Erwin Rommel

Wikipedia

Erwin Rommel
1891–1944
Lisänimet	Erämaan kettu (saks. Wüstenfuchs)
Syntymäpaikka	15. marraskuuta 1891, Heidenheim, Saksa
Kuolinpaikka	14. lokakuuta 1944, Ulm, Saksa
Maa tai osapuoli	Saksa
Palvelusvuodet	1910–1944
Ylin sotilasarvo	sotamarsalkka
Komentajuudet	Alpen Korps 1917–1918 "Haamudivisioona" 1940 Deutsches Afrikakorps 1941–1943 Armeijaryhmä E 1943 Armeijaryhmä B 1943-1944
Korkeimmat kunniamerkit	rautaristi tammen lehvillä, miekoilla ja timanteilla Pour le Mérite

Erwin Johannes Eugen Rommel ( kuuntele ääntämys^?, 15. marraskuuta 1891, Heidenheim – 14. lokakuuta 1944, Ulm) oli natsi-Saksan sotamarsalkka ja yksi arvostetuimmista toisessa maailmansodassa taistelleista sodanjohtajista.

Rommel tuli tunnetuksi etenkin Saksan Pohjois-Afrikassa taistelleen armeijan Deutsches Afrikakorps’n ( kuuntele ääntämys^?) komentajana. Hänet tunnettiin laajasti myös lempinimellä "Erämaan kettu" (Wüstenfuchs) ( kuuntele ääntämys^?, myös suom. Aavikkokettu).

Pohjois-Afrikan retken jälkeen Rommel siirrettiin Ranskaan huolehtimaan sen puolustuksesta liittoutuneiden todennäköisen maihinnousuoperaation varalta. Rommel pakotettiin tekemään itsemurha, koska hänen epäiltiin sekaantuneen Adolf Hitleriä vastaan suunnattuun pommiattentaattiin. Tätä ei kuitenkaan ole koskaan pystytty todistamaan.^[1]

Erwin Rommel muistetaan loistavana sotataktikkona ja johtajana, mutta myös hänen vastustajiaan kohtaan osoittamastaan ritarillisuudesta ja kunnioituksesta. Hän oli yksi niistä komentajista, jotka kieltäytyivät noudattamasta Hitlerin kommando-käskyä, jossa määrättiin kaikki kiinni jääneet kommandot teloitettaviksi.^[2] Rommel hämäsi usein vihollistaan, teki nopeita yllätyshyökkäyksiä ja eteni joskus niinkin nopeasti, että hänen esimiehillään oli vaikeuksia seurata hänen etenemistään kartalla. Hänen onnistui usein hämätä suurikin vihollisjoukko antautumaan, vaikka sillä olisi vielä ollut mahdollisuuksia jatkaa taistelua.

Rommelilla ei ollut kiinnostusta politiikkaan, eikä hän koskaan kuulunut natsipuolueeseen, johon hän suhtautui varauksellisesti. Rommel piti aluksi Hitleriä vahvana johtajana, joka voisi nostaa silloisen Saksan sekasorrosta uuteen loistoon. Natseja hän piti huijareina ja pyrkyreinä, joita kerääntyi Hitlerin ympärille. ”Tuntuvat olevan huijareita koko joukko”, oli Rommel sanonut vaimolleen ennen Hitlerin tuloa valtakunnankansleriksi.^[3]

Sisällysluettelo 1 Lapsuus ja perhe 2 Sotilasura 2.1 Ensimmäinen maailmansota 2.2 Maailmansotien väliset vuodet 2.3 Toinen maailmansota 2.3.1 Puola 1939 2.3.2 Ranska 1940 2.3.3 Pohjois-Afrikka 1941–1943 2.3.4 Italia 1943 2.3.5 Ranska 1943–1944 3 Kuolema 4 Suosio ja rehabilointi 5 Taistelut 6 Teokset 7 Lähteet 7.1 Lähdeviittaukset 8 Katso myös 9 Aiheesta muualla

[muokkaa] Lapsuus ja perhe

Erwin Rommel syntyi Saksassa 15. marraskuuta vuonna 1891 Württembergin osavaltiossa Heidenheimissa, joka sijaitsee noin 45 kilometrin päässä Ulmin kaupungista. Hänet kastettiin kaksi päivää syntymänsä jälkeen. Hän oli nelilapsisen protestanttisen perheen toinen poika. Rommelin isä Erwin Rommel vanhempi oli opettaja ja Aalenin oppikoulun rehtori. Rommelin äiti Helene (synt. von Luz) oli paikallisen korkea-arvoisen virkamiehen tytär. Heillä oli Erwinin lisäksi kaksi poikaa, Karl ja Gerhard, ja tytär nimeltä Helene.

Rommel oli kalpea nuorukainen, joka sairasteli usein. Hän ei ollut erityisemmin kiinnostunut sotilasurasta, vaan haaveili lentomekaanikon ammatista. Neljätoistavuotiaana hän rakensi ystävänsä kanssa täysimittaisen purjelentokoneen.^[4] Myöhemmin hän ylpeili monesti sillä, että koneella pystyi lentämään, vaikkakaan ei kovin pitkää matkaa. Vuonna 1910 Rommel liittyi isänsä vaatimuksesta paikalliseen 124. jalkaväkirykmenttiin, josta hänet lähetettiin pian kadettikouluun Danzigiin. Kadettikoulun aikana Rommel tapasi tulevan vaimonsa Lucie Maria Mollinin vuonna 1911. Rommel valmistui saman vuoden marraskuussa ja nimitettiin luutnantiksi vuonna 1912. Rommel ja Lucie menivät naimisiin vuonna 1916, ja kahdentoista avioliittovuoden jälkeen heille syntyi poika, Manfred. Perheonnea kuvaa Rommelin rintamalta lähes päivittäin lähetetyt kirjeet.

