusolmukkeet ovat osa imusuonistoa, jonka tehtävät liittyvät elimistön immuunipuolustukseen; ne toimivat suodattimina, joiden lävitse imuneste siivilöityy matkallaan vereen ja jotka keräävät ja tuhoavat verestä bakteereita sekä viruksia.

[muokkaa] Anatomia

Imusolmukkeeseen tulee sen kuperalta puolelta lukuisia imusuonia. Imusolmukkeen kovera puoli on nimeltään imusolmukeportti (hilum) ja sen kohdalla kulkevat imusolmukkeeseen verta tuovat ja vievät verisuonet sekä imunestettä solmukkeesta vievät imusuonet (yksi tai enintään muutama).

Uloimpana imusolmukkeessa on sidekudoksinen kapseli, josta työntyy väliseinämäisiä sidekudosjuosteita (trabeculae) imusolmukkeen sisäosiin. Kolmas imusolmuketta tukeva rakenne on verkkomainen sidekudos, joka koostuu alkeellisista mesenkyymisoluja muistuttavista soluista sekä niiden tuottamista verkkosyistä ja jotka muodostavat hienon tukiverkon läpi koko elimen.

Imukudoksen perussolukko jaetaan kuorikerrokseen eli korteksiin (cortex) sekä ydinosaan eli medullaan (medulla).

Korteksissa on sidekudosverkoston tukemia tuhansien imusolujen muodostamia soluryhmiä, imukeräsiä eli lymfafollikkeleita (noduli lymphoidei). Pääosin pienistä lymfosyyteistä koostuvia imukeräsiä kutsutaan primaarikeräsiksi. Sekundaarikeräsiä puolestaan ovat imukeräset, joiden keskellä on kalpeampi alue, itukeskus (centrum germinale). Itukeskus muodostuu (ja tällöin myös primaarikeräinen muuttuu sekundaarikeräseksi), kun B-imusolut alkavat antigeenikosketuksen jälkeen jakaantua aktiivisesti ja muuttua plasmasoluiksi. Korteksin medullaa lähinnä oleva osa (ns. syvä korteksi, jukstamedullaarikorteksi tai parakorteksi) (paracortex) ei sisällä imukeräsiä vaan pääasiassa T-imusoluja ja sen muodostuminen on riippuvainen kateenkorvasta.

Medulla koostuu imukudosjuosteista, joiden välissä kulkee imusuonipoukamia, medullaarisinuksia.

[muokkaa] Toiminta

Imuneste virtaa imusolmukkeeseen afferenttien imusuonten kautta ja laskeutuu kapselin alaiseen tilaan, subkapsulaarisinukseen, ja sitä kautta edelleen trabekulaari- ja lopulta medullaarisinuksiin. Sinuksissa on runsaasti makrofageja, jotka pyydystävät imunesteestä vieraita partikkeleita ja suodattavat imunestettä. Medullaarisinukset yhtyvät imusolmukeportissa ja imuneste poistuu imusolmukkeesta efferenttien imusuonten kautta.

Imusolut, sekä B- että T-solut, kiertävät jatkuvasti imusolmukkeiden kautta. Ne tulevat imusolmukkeeseen verenkierron mukana ja saattavat tunkeutua verisuonten seinämien läpi diapedeesin avulla. B-solut vaeltavat korteksiin ja medullaan, T-solut taas syvään korteksiin.

Kun imusolu havaitsee antigeenin, B-solut aktivoituvat ja vaeltavat itukeskuksiin, jossa ne muuttuvat antibodeja eli vasta-aineita tuottaviksi plasmasoluiksi. Sieltä ne jatkavat edelleen medullaarijuosteisiin. Antigeenin kohtaaminen (esimerkiksi infektiossa) voi nopeuttaa imusolujen vaellusta jopa 10-kertaiseksi, mikä näkyy imusolmukkeen turpoamisena.

[muokkaa] Lähteet

• Lääketieteen termit. 4. painos. Kustannus Oy Duodecim, 2002.

• Tirri, Lehtonen, Lemmetyinen, Pihakaski, Portin: Biologian sanakirja. Otava, 2001.

• Ross, Romrell, Kaye: Histology. 3rd ed. Lippincott Williams & Wilkins, 1995.