Toisen maailmansodan aikana vuonna 1943, sotatilanteen jo käännyttyä Saksaa vastaan ja liittoutuneiden aloitettua saksalaisten kaupunkien pommittamisen, Rommelin huoli perheestään kasvoi. Lucie ja Manfred asuivat tuolloin Wiener Neustadtissa lähellä Messerschmittin lentokonetehtaita.^[5] Rommel tiesi yli 40 000 siviilin kuolleen Hampurin pommituksissa. Rommel soitti Lucielle ja käski tämän koota ja siirtää arvokkaimman omaisuutensa hyvissä ajoin turvaan. Hän luetteli Lucielle esineitä, jotka hän halusi pelastettavan – muun muassa kameransa, metsästysaseensa, perhearkiston, Führerin nimikirjoituksella varustetun valokuvan sekä Japanin lähetystön lähettämän samurai-miekan.^[5] Rommel kirjoitti myöhemmin Lucielle ja vaati tätä etsimään uutta asuinpaikkaa mahdollisimman pian. Tullessaan lomalle heidän uuteen kotiinsa Herrlingeniin Rommelilla oli mukanaan Lucielle yllätys: vuoden ikäinen terrieri nimeltään Ajax.^[6]

[muokkaa] Sotilasura

[muokkaa] Ensimmäinen maailmansota

Rommel osallistui luutnanttina ensimmäiseen maailmansotaan. Hän taisteli länsirintamalla Ranskassa ja itärintamalla Romaniassa ja Italiassa. Tammikuussa 1917 Rommel sai johtoonsa vuoristopataljoonan (Alpen Korps) Ranskassa, jossa hän sai mainetta nopeista taktisista päätöksistään ja siitä, että hän käytti taitavasti hyväkseen vihollisen joukkojen epäjärjestyksen ja sekaannuksen. Heinäkuussa Rommel siirrettiin Ranskasta Romaniaan ja syyskuussa edelleen vaativimpiin tehtäviin Italian rintamalle.

Rommel haavoittui syyskuussa 1914 luodista vasempaan reiteensä hänelle tyypillisessä tilanteessa; ammukseton kivääri aseenaan kolmea ranskalaissotilasta vastaan. Palattuaan sairaalasta vuoden 1915 tammikuun lopulla hän ryömi miehineen 100 metrin levyisen piikkilankaesteen läpi ranskalaisten pääasemiin, valtasi ja piti hallussaan neljää ranskalaisten bunkkeria ranskalaisen pataljoonan hyökkäyksestä huolimatta. Rommel aiheutti ranskalaisille raskaita tappioita menettäen itse alle tusinan verran miehiä.^[7] Hän onnistui vetäytymään ennen vastustajan uutta hyökkäystä. Tästä uroteosta hänelle myönnettiin I-luokan Rautaristi.

Vuoden 1917 syyskuussa Rommelin komentama vuoristopataljoona siirrettiin Pohjois-Italiaan jossa hänet ylennettiin kapteeniksi. Samassa yhteydessä hänelle myönnettiin myös arvostettu Pour le Mérite -kunniamerkki.^[8] Rommel sai mitalin taisteltuaan Länsi-Slovenian vuorilla. Siellä käydyssä Caporetton taistelussa Rommel valtasi strategisesti tärkeän Mataiur-vuoren. Taistelun päätyttyä Rommel oli yhtämittaisesti ollut liikkeessä 50 tuntia, marssinut noin 19,3 kilometriä linnuntietä vuoristomaastossa, kiivennyt 2100 metrin korkeuteen ja ottanut vangiksi yhteensä 150 italialaista upseeria ja 9 000 sotilasta sekä vallannut 81 tykkiä.^[9]

[muokkaa] Maailmansotien väliset vuodet

Sodan jälkeen Rommel piti pataljoonankomentajan virkansa ja toimi opettajana Dresdenin jalkaväenkoulussa (1929–1933) ja Potsdamin sota-akatemiassa (1935–1938). Rommel ylennettiin vuonna 1935 everstiluutnantiksi. Hän julkaisi vuonna 1937 kirjan Infanterie greift an, joka julkaistiin suomeksi nimellä Jalkaväki hyökkää. Hänen kirjansa saavutti suuren suosion, ja sitä pidetään tänäkin päivänä yhtenä parhaimmista sotataidon oppikirjoista. Teos teki suuren vaikutuksen Adolf Hitleriin. Rommel nimitettiin saman vuoden helmikuussa Hitler Jugendin johtajan, Baldur von Schirachin erikoisyhteysupseeriksi sotaministeriöön.^[10]

Vuonna 1938 eversti Rommel nimitettiin lähellä Wieniä sijaitsevan Wiener Neustadtin kadettikoulun johtajaksi.^[11] Siellä hän aloitti Jalkaväki hyökkää -teoksensa seuraajan, Panzer greift an ('Panssari hyökkää') -kirjan kirjoittamisen. Oltuaan lyhyen ajan kadettikoulun johtajana Rommel siirrettiin Adolf Hitlerin henkivartiojoukkojen (Führer Begleitbataillon) päälliköksi. Joukkojen tarkoitus oli suojella Hitleriä hänen omassa junassaan (Führersonderzug), kun hän vieraili valloitetussa Tšekkoslovakiassa ja Memelissä. Useista tämänkaltaisista "luottamustehtävistä" huolimatta Rommel ei koskaan liittynyt natsipuolueeseen, johon hän suhtautui varauksellisesti.

[muokkaa] Toinen maailmansota

[muokkaa] Puola 1939

Rommel jatkoi Hitlerin henkivartiojoukkojen komentajana Saksan hyökättyä Puolaan 1. syyskuuta vuonna 1939. Rommel liikkui Hitlerin junan mukana usein lähelle etulinjaa ja tapasi näin Hitlerin useita kertoja. Puolan kukistuttua Rommel palasi Berliiniin järjestämään Führerin voitonparaatia. Rommel otti itse osaa paraatiin kuuluen Hitlerin seurueeseen. Puolan kampanjan aikana Lucie pyysi Rommelia etsimään erästä kadonnutta puolalaista pappia. Rommel tiedusteli asiaa Gestapolta ja sai jonkin ajan kuluttua ilmoituksen, jossa ilmoitettiin etsintöjen jääneen tuloksettomiksi. Tosiasiassa "etsitty" puolalainen pappi oli tapettu, kuten monet muutkin puolalaiseen älymystöön kuuluneet.^[12]

[muokkaa] Ranska 1940

Rommel pyysi Hitleriltä omaa panssaridivisioonaa.^[1] Rommel sai komentoonsa 7. panssaridivisioonan 6. helmikuuta 1940, vain kolme kuukautta ennen Länsirintaman taistelujen alkua. Nimitys panssaridivisioonan johtoon herätti muiden upseereiden keskuudessa kateutta, mitä ei suinkaan vähentänyt se, ettei Rommelilla jalkaväen upseerina ollut minkäänlaista kokemusta panssareista. Rommel aikoi käyttää uusia panssareitaan samalla tavalla kuin ennen itse käytti jalkaväkeä: yhtä uhkarohkeasti ja arvaamattomasti.^[13] Rommel aloitti välittömästi uuden yksikkönsä kouluttamisen.

Invaasion alettua Rommel komensi panssaridivisioonaansa Belgiassa ja Ranskassa ja hänet ylennettiin kenraaliksi. Ranskassa Rommelin divisioona sai lempinimekseen Haamudivisioona (Gespenster-Division), koska se eteni Rommelin johdolla maastossa nopeammin kuin sen paikka ylijohdon kartalla ja yleensä "ilmestyi" odottamattomaan aikaan oikeaan paikkaan.^[1]

Rommel saavutti suurta menestystä Ranskassa. Hänen tärkein voittonsa Ranskassa oli Arraksen taistelu. Hänen divisioonansa oli yksi ensimmäisistä saksalaisista joukoista, jotka saavuttivat Englannin kanaalin (10. kesäkuuta) ja valtasivat strategisesti tärkeän Cherbourgin sataman 19. kesäkuuta. Rommel käytti jo Ranskassa kuuluisia 8,8 cm FlaK 18 -ilmatorjuntatykkejä panssareiden torjumisessa. Rommelin menestys palkittiin ylennyksellä ja hänet nimitettiin 5. kevyen panssaridivisioonan (joka organisoitiin myöhemmin uudelleen 21. panssaridivisioonaksi) ja 15. panssaridivisioonan komentajaksi. Molemman divisioonat lähetettiin Libyaan vuoden 1941 alussa avustamaan hajalle lyötyjä italialaisia. Tällä armeijakunnalla, joka tunnetaan paremmin nimellä Deutsches Afrikakorps, Rommel saavutti kuolemattoman maineensa johtajana.

[muokkaa] Pohjois-Afrikka 1941–1943

Toimiessaan Pohjois-Afrikan aavikoilla vuosina 1941–1943 Rommel sai molemmilta sotaa käyneiltä osapuolilta Erämaan kettua tarkoittavan lempinimen: saksaksi "Wüstenfuchs", englanniksi "The Desert Fox". Rommel käytti suurimman osan vuodesta 1941 joukkojensa, Deutsches Afrikakorps’n kokoamiseen. Kenraaliluutnantti Richard O'Connorin komentamat englantilaiset Kansainyhteisön joukot olivat aiheuttaneet italialaisille joukoille huomattavia tappioita ja painaneet italialaisia länttä kohti. Rommelin vastahyökkäys ajoi kuitenkin englantilaiset ulos Libyasta. Rommelia kiellettiin etenemästä Maradahin keitaita edemmäs, mutta hän ei totellut käskyä, vaan oli pian edennyt Libyan Egyptin vastaisen rajan tuntumaan. Rommelin nopea eteneminen jätti tärkeän Tobrukin satamakaupungin eristyksiin.

Piiritettynäkin Tobruk oli edelleen liittoutuneiden hallussa, jotka yrittivät kaksi kertaa turhaan vapauttaa kaupunkia. Rommel torjui yritykset helposti, koska ne olivat huolimattomasti valmisteltuja, Churchillin vaadittua kiihkeästi nopeita toimenpiteitä Tobrukin suhteen. Kahdeksan kuukautta kestäneen piirityksen aikana Rommelin alun perinkin vähäiset joukot alkoivat uhkaavasti harveta, joten hän pyysi ylimmältä johdolta lisää joukkoja. Ylin johto Saksassa oli kuitenkin juuri saamassa operaatio Barbarossan lopulliset valmistelut päätökseen, eikä heiltä liiennyt Rommelille yhtään lisäjoukkoja.

Rommel ei kuitenkaan onnistunut valtaamaan Tobrukia, vaikka se olisi ollut strategian kannalta ehdottoman tärkeää. Britit aloittivat kolmannen ja viimeisen yrityksensä Tobrukin vapauttamiseksi 18. marraskuuta 1941, ja onnistuivat lopulta vapauttamaan Tobrukin. Rommel määräsi joukkonsa perääntymään 7. joulukuuta kohti El Agheilaa. Britit seurasivat häntä ja aikoivat katkaista hänen tiensä, mutta Rommelin hyökkäys 20. tammikuuta 1942 vesitti brittien aikeet. Liittoutuneet perääntyivät ja alkoivat rakentaa puolustuslinjaa. 24. toukokuuta alkoi Gazalan taistelu, jolloin Rommel hyökkäsi rajusti liittoutuneiden rakentamia puolustusasemia vastaan. Salamasodan taktiikoita käyttäen Rommel saavutti suurta menestystä ja pakotti britit perääntymään nopeasti. Nyt eristyksissä oleva Tobruk oli ainoa varteenotettava liittoutuneiden asema, joka oli Rommelin ja Egyptin välissä. Rommel jatkoi hyökkäystään ja 21. kesäkuuta Tobruk antautui. Yli 25 000 Tobrukin puolustajaa jäi vangiksi.^[14] Seuraavana päivänä Rommel ylennettiin Saksan kautta aikojen nuorimmaksi sotamarsalkaksi. Tämän Rommel itse kuuli radiosta Tobrukin valtaamisen jälkeisenä päivänä. Rommel itse olisi mieluummin vastaanottanut muutaman uuden divisioonan sotamarsalkan arvon sijaan.^[15]

Tobrukin jälkeen Rommel pyrki lopulliseen tavoitteeseensa, Aleksandriaan. Liittoutuneet olivat rakentaneet puolustuslinjan Rommelin tielle (Alamein-linja), joka kulki pohjoisesta Välimeren rannalla olevasta pienestä El Alamein rautatiekaupungista etelään aavikolle Qattaran syvängöille asti. El Alameinin kaupunki oli vain noin 60 kilometrin päässä Aleksandriasta. Jos Rommel onnistuisi murtautumaan läpi El Alameinissä, olisi Egypti menetetty. Rommel hyökkäsi 1. heinäkuuta 1942, mutta ei onnistunut murtamaan liittoutuneiden puolustuslinjaa ja El Alameinin ensimmäinen taistelu päättyi tasapeliin. Rommel tiesi, että seuraava taistelu olisi ratkaiseva. Liittoutuneilla oli kuitenkin materiaalinen ylivoima, ilmaherruus ja lyhyet huoltolinjat. Rommelilla puolestaan oli pulaa joukoista ja huoltolinjat olivat erittäin pitkinä epäluotettavia. Liittoutuneet ehtivät usein upottaa hallussaan olevan Maltan saaren läheltä kulkevat Rommelin huoltolaivat (Rommel ihmetteli alituiseen esikunnalleen, miksi sotavoimien ylijohto ei vallannut Maltaa^[16]). Rommelin terveys alkoi tämän lisäksi pettää.

Syyskuussa 1942 Rommel joutui lähtemään sairauslomalle Italiaan ja Saksaan. Tällä välin liittoutuneiden komentaja Afrikassa oli vaihtunut. Uusi komentaja, Bernard Montgomery, organisoi joukkonsa ja aloitti suuren hyökkäyskannan Rommelin joukkoja vastaan. Saatuaan kuulla El Alameinin toisen taistelun alkaneen Rommel keskeytti sairauslomansa äkillisesti ja palasi Afrikkaan. Rommel ryhtyi välittömästi vastahyökkäykseen ja oli erittäin vihainen siitä, ettei hänen sijaisensa ollut jo aloittanut sitä. Rommelin hyökkäys tuli liian myöhään ja hän kärsi tappion. Tappion seurauksena Rommel aloitti mittavan perääntymisen, joka päättyi lopulta Tunisiassa Saksan Afrikan armeijan antautumiseen. Perääntymisen teki erittäin vaikeaksi se, että Rommelilta alkoi huonon huoltotilanteen seurauksena bensiini loppua. Rommel ei totellut Hitlerin käskyä, jonka mukaan hänen olisi pysyttävä asemissaan ja taisteltava, koska se olisi merkinnyt koko hänen armeijansa täydellistä tuhoutumista.

Perääntyessäänkin Rommel saavutti merkittäviä voittoja. Saksalaisten joukkojen antautuessa Afrikassa 13. toukokuuta 1943 Rommel oli tuhonnut liittoutuneilta enemmän panssarivaunuja kuin hänellä itsellään oli alun perin ollut. Rommelin suurin voitto perääntymisen aikana oli Kasserinen solan taistelu Tunisiassa, jossa hän kohtasi materiaalisesti ylivoimaisia, joskin kokemattomia yhdysvaltalaisia joukkoja. Taistelun päätyttyä yhdysvaltalaiset olivat menettäneet kaatuneina 300 ja sotavankeina 4000 sotilasta, 200 panssarivaunua oli tuhottu ja 60 vallattu.^[17]

Pian tämän jälkeen vuoden 1943 tammikuun lopulla italialainen kenraali Giovanni Messe nimitettiin johtamaan Rommelin joukkoja. Rommel itse poistui Afrikasta vasta 9. maaliskuuta 1943. Rommelin lähtö salattiin Hitlerin nimenomaisesta määräyksestä, jotta taistelevien joukkojen moraali ei laskisi ja Rommelin aiheuttama pelko vihollisten keskuudessa säilyisi.^[14] Rommel taisteli viimeisen taistelunsa Afrikassa 6. maaliskuuta, jolloin hän hyökkäsi Montgomeryn joukkojen kimppuun. Britit olivat kuitenkin jo vuonna 1942 murtaneet saksalaisten Enigma-koodijärjestelmän, ja Montgomery sai tietoonsa Rommelin aikeet ja ehti organisoida joukkonsa ennen Rommelin hyökkäystä. Tappioiden kasvaessa Rommel keskeytti hyökkäyksensä.

[muokkaa] Italia 1943

Afrikasta palattuaan Rommel oli jonkin aikaa ilman palvelusmääräystä. 10. heinäkuuta 1943 liittoutuneet hyökkäsivät Italiaan. Hitler nimesi Rommelin armeijaryhmä B:n komentajaksi. Rommelin tehtävä olisi vastarinnan järjestäminen Keski-Italiassa. Joitain päiviä myöhemmin hän sai kuitenkin pettymyksekseen kuulla, että hänet siirrettäisiinkin Kreikkaan johtamaan armeijaryhmä E:tä. Hänen tehtävänään oli puolustaa Kreikkaa mahdollisen liittoutuneiden maihinnousuoperaation varalta, jota ei kuitenkaan koskaan tapahtunut. Hän ei ehtinyt olla Kreikassa kauan, sillä hän palasi Saksaan jo kaksi päivää myöhemmin, kun Mussolini syöstiin vallasta Italiassa.

Pian Italia alkoi käydä salaa rauhanneuvotteluja liittoutuneiden kanssa. Saksan ylin johto aavisti, että Italia oli vaihtamassa puolta, ja alkoi valmistella operaatiota Italian pohjoisosien valtaamiseksi.^[18] 17. elokuuta 1943 Rommel siirsi esikuntansa Münchenistä Gardajärvelle, koska hänet oli määrätty uudelleen johtamaan armeijaryhmä B:tä, mutta tällä kertaa hänen tavoitteenaan oli Pohjois-Italian miehittäminen. Kun Hitler lähettäisi hänelle koodisanan Axis, Rommelin oli määrä hyökätä Pohjois-Italiassa olevien italialaisten joukkojen kimppuun, riisua heidät aseista ja ottaa haltuunsa rannikkopuolustus. 8. syyskuuta 1943 kaikki radioasemat ympäri maailmaa julistivat Italian antautuneen liittoutuneille.^[19] Rommel sai samana iltana käskyn hyökätä Italiaan.

Saksalaisten joukot valtasivat Rooman. Torinossa ja Milanossa oli kommunistien innoittamia kapinoita, jotka Rommelin joukot kukistivat.^[19] Italian laivasto pakeni merelle suuntanaan liittoutuneiden hallitsemat satamat. Italian kuningas ja kruununprinssi pakenivat ja antautuivat liittoutuneille. Rommel ehdotti, että saksalaiset joukot vetäytyisivät Rooman pohjoispuolelle ja muodostaisivat sinne lopullisen puolustuslinjan liittoutuneiden hyökkäyksiä vastaan. Hitler kuitenkin määräsi puolustuslinjan muodostettavaksi Rooman eteläpuolelle. 19. lokakuuta Rommelille sanottiin, että Hitlerin lupaama virallinen nimitys Italian ylipäällikkyydestä olisi jo "matkalla", mutta jo samana iltana Rommel sai kuulla, että Hitlerin käsky oli pantu syrjään toistaiseksi. Rommel oli arvostellut Saksan ylimmän sodanjohdon suunnitelmia Italian puolustuksesta ja siksi menettänyt Italian ylipäällikkyyden.^[20]

[muokkaa] Ranska 1943–1944

Rommelille kerrottiin 5. marraskuuta 1943, että hänelle annettaisiin tehtäväksi Atlantin vallin kunnostaminen Normandiassa Pohjois-Ranskassa. Tähän tehtävään Rommel tarvitsi laivastoasiantuntijan apua. Rommel valitsi tehtävään esikuntaupseerinsa suosituksesta vara-amiraali Rugen.

Rommelia kauhistutti, kun hän sai selville, että Atlantin valli ei ollutkaan se mahtava muuri, jolla Saksan propagandakoneisto oli ylpeillyt, vaan että sen rakentaminen oli vielä pahasti kesken.^[21] Tärkeimpien satamien suojaksi oli pystytetty tykistöpattereita, mutta kaupunkien välillä vähäinen tykistö oli vain maahan kaivetuissa asemissa. Muutkin linnoitustyöt oli laiminlyöty. Miinoja ja muita ansoja oli vain murto-osa tarvittavasta. Lännen ylipäälliköksi alkuvuodesta 1942 tultuaan Gerd von Rundstedt totesi myös puolestaan Atlantin vallin huonon kunnon, muttei uskonut, että sitä saisi vahvistettua tarpeeksi hyväksi maihinnousun estäjäksi.^[21] Rommel pelkäsi, että liittoutuneiden invaasio alkaisi jo muutaman kuukauden päästä, joten hän uudelleen organisoi Atlantin vallin rakennustyöt ja nopeutti niitä tuntuvasti. Miljoonia uusia miinoja asennettiin paikoilleen mereen, rannalle ja maastoon, tuhansia tankkiesteitä pystytettiin niin rannalle kuin maaseudullekin.

Rommel oli eri mieltä komentajiensa – muun muassa von Rundstedtin – kanssa siitä, miten maihinnousu olisi parhaiten torjuttavissa ja miten panssarivaunut olisi sijoitettava Atlantin valliin nähden. Rommelin mielestä liittoutuneiden maihinnousu-operaation ensimmäinen päivä olisi ratkaiseva.^[22] Rommelin mukaan olisi mahdotonta työntää liittoutuneita enää takaisin veteen, jos he onnistuisivat saamaan sillanpääaseman ja saisivat raskaan kalustonsa maihin. Von Rundstedtin mielestä liittoutuneiden maihinnousua ei voitaisi estää, joten panssarivaunut olisi pidettävä kauempana rannikosta, jolloin ne voitaisiin nopeammin reservistä suunnata vihollisen sillanpään kimppuun.^[23]

Rommel vastusti tätä näkemystä, koska hänen mielestään liittoutuneilla olisi niin suuri ylivoima taivaalla, että Luftwaffe yksinkertaisesti työnnettäisiin pois. Liittoutuneiden ilmavoimat saisivat rauhassa hyökätä ryhmittyvien panssareiden kimppuun ja häiritä niitä siten, etteivät ne pääsisi perille ajoissa tukahduttamaan vihollisen laajenevaa sillanpäätä.^[22] Rommelin arvio liittoutuneiden ilmavoimien ylivoimaisuudesta osoittautui myöhemmin oikeaksi ja saksalaisten joukkojen liikkuminen todella vaikeaksi.^[23]

Hitler ei asettunut suoranaisesti Rommelin eikä von Rundstedtin kannalle joukkojen sijoittelukysymyksessä. Hitler kannatti Rommelia siinä, että rannikon täytyisi olla pääpuolustuslinja, mutta koska hän uskoi päähyökkäyksen tulevan Doverinsalmen yli, hän ei antanut Rommelin keskittää vahvoja panssarivoimia valmiiksi Normandian rannikolle.^[24] Normandian maihinnousun alkaessa 6. kesäkuuta 1944 Hitler kielsi panssarireservien liikuttamisen Normandiaan, koska hän uskoi sen olevan vain harhautus. Liittoutuneet onnistuivat valtaamaan ja vakiinnuttamaan pysyvän sillanpään Normandiasta.

17. heinäkuuta 1944 Rommel haavoittui liittoutuneitten ilmahyökkäyksessä Ranskassa, kun kaksi Spitfire-hävittäjää tulitti konekiväärein ja tykein hänen autoaan. Sirpaleet repivät Rommelin kasvot auki^[25] ja hänen kallonsa murtui neljästä kohtaa. Rommel kiidätettiin Luftwaffen sairaalaan Bernayhin. Rommel tuli tajuihinsa seuraavana päivänä. Lääkärit olivat ihmeissään, että Rommel selvisi vammoistaan hengissä.^[26] Rommel pääsi sairaalasta kotiin 8. elokuuta.

Rommelin osuudesta heinäkuun 20. päivän salaliittoon kiistellään edelleen. Hänen leskensä lausunnon mukaan Rommel vastusti salaliittoa sen saamassa muodossa, sillä Rommelin mielestä Hitler olisi pitänyt pidättää ja tuomita oikeudenkäynnissä. Gestapon miehet alkoivat ilmeisesti varjostaa häntä, eikä hän enää liikkunut ulkona ilman pistoolia.^[27]

[muokkaa] Kuolema

Lokakuun 14. päivänä 1944 Hitler lähetti Rommelin luo kaksi kenraalia, Wilhelm Burgdorfin ja Ernst Maiselin, joille hän oli antanut tehtäväksi välittää Rommelille "tarjouksensa": Rommelin perhettä ei lähetettäisi keskitysleirille ja hänen esikuntansa jätettäisiin rauhaan, jos Rommel tekisi itsemurhan syanidilla.^[28] "Meillä on mukanamme valmistetta, joka vaikuttaa kolmessa sekunnissa", Burgdorf sanoi Rommelille.^[29]

Rommel valitsi kuoleman. Hän pyysi kenraaleilta kymmentä minuuttia aikaa, jotta hän ehtisi hyvästellä perheensä ja esikuntaupseerinsa kapteeni Aldingerin. Hänen pyyntöönsä suostuttiin. "Viidentoista minuutin kuluttua olen kuollut", Rommel kertoi Lucielle. "Führerin määräyksestä on minun valittava myrkyn ja kunniatuomioistuimen välillä. Stülpnagel, Speidel ja Hofacker ovat ilmoittaneet minun olevan osallinen heinäkuun 20. päivän murhayritykseen".^[29] Hyvästeltyään pikaisesti vaimonsa, poikansa ja talon muun väen, Rommel ja kenraalit poistuivat autolla Rommelin kotitalon pihasta. Puolen tunnin kuluttua Erwin Rommel oli kuollut. Hitler oli varmistanut, ettei Rommel selviäisi hengissä mahdollisesta pakoyrityksestä. Rommelin kotitalo oli Gestapon miesten piirittämä ja heille oli annettu käsky ampua Rommel, mikäli hän yrittäisi paeta.^[30]

Rommelin saksalaisten keskuudessa nauttiman suuren kunnioituksen takia Hitler järjesti hänelle täysimittaiset sotilashautajaiset. Rommelin todellinen kuolinsyy salattiin ja Rommelin ruumis polttohaudattiin.^[31] Rommelin hauta sijaitsee Herrlingenissä vähän matkan päässä Ulmista.

[muokkaa] Suosio ja rehabilointi

Rommel ei ollut vielä ensimmäisen maailmansodan aikana kovinkaan tunnettu. Hän saavutti Hitlerin ja saksalaisten suosion menestyessään toisen maailmansodan taisteluissa. Rommel tuli tunnetuksi liittoutuneiden keskuudessa, kun hän johti Deutsches Afrikakorps’ta Pohjois-Afrikassa. Komentajana Rommel nautti alaistensa arvostuksesta ja kunnioituksesta jo uransa alusta lähtien. Hitler piti Rommelia yhtenä suosikkikenraaleistaan.

Rommelin mainetta ja hänen persoonansa vaikutusta liittoutuneiden keskuudessa kuvaa hyvin kenraali Claude Auchinleckin alaisilleen lähettämä määräys Pohjois-Afrikassa:

»On olemassa vaara, että ystävästämme Rommelista tulee jonkinlainen noita tai mörkö joukoillemme, joiden keskuudessa hänestä puhutaan aivan liian paljon. Hän ei millään tavalla ole yli-ihminen, vaikka hän epäilemättä onkin hyvin tarmokas ja pystyvä. Ja vaikka hän olisi yli-ihminenkin, on mitä suurimmassa määrin toivottavaa, etteivät miehemme uskoisi hänellä olevan yliluonnollisia kykyjä. Toivon, että kaikissa käytettävissä olevin keinoin hävitätte sen käsityksen, että Rommel olisi muuta kuin aivan tavallinen saksalainen kenraali. Tärkeintä on tällä hetkellä pitää huolta siitä, että ettemme aina puhu Rommelista, kun tarkoitamme Libyassa toimivaa vihollistamme. Meidän on puhuttava "saksalaisista" tai "akselin sotavoimista" tai "vihollisesta", emme aina saa jauhaa pelkkää Rommelia. Pyydän pitämään huolta siitä, että tätä käskyä noudatetaan heti, ja painakaa kaikkien komentajien mieleen, että tämä on psykologisesti erittäin tärkeä asia.»
(^[32])

Yhtään sotilasta Rommelin komentamasta Saksan Afrikan armeijasta ei ole koskaan syytetty sotarikoksista. Kun epäilyt Rommelin osallisuudesta Hitlerin salamurhayritykseen tulivat julki natsi-Saksan entisissä vihollisvaltioissa, Rommelin arvostus kohosi entisestään myös hänen kotimaassaan. Vuonna 1969 Länsi-Saksassa nimettiin hävittäjäalus (FGS Rommel) hänen mukaansa.

[muokkaa] Taistelut

Erwin Rommel osallistui moniin taisteluihin elämänsä aikana. Niistä tärkeimmät olivat:

• Caporetton taistelu (1917) – Nykyisen Slovenian alueella käyty taistelu, jossa keskusvallat mursivat italialaisten rintamalinjan ja murskasivat italialaisten armeijan. Rommel ansaitsi tässä taistelussa kuuluisan Pour le Méritensä.
• Arraksen taistelu (1940) – Liittoutuneet suorittivat hyökkäyksen antaakseen lisää aikaa puolustuksen kehittämiseen, kun saksalaiset olivat ajaneet heidät asemistaan Ranskan kampanjan aikana. Hyökkäys pysähtyi Rommelin puolustuksiin.
• Tobrukin piiritys (1941) – Rommel yritti vallata strategisesti tärkeää Tobrukin satamakaupunkia Libyassa turhaan. Hän piiritti Tobrukia pitkään, muttei onnistunut valtaamaan sitä, vaan joutui perääntymään.
• Bir Hakeimin taistelu (1942) – Rommel voitti taistelun, mutta Vapaan Ranskan joukot onnistuivat kuitenkin viivyttämään hänen etenemistä niin, että britit ehtivät organisoida Egyptin puolustuksen kuntoon.
• Gazalan taistelu (1942) – Rommel onnistui valtaamaan nopeasti strategisesti tärkeän Tobrukin kaupungin. Rommelin taktiikka oli rohkea ja riskialtis, ja hän näyttikin aluksi jäävän mottiin, mutta onnistui murtautumaan ulos.
• El Alameinin ensimmäinen taistelu (1942) – Liittoutuneet onnistuivat estämään Rommelin läpimurron El Alameinissa, mutta kuluttivat samalla itse voimansa loppuun. Taistelu päättyi tasapeliin, joskin strategisesti katsottuna liittoutuneiden eduksi.
• Alam Halfan taistelu (1942) – Rommelin hyökkäysaikeet paljastuivat Montgomerylle, koska britit olivat murtaneet saksalaisten Enigma-koodin. Rommel kärsi raskaita tappioita, mutta taistelu päättyi silti tasapeliin.
• El Alameinin toinen taistelu (1942) – Rommel kärsi huolto-ongelmista ja Montgomeryllä oli lähes kaksinkertainen ylivoima, kun Rommel yritti viimeistä kertaa vallata El Alameinia. Rommel kärsi tappion ja joutui perääntymään aina Tunisiaan asti.
• Operaatio Capri (1943) – Operaation tarkoituksena oli häiritä ja viivyttää brittien hyökkäystä saksalaisten valtaama Mareth-linjaa vastaan. Operaation tulokset jäivät laihoiksi.
• Kasserinen solan taistelu (1943) – Rommel kohtasi kokemattomia yhdysvaltalaisjoukkoja, jotka yrittivät eristää Rommelin joukot kahteen eri osaan ja samalla katkaista niiden huoltoreitit. Rommel voitti taistelun.
• Normandian maihinnousu (1944) – Rommel ei onnistunut tukahduttamaan liittoutuneiden maihinnousua, vaan heidän sillanpääasemansa jäivät pysyviksi. Tämä johtui osaksi saksalaisten panssarien sijoittelusta. Rommel olisi halunnut panssarit lähemmäs rannikkoa, mutta hänen komentajansa olivat toista mieltä.

[muokkaa] Teokset

• Aufgaben für Zug und Kompanie (engl. Problems for platoon and company), 1928. – Sotataktisia harjoituksia sisältävä kirjanen. Tämän teoksen sisältämät harjoitukset on tarkoitettu komppanianpäälliköille ja ryhmänjohtajille, jotta he voisivat niiden pohjalta parantaa omien joukkojensa koulutusta.^[33]

• Infanterie greift an (suom. Jalkaväki hyökkää), 1937. – Sotataidon oppikirja. Kirjaa pidetään alansa parhaimpiin kuuluvana teoksena. Se perustuu Rommelin omiin kokemuksiin ensimmäisestä maailmansodasta. Siitä julkaistaan yhä uusia painoksia. Ilmestyi Suomessa vuonna 1939 Otavan kustantamana. Kääntäjäksi on merkitty salanimi S. Susi.

• Krieg ohne Hass (engl. Rommel Papers), 1950. – Rommelin kootut muistiinpanot. Rommelin vaimo Lucie-Maria Rommel ja Fritz Bayerlein kokosivat yhteen ja julkaisivat Rommelin jälkeensä jättämät muistiinpanot tämän kuoltua.^[1]

• Panzer greift an (suom. Panssari hyökkää) – Jalkaväki hyökkää -teoksen seuraaja. Jäi Rommelin kuoltua keskeneräiseksi joukoksi käsikirjoituksia ja muistioita. Tähän teokseen tarkoitettu materiaali sisältyy kuitenkin suuremmilta osin Krieg ohne Hass -teokseen.

Sekä Desmond Youngin vuonna 1950 että David Irvingin vuonna 1977 kirjoittamat Rommelin elämäkerrat on käännetty myös suomeksi. Molempia kirjoja on myöhemmin kritisoitu niiden esittämästä Rommel-kuvasta.

[muokkaa] Lähteet

• Desmond Young: Rommel. Tammi, 1951.
• David Irving: Rommel. Kirjayhtymä, 1977. ISBN 951-26-1717-X.
• Erwin Rommel: Infantry attacks. Greenhill books, 2006. ISBN 1-85367-707-8. (englanniksi)
• www.prominentpeople.co.za – Rommelin elämä lyhyesti. (englanniksi)
• The Desert Fox / Der Wüstenfuchs – Rommel syntymästä kuolemaan asti. (englanniksi)
• www.badley.info – Rommelin elämän tärkeitä vaiheita lyhyesti päivä päivältä. (englanniksi)
• Blitzkrieg, 1940 – Rommelin salamasotaa Ranskassa. (englanniksi)
• The Forced Suicide of Field Marshall Rommel, 1944 – Rommelin pojan kertomus isänsä viimeisistä hetkistä. (englanniksi)
• www.one35th.com – Pieni kuvakollaasio Rommelista. Sisältää mm. tiedot hänen saamistaan mitaleista. (englanniksi)
• Military/Info Publishing – Sotilasteknologiaan erikoistunut kustannusyhtiö. (englanniksi)
• Rommel´s "Mammute" AEC Command Vehicles. (englanniksi)
• Rommel's SdKfz.250/3 semi-tracks (englanniksi)

[muokkaa] Lähdeviittaukset

[muokkaa] Katso myös

• Deutsches Afrikakorps – Rommelin johtama armeija Pohjois-Afrikassa Toisen Maailmansodan aikana.
• Rautaristi – Saksalainen kunniamerkki.
• Pour le Mérite – Arvostettu ja harvinainen kunniamerkki, jonka Rommel sai poikkeuksellisen nuorena.
• Salamasota – Saksalaisten ja Rommelin suosima taistelutapa.
• Tobruk – Strategisesti tärkeä satamakaupunki Tunisiassa.
• El Alamein – Kaupunki Pohjois-Egyptissä Välimeren rannalla.
• Kommando-käsky – Rommelin noudattamatta jättämä Hitlerin käsky teloittaa kaikki kiinni jäävät kommandot.
• Bernard Montgomery – Liittoutuneiden komentaja, joka voitti Rommelin El Alameinin toisessa taistelussa.
• Atlantin valli – Saksalaisten puolustuslinja Ranskan, Belgian ja Hollannin rannikolla.
• Gerd von Rundstedt – Saksalainen sotamarsalkka, Rommelin esimies Normandiassa.
• Manfred Rommel – Erwin Rommelin ainoa poika.

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Unser Rommel - Yksi Deutsches Afrikakorpsin marssilauluista, jossa mainitaan Rommel. (saksaksi) (ladattu 13.12.2006)
• David Irving: The Trail of the Desert Fox: Rommel Revised (englanniksi) - (ladattu 3.12.2006), pdf-tiedosto
• YouTube: Rommel bei Tobruk (saksaksi) - (ladattu 3.12.2006